keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Taas lämpimät hallitreenit

Päivitetäänpä tähän väliin eilisen treenit. Olipa taas huippua treenata lämpimässä hallissa, kera Annan ja Hannan.

Tultin paikalle vähän myöhemmin, joten päästiin heti valmiille rallyradalle. Rouva Kelpie (koska eihän se enää ole neiti?) oli taas kovasti pätevänä. Vedettiin rata kahdesti läpi. Hiemanhan se on sellaista kilpajuoksua, mutta ihan pätevää. Isoimmat ongelmat on siinä, että Rieha istuu niin pirun nopeasti ja siitähän lähtee väärässä kohdassa heti -10p., ellen huomaa. Eli skarppina saa olla. Toki siellä tulee myös törmäilyjä, joista lähtee kontrollipisteitä, mutta eipähän ainakaan hihna kiristy. Hauskaa hömppää!

Sitten tehtiin ihan "oikeita" juttuja. Aloitin merkillä, jossa kelpi meinaa olla vähän herkillä sen odottelun kanssa. Hetsauslähtöjä ja kyllähän irtosikin. Vaikka on herkillä, niin hakee silti paikan tosi hienosti, eli se ei ole ongelma. Sitten liitettiin mukaan häiriöt. Alkuun tuli aika pahoja ja Rieha meni ihan surutta lankaan. Mutta sitten löytyi se punainen lanka ja se keskittyi joka solullaan, eikä vilkaissutkaan häiriöitä. Tätä haetaan ja se on niin makeaa, kun pieni paimen on totaalisessa keskittymistilassa, jokainen lihas jännittyneenä kuuntelemaan seuraavaa käskyä. Joka tulee minulta.

Metallinoudossa tehtiin myös vaan hetsausta, vauhtia ja motivaatiota näin tauon jälkeen. Lentäviä lähtöjä ja suoraan palkkaan tulemista noston jälkeen. Toimi tosi hyvin, tosin sitten Riesku alkoi tiputtamaan kapulaa omatoimisesti palkan toivossa, eli noston ja palkan välistä viivettä piti kasvatella.

Kaukoja kertailtiin myös. Näihin pitäisi ottaa kunnon tekniikkapläjäys ennen kuin kasvattaa matkaa. Ihan hyvin se kyllä teki takapalkan kanssa, mutta ilman sitä ei varmaan niinkään.

Hannan kanssa puhuttiin pikkujutuista, jotka vie pisteitä isommissa kisoissa. Ensinnäkin liikkeiden aloitukset. Olen itse sellainen leipoja, sitä pitäisi päästä eroon, kun sille ei ole tarvetta. Eli aloitukset omalla kohdalla treeniin. Niihin pitää saada ajatus siitä, että ollaan valmiita heti, kun saavutaan suorituspaikalle. Mulla tulee vaan itsellä jotenkin herkästi kaikenmaailman heiluntaa ja taputtelua. Liian vilkas mieli yhdistettynä jännitykseen? Mutta nämä mietintään ja pari rauhallista aloitusta tehtiinkin.

Toinen, mitä katsottiin Hannan kanssa oli suorat maahanmenot sivulta. Rieha tykkää pitää kontaktia ja herkästi alkaa hieman kiertymään. Tehtiin seinän vieressä ja apujalan kanssa, samalla muutettiin palkkauksen suuntaan eteen ja maahan. Pieni vinous tuntui heti paranevan.

Rieha teki vielä paikkaistumisen samalla kun Kit teki vieressä kaukoja. Jätin sille nameja ympärille nuuskimisen estämiseksi. Kerran se laski hieman päätä kohti nameja, mutta korjasi itse. Häiriökoira vieressä oli tosi hyvä, sitä ei voinut katsoa ollenkaan. Näitä lisää!

Jotta saatiin treeni kruunatuksi tehtiin loppuun vielä pari suoraa noutoa isolla ok-kapulalla. Niissä ei valittamista.

Hyvä treeni!

Ei kommentteja: