Kuratokoa

Käytiin Hippoksella treenaamassa. Treenit ei menneet heti alkuun putkeen, kun ei päästy sille kentälle mitä suunnittelin. Vaihtoehtoinen kenttä oli sitten aika kurainen. R teki ruutua, luoksarin stoppeja ja seuruuta. Muut sujui hyvin mutta seuraamisesta tuli murheenkryyni, kun neiti keepie päätti ettei hän vaan pysty seuraamaan lätäköissä. No, minähän päätin että seurattava on. Meinasin menettää hermojani, mutta hillitsin itseni ja laitoin koiran autoon hetkeksi ja otin sen uudestaan eri asenteella. Seuruuutin sitä pelkästään noissa lätäköissä, samalla namia syötellen. Ja kyllähän se ilme parani, alkuun teki mutkia lätäköiden ohi, lopussa piti jo paikan, vaikka vähän tassuilla väistelikin. Pöllö eläin, rakastaa uimista, mutta pelkkiä tassuja on inhottavaa kastella... Sillä on kyllä varmaan juoksu tulossa, kun on ehkä muutenkin ollut hieman herkempi kuin normaalisti.

Tuike ja Viima tekivät myös ruutua, luoksareita ja temppuja. Niillä hyvä fiilis.

Mietiskelin vielä tuota herkkyysasiaa. Rieha on minulle välillä liiankin hyvä koira, se kun ei ole erityisen ohjaajapehmeä. Toki se aina yrittää parhaansa, mutta se ei ota itseensä, vaikka olisin vähän epäreilu. Tunnustan siis, että olen välillä epäreilu kouluttajana. Lähinnä siis, että tunnistan itsessäni sen hermojen menon jos joku asia, jonka koiran "pitäisi" osata ei onnistukaan. Riehan kohdalla tämä on ehkä selkeintä, koska asetan sille eniten odotusarvoa siitä, miten sen pitäisi toimia. Tuiken ja Viiman kanssa olen jo heittänyt odotukset roskiin.

Rieha on minusta niin hirveän hyvä koira, että välillä ajattelen että pitäisihän sen osata. Samalla unohdan että se on kuitenkin vielä hyvin nuori ja kokematon. Tätä ruokkii se, että se yleensä osaa ihan toistolla tai parilla, koska se tosiaan on niin hyvä koira. Niin, ja tosiaan hyvä koira siinäkin mielessä, että se yrittää, vaikka minulla olisi jo se kuuluisa tatti otsassa. Herkemmän koiran kanssa joutuisi muuttamaan sitä omaa käytöstä nopeammin. Riehalle ei jää näistä mitään traumoja, lähinnä vaan itseä ärsyttää oma käytös, koska se on täysin turhaa vaikka koira ei itseensä ottaisikaan. Toki, mieluummin näin. Kelpieissä ja paimenkoirissa tuntuu olevan paljon liiallistakin ohjaajapehmeyttä.

Pieni purkautuminen ja pohdinta siis. Sehän se toivottavasti aiheuttaa kehitystä kun pohtii näitä juttuja ;). Onneksi näitä huonoja hetkiä tulee vähän, ylivoimaisesti suurin osa meidän treenauksesta on edelleen rentoa ja iloista menoa ettei tule kellekään väärää käsitystä ;). Kai sitä vaan pyrkii paremmaksi kouluttajaksi ja sen takia nämä pohdituttaa silloin tällöin.