Eiliset hallitreenit vedettiin taas Doggiella. Jokainen pääsi tekemään.
Tuike:
Tunnari: Liikkuroituna Jennyn avustuksella. Pikkaisen meinaa ottaa ottaa liikkuristä häiriötä, joten Jenny sai seistä tahallaan lähellä. Hyvin oma kuitenkin nousi, ei edes nuuski muita enää sen jälkeen. Kootulla laukalla kumpaankin suuntaan, oikein hyvä.
Kaukot: Eka setti oli ihan priimaa, olisi pitänyt jättää siihen, koska sitten jouduttiin vähän korjailemaan kun innostui. Mutta hyvällä mallilla.
Seuraaminen: Tehtiin vaan lyhyt pätkä, koska vire oli niin hyvä ja halusin sen jättää päällimmäiseksi.
Luoksetulo: Seisomisesta palkkaa, ok.
Rieha:
Kontaktia: Peruskontaktitreeniä, kun kierrokset meinasi olla tapissa. Hyvin rauhoittui ja hiffasi.
Seuraaminen & liikkeestä maahanmeno: Oikein kivalla ilmeella tekee ja paikka säilyy suurimmaksi osaksi niin kuin pitää. Maahanmenot sujuu jo aikasta kivasti, eikä tarvitse apuja.
Metallinouto: Ensin malttitreeniä kapulan lentäessä. Tämä oli vaikeaa ja ryntäsi kapulalle pari kertaa. Sitkeällä palkkauksella malttoi ja sai sitten vielä hakea. Kapula oli niin kiva, ettei olisi malttanut vaihtaa leluun ollenkaan.
Luoksetulo; Ensin paikallaan istumista ja siitä palkkaa, sitten lyhyellä matkalla eteentuloja. Tulee tiiviisti eteen, mutta aika herkästi kääntää takapuolta vähän vinoon, eli siihen saa kiinnittää huomiota.
Luoksepäästävyys: Tämä on kyllä hurjan vaikea liike :D. Pikkuhiljaa edistyttiin siihen, että namia syöttämällä Jenny pystyi käymään koskemassa penneä. Siiinäkin se oikein tärisi, mutta pysyi.
Viima:
Paikkamakuu: Nalan kanssa. Erinomainen, mitä nyt alkoi heiluttamaan häntää palatessa ja meinasi tehdä Pitkän Koiran, mutta ei tehnyt :D.
Hyppy: Ensin palkkaa hypystä, sitten istumisesta ja lopulta takaisin hypystä. Tosi hyvä!!!
Seuraaminen: Jenny liikkuroi pätkän. Alku ja loppu hyvää, keskellä meinasi tulla uskonpuute taa vasureissa. Erikseen niistä siis palkkaa.
Liikkeestä seisominen: Hieno, ei huomautettavaa!
Kaukot: Kympin settiä tämäkin.
Viima oli todella hyvällä päällä, kiemurteli onnesta häntä heiluen kun kehuttiin, pussaili ja hyppi. Se on niin ihana kun se on tuolla mielellä .
----------------------------------------------------------------------
Tänään treenailtiin ihanassa auringonpaisteessa pihatokoa.
Viiman kanssa olikin sitten ihan eri meno eilen, kokeiltiin noutoa ja ei olisi millään innostanut. Eikä seuraaminen, eikä oikein mikään. Ei sitten jankattu, kun ei se auta. Niin täydellinen on/off-koira ja sitä nappulaa ei välillä meinaa löytyä ollenkaan... Intoon saattoi vaikuttaa se, että oli käynyt juuri tosi pitkällä hiihtolenkillä ja olisi kai sitten mieluummin jo lepäillyt. Viima kun ei ole koira, joka vaan tekee ja tekee, vaikka varmasti jaksaisikin.
Tuike sai tehdä ensin ruutua, joka oli kaikinpuolin mahtava ja innokas. Hyvin löytyi keskikohta ja kuunteli. Erikseen otettiin sivulletuloja ja niissäkin oikein kiva meno. Seuraamisessa otettiin pidempi pätkä superpalkalla ja se oli PRO!! Vire säilyi ja paikka säilyi, ihanaa toivoa aina välillä kun viime aikoina tuntuu että fiilis ei ole löytynyt ollenkaan. Loppuun vielä liikkeestä istuminen, joka oli hieno sekin.
Rieha pääsi lopuksi testaamaan ruutua lyhyeltä matkalta. Ja voi hauskuus, miten hauskaa se olikaan. Menee sellaisella koikkaloikalla, mutta idea sillä oli hienosti mielessä. Ja kun en älynnyt palkata lelulla, niin kelpi kävi hakemassa naapurin koiran lelun niiden kuistilta... Pieni vinkki siis palkkaustavoista .. Lisäksi tehtiin stoppeja namipelillä, kumpikin sujuu hyvin. Maahanmenossa on suullinen käsku ja seisomisessa vielä käsimerkki että suullinen. Kokeilin pelkällä käsimerkillä ja sekin pelasi hyvin. Loppuun vielä luoksaria leluun lyhyeltä matkalta. Hyvin odotti ja tykkäsi kun sai mennä jalkojen välistä lelulle. Fiksu pieni ja tekemisen halu ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti