maanantai 23. joulukuuta 2013

Kuulumiset joulun alla



Aika menee kuin siivillä, varsinkin kun on jouluhässäkkää, töitä ym. Pahoittelut siis, että en ole päivitellyt tai vastaillut viesteihin kauhean nopeasti.

Meillä oli myös hieman lisähuolta, kun torstaina Rieha muuttui uudestaan levottomaksi ja imettäminen selkeästi ahdisti sitä. Eli jonkinlaista kipua se aiheutti. Lähdettiin uudestaan eläinlääkäriin, joka määräsi Riehalle suoraan antibiootit ja kipulääkkeet. Suhtautuminen asiaan oli ihan erilainen kuin päivystyksessä viikonloppuna. Ollaan nyt seurailtu tilannetta ja näyttää siltä, että kaikki on ihan kunnossa. Imettäminen maistuu taas entiseen malliin, eli lääkeet ilmeisesti vaikutti toivotulla tavalla.

Pennuilla alkaa olla kaikilla jo silmät auki. Ekana minua killisteli kokomusta tyttö sinisillä silmillään. Se on muuten aivan ihana pusukone, heti kun sen ottaa syliin ja naaman lähelle, niin saa miljoona pentupusua. Se tillittää ja katselee ihmistä ihan tosissaan. Aivan kertakaikkisen hurmaavaa! Toinen musta tyttö on aika samanlainen, silläkin oli silmät auki ekojen joukossa.

Painoa pennut on saaneet tasaisesti ja iso musta poika rikkoi tänään kilon rajan. Se on aikamoinen mötkäle, jolle ruoka maistuua ja muuten se sitten makoilee hylkeenä tyytyväisenä elämäänsä. Ruskea tyttö on hyvänä kakkosena painon kanssa ja sekin on suorastaan raivokas syömään. Black&tan tyttö kuuluu tähän samaan elämäänsä tyytyväiseen kastiin. Pitävät ihan varmasti huolen siitä, että ovat ruoka-aikaan paikalla.

Ruskea poika on tosi topakkaa mallia. Se haukkuu, kun joku ei miellytä ja koittaa jo kiipeillä ulos häkistä (ovat nyt olleet näyttelyhäkissä pentulaatikon sijaan). Se katselee kalterien välistä ja puree niitä, vaikkei sillä tietenkään ole vielä edes hampaita. Toisaalta se rauhoittuu aivan välittömästi, kun sitä rapsuttaa mahasta. Black&tan poika on myös vauhdikas tapaus, se kiipeilee koko ajan johonkin, Riehan päällä, laitojen päällä ym. Se saattaa nukkua mitä ihmeellisimmissä asennoissa, esim. melkein pystyssä, kun on pugertanut itsensä reunaa vasten.

Hauskasti niissä alkaa näkymään koiramaisia piirteitä ja eroja alkaa myös pikkuhiljaa huomaamaan. Pienemmät pennut tuntuvat tällä hetkellä aktiivisemmilta ja niillä on enemmän meno päällä, paitsi sitten ruoka-aikaan, jolloin käynnistyy sellainen mylläkkä, että oksat pois :D. Välillä tuntuu, että saako kaikki riittävästi sapuskaa, mutta kun painot nousee, niin kaikki on ok. Koitan niitä kuitenkin välillä hieman vuorotella, ettei ihan koko sakki tunge yhtäaikaa. Jotenkin tuntuu, että 4-5 mahtuu ihan ongelmitta, mutta kun kaikki on paikalla, niin meno on hurjaa.

Tässä vähän huono pätkä jo hieman rauhoittuneesta ruokahetkestä. Syömässä vielä ruskea tyttö, ruskea poika, b&t poika ja kokomusta tyttö. B&t tyttö ja musta poika nukkuvat hylkeenä toisessa reunassa. Valkoisella viirulla varustettu musta tyttö nukkuu selällään alareunassa.



Ei kai tässä muuta kuin joulun viettoon. Piparihaaste on vielä toteuttamatta, kun ei ole pipereita, mutta jospa sen tässä joulun aikaan ehtisi. Joulukorttikuvakin on tällä kertaa vaan kelpeistä, mutta pystykorvat kyllä porskuttaa mukana reippaasti. On oikeasti kiva, kun on pari muutakin kaveria, keiden kanssa käydä lenkillä.

Ei kommentteja: