maanantai 14. helmikuuta 2011

Varvaskuulumiset

Rieha kävi lauantaina taas ortopedillä. Tässäpä selotus tutkimuksesta:

Rieha on käyttänyt jalkaa paketin kanssa normaalisti ja paketti on saatu hyvin suojattua kastumiselta.

Rieha varaa jo jalalle kohtuullisen hyvin paketin poistamisen jälkeen, vaikka se tunnustellessa aristaa vieä melko voimakkaasti murtunutta varvasta. Röntgenkuvissa murtumalinja erottuu vieä leveänä, vaikka murtumakohta on tunnustellessa tukeva. Tukeva uudisrusto ylittää murtumalinjaa, mutta murtumakohta ei vielä ole riittävästi luutunut. Rieha rauhoitettiin vielä paketin vaihtoon. Jalasta otettiin röntgenkuva myös sivusuunnassa varpaat harallaan, jolloin murtunut luu näkyy kunnolla sivusuunnassa. Murtumassa on ollut myös pitkittäinen halkeama varvasluun tyveä kohti. Tämän vuoksi luutuminen kestää pidempään.

Paraneminen on kuitenkin alkanut hyvin ja lopputuloksesta on odotettavissa myös hyvä. Lastahoitoa kuitenkin jatketaan toistaiseksi ennallaan.

Jos paketti pysyy jalassa, sitä voidaan pitää viikolle 8 asti.

Eli vielä jatkuu pakettielämä. Tuo pitkittäismurtuma näkyi nyt kuvissa ekaa kertaa, mutta se on kuulemma normaalia. Aiemmin murtumalinjat on saattaneet olla niin kohdillaan, että se ei ole näkynyt kuvassa, mutta uuden ruston kasvaessa, murtumalinja on alkanut erottumaan. Onneksi ennuste on kuitenkin hyvä edelleen. Erittäin hyvää on myös se, että minkäänlaisia pehmytkudovaurioita ei ole paketista tullut.

Rieha oli kuvattu ilman rauhoitusta ja hienosti oli mennyt. On se vaan niin ihana potilas!

Ei kommentteja: