lauantai 1. helmikuuta 2014

Pennut lentää pesästä ja mamma palaa treeneihin

Ekat lapset lensi tänään pesästä ja itkuhan siitä tuli. Nyt on kotona neljä pentua ja huomattavasti hiljaisempaa. Vaikka kyllä nämäkin aikamoisen rallin saavat aikaiseksi. Mutta ehkä ne on kuitenkin hieman helpommin hallittavissa. Ehkä.

Rakkauslaps sai nimen Fiini ja se muutti Jyväskylään Lauran luokse. Fiinin kanssa on suunnitelmissa treenata ainakin tokoa ja pk-puolenkin jutut kiinnostaa. Pennulla on kaverinaan bc-Detta, josta ottaa mallia.

Mustat tytöt jää kumpikin tähän lähelle, joten niitä pääsen toivottavasti palluttelemaan usein
Rasavilli eli Terra, muutta Kiteelle Elisan harrastuskaveriksi. Heillä on suunnitelmissa kokeilla ainakin tokoa, agia ja mahdollisesti rallytokoa. Terralla on kaverinaan lk collie Kendi ja isännän metsästyskoirat.

Terra on nimensä veroinen, mutta kyllä se todistettavasti ainakin meillä myös nukkui :D
Roudari, paremmin tunnettu Pantterina, on nykyisin Riio (pantteriio :). Se muutti Joensuuhun Katjan toiseksi koiraksi. Katjalla on ennestään kelpie Skipi, joten kelpimäisiä leikkejä on luvassa. Riion kanssa on suunnitelmissa treenailla pelastuskoirailua, unohtamatta muitakaan lajeja.

Riio otti rennosti ja sekunti kuvan jälkeen tipahti lattialle. Ravistus ja se halusi takaisin sohvalle koisimaan.

Kuulumisia uusista kodeista ollaankin jo saatu. Kaikki on kuuleman mukaan olleet reippaita pentuja. Ihan mahtavaa kuulla, vaikka ei minulla siitä epäilystä ollutkaan.

Tässä vielä eiliseltä koko pentulauman toilailuja. Siellä on taas jumppapallomeinikiä, bt-pojan kovaäänistä ruuan kerjäystä ja siitä selviää myös minun oranssin Vaasa-kauppakassin kohtalo.



Eilen päästiin pitkästä aikaa treenaamaan Riehan kanssa. Se tekikin hyvää, sai ajatukset vähän muualle. Käytiin siis kisatokovuorolla, jossa mammakoira muisteli tokon saloja. Eipä sen tosin tarvinnut juuri muistella. Uskomatonta miten koira voi parin kuukauden tauon jälkeen handlata hommat niin hyvin, että oisi melkein koekamaa...

Tehtiin ensin merkkiä ja ruutua. Palkkailin ensin kummastakin erikseen, sitten vähän vaikeutettiin. Liikkuri huuteli merkillä eri käskyjä ja se oli innokkaalle mammalle aluksi vähän liikaa. Keskittyminen löytyi taas pikkuhiljaa ja se oli niin joka solullaan kuulolla. Vauhti oli kummassakin loistava.

Tunnarissa näkyi hieman tauon jälkeinen into. Tehtiin liikkuroituna ja nosti oman, mutta meni jotenkin hämilleen kun liikkuri heilautti kättä, tiputti oman ja kävi kelaamassa vielä vääriä. Uusinnan teki ok. Liikkurihäiriötä siis ainakin mukaan, että ei tule tuollaisia hämäännyksiä.

Loppuun vielä seuruuta. Pääpaino taas hyvissä lähdöissä. Vire oli kova, mutta handlasi itsensä aika hyvin. Pää pysyi hyvin ylhäällä, kerran taisin joutua huomauttamaan. Oikein kivaa menoa, siitä se taas lähtee!! Treenisuunnitelmia onkin nyt kovasti.

Tänään kävin kouluttamassa tokoa parin tunnin verran oikein kivalle porukalle. Se tuli juuri sopivaan saumaan, pahimpaan pennunlähtömärinään. Kun mietiskeli tokojuttuja, niin ei ehtinyt itkeä pentujen perään niin paljoa. Ehkä se siis tästä :).

1 kommentti:

Iitu kirjoitti...

Jaksamisia sinne :) Toisaalta varmasti haikeeta, mutta ihanaa päästä näkemään, mitä niistä kasvaa! Tosi komea pentue kyllä, pakko sanoa edelleen. :)