torstai 24. tammikuuta 2013

Pohdintaa ja treeniä

Tein nuorten koirien tokorinkiä varten tälläisen postauksen, missä mietin tavoitteita ja missä mennään noin yleensäkin. Samahan se on julkaista täälläkin, kun kerran paperilla asti on pohdittu :).


Pistävä katse ja suuret korvat, vai miten se nyt oli...

Tämän hetken tilanne:
  • kisataan EVL:ssä, Rieha on minun ensimmäinen koirani, kenen kanssa olen tänne asti päässyt eli uusi juttu kummallekin
  • takana kolme koetta EVL:ssä: yksi ykkönen ja kaksi kakkostulosta
Tavoitteet
2013:
  • pentusuunnitelmat vaikuttavat eniten, eli niiden mukaan mennään
  • TVA on kuitenkin aika selkeä tavoite, meiltä puuttuu siis kaksi ykköstä
  • SM-kisoihin osallistutaan, jos vaan saadaan pennuilta treenattua, tavoitteena tällä hetkellä vaan kokemuksen kartuttaminen
  • piirinmestaruuksissa EVL:ssä kisaaminen
  • yleisesti koevarmuuden hakeminen EVL:stä
2014:
  • SM-kisoihin osallistuminen ja mahdollisimman hyvä tuloksen saaminen
  • jos kaikki sujuu hyvin ja suinkin uskallan, niin hakeminen valmennusrenkaaseen, ihan vaikka pelkästään kokemuksena

Yleisesti Riehan kouluttamisesta
  • Riehalle toimii mikä tahansa palkka, se on kaikesta innoissaan. Sotken sen kanssa surutta kaikkea sekaisin, sekapalkkaan ja se pystyy hyvin siirtymään eri palkasta toiseen. Kokeissa saan varoa, etten liikaa innosta sitä, kehujen on oltava hyvin hillittyjä.
  • kestää hyvin toistoja, itse muistettava ennemminkin rajoittaa tekemistä
  • ajattelee paljon, oppii todella nopeasti ja myös omasta mielestään tietää monesti paremmin, mitä tehdään
  • erittäin nopea, tarjoaa ja tekee koko ajan, turhautuessaan komentaa haukkumalla, ei ole maailman herkin tapaus
  • kestää hyvin myös pitkät treenit ja koemaista tekemistä on treenattava säännöllisesti
  • välillä sitä on haastettava ja laitettava ajattelemaan, eli sotkettava liikkeiden palasia ja tehtävä kuuntelutreenejä, joissa saattaa tulla eteen mitä vaan
Ongelmat

Kehään tulo ja tylsät hetket

EVL:ssä kehääntulo on erilainen ja koiran pitäisi olla skarppina heti. Rieha kuitenkin vilkkaana koirana bongailee kehään mennessä kaiken, erityisesti merkit ym. kivan. Tästä johtuen seuruuseen lähdössä ei aina ole ollut paras kontakti. Nostaa kontaktin kyllä heti kuullessaan seuraa-käskyn ja tekee sen jälkeen hyvin, mutta haluaisin, että olisi enemmän kuulolla. Eli kehääntuloa pitää treenata, myös paikallaoloihin menoa koemaisesti.

Tylsät hetket ovat Riehalle niitä, joissa ei sen mielestä tapahdu sillä hetkellä mitään jännää ja missä se omasta mielestään tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tällöin se ehtii tehdä muuta, kuten vähän nuuskia. Nämä siis hetkiä, jolloin en näe koiraa, kuten kaukojen jättö ja ruudussa oleminen, kun kävelen koirasta poispäin. Nämä ovat jääneet vähemmälle treenille, vaikka periaatteessa tiedän, miten niitä treenaan. Mahdollisimman vaihtelevaa ja yllätyksellistä menoa, jossa se saakin kesken odottelun tulla esim. leluun.

Kuuntelu

Kovassa vireessä ei aina malta kuunnella, tekee silloin niin kuin itse ajattelee. Saattaa myös tällöin reagoida liikkurin käskyihin ja on ikään kuin veitsenterällä.

Liikkeiden yleiskatsaus ja ongelmat/hyvät jutut

Seuraaminen

Yleisesti ottaen Riehan seuraaminen on ihan ok (EVL:n kokeiden seuruun keskiarvo 8). Se on innokas ja iloinen, eli ilme on ihan juuri sitä mitä haluankin. Mutta siinä on myös parannettavaa, eli se saisi olla tasaisempaa. Kovassa vireessä Rieha saattaa painaa ja askelsiirtymissä tulee pomppuja. Nämä lähinnä tekniselta puolelta.

Oma tekeminen on meidän isoin ongelma seuruussa. Mulla ei ole selkeää tapaa, millä kävelen. Hidas kävely on temmoltaan mitä sattuu, riippuen päivästä ja koejännityksen määrästä. Muutenkin kävelen herkästi mutkille ja teen käännökset huonosti. Erityisesti kokeissa tämä näkyy. Rieha paikkailee, minkä pystyy.

Kaukot

Meidän ikuinen murheenkryyni. Rieha kovasti innokkaana koirana ei aina ihan malta, varsinkaan jos vire on kova. Ei etene pahasti, mutta sellaisen 20-30cm. Saattaa myös ennakoida vaihtoja. Etupalkka on auttanut etenemiseen jonkin verran.

Zeta

Tässäkin ohjaaja on isoin ongelma, minulla on nimittäin ongelmia muistaa järjestystä J . Tämä on onneksi hieman korjaantunut ja kahdessa viimeisessä kokeessa tämä on ollut kympin liike. Tämä onkin noin perusteiltaan hyvin hallussa, mutta haluaisin muutamaa kohtaa hioa.

Liikkeet Rieha osaa ja osaa ne myös erottaa, sille sattuu hyvin harvoin virheitä. Se tekee ne myös nopeasti. Seuraamiseen lähtöjä tulisi parantaa ja samoin käännöksiä, tässäkin siis lähinnä omaa kävelyä. Olen myös miettinyt saisiko Riehan katsomaan vaan eteenpäin sen jäädessä paikalleen, nyt se kääntää päätä ja se kasvattaa minusta mahdollisuutta liikkumiseen.

Ohjattu

Kokonaisuutena vahva liike, osaa katsoa kapuloiden viennin ja suuunat ovat vahvoja. Merkin osaa missä vaan, joskus tosin saattaa törkkäistä sitä mennessään. Pientä hiomista luovutuksissa, erityisesti oikealta tuodessa, jolloin saattaa jäädä vinoon (tuo siis kapulat eteen).

Paikkaistuminen/- makuu

Rieha ei ole koskaan lähtenyt paikallaoloista, mutta viimeksi kokeessa meni istumisessa maihin. Ei ihan keskity aina kunnolla, jolloin homma unohtuu.

Metskunouto/tunnari

Kumpikin yleisesti ottaen hyviä. Kokeessa ei ole koskaan tuonut väärää tunnarissa. Palautusvauhti saisi kuitenkin joskus olla nopeampi kummassakin omaan makuun. Kuitenkin ollaan saatu näistäkin kymppejä helposti.

Ruutu

Ehdoton Riehan bravuuriliike. Menee täysiä ja stoppaa täysiä. Osaa hakea katsellaan sekä merkin, että ruudun ja menee hyvälle paikalle. Joskus tökkäisee merkkiä, se pitäisi karsia pois. Jos on tosi kovassa vireessä, niin saattaa myös ennakoida liikkurin käskyä.

Luoksetulo

Tulee täysiä ja stoppaa hyvin, yleisesti olen stoppeihin todella tyytyväinen. Stopit on rakennettu lähinnä kiertojen kautta ja rakastaa tehdä niitä. Eteentulossa saattaa joskus törmätä, varsinkin jos on liukas alusta.

Hyvää yleisesti kokeissa:

Rieha on parhaimmillaan tosi näyttävä tekijä, se tekee töitä kropallaan ja häntä heiluen. Palkkaamattomuus pikemminkin nostaa sen virettä, eli sen kanssa ei tarvitse siitä huolia.

Tää toko on vakava juttu... not

Siinäpä siis ajatuksia :).

Tänään pääsin ekaa kertaa mukaan tokorinkiläisten treeneihin. Ryhmä on ihan itseohjautuva, keväällä on sitten ensimmäinen virallinen koulutuspäivä. Meitä olikin paikalla melkein koko porukka, 7 koirakkoa.

Ensimmäinen 15min käytettiin häiriötreeniin, jossa jokainen sai tehdä mitä halusi, mutta koko sakki oli yhtäaikaa kentällä. Riehan kanssa tehtiin seuraamisen käännöksiä, vinoja kapulan luovutuksia ja merkkiä. Seuraaminen toimi tosi hyvin, makea paikka ja hyvä ilme. Luovutuksissa olen käyttänyt palkkaa treeniliivin edessä ja aika hyvin R on alkanut korjaamaan. Jos tulee vinoon, niin otetaan uudestaan ja uusinnassa heti parantaa. Merkissä koitin pakkailla suorituksista, joissa ei koskenut merkkiin ;).

Sitten tehtiin paikallaolot kimpassa. Ensin istuminen 2min. Pysyi hyvin, mutta oli kerran nuuskinut. Seuraavaan treeniin kyllä kaivan tämän esiin, että pääsen puuttumaan. Makuu oli hieno, pystyin itse kurkkimaan piilosta.

Yksittäistreenissä tehtiin:

Zetaa: Ensin vaan kävelin ja kävelin ja koitin tehdä hyviä käännöksiä. Ihan ok menoa. Sitten mukaan jäävät, jolloin levottomuuskin alkoi lisääntyä. Lisäksi meni seisomisessa pari kertaa istumaan, ei ehkä kuullut käskyä kunnolla, kun hallissa oli meteliä. Seuraamiseen lähtöihin kiinnitin huomiota ja ne sujuivatkin.

Siirtymisiä: Tehtiin liikkurin kanssa siirtymisiä aloituspaikasta toiseen. Valmisteleva osuus samalla lailla: Tehdään hommi-mennään yhdessä-sivu ja siinä jäkitin niin koemaisesti kuin pystyin. Rieha piti hienosti kontaktia, en saanut sitä haahuilemaan ollenkaan, vaikka pyysin liikkuria kävelyttämään meitä ihan merkkien läheltä.

Ohjattua: Ensin merkin vahvistusta ilman kapuloita ja kapuloiden kanssa, oikein hyvä. Sitten haettiin oikeaa, joka oli yllättäen vaikea. Oli ehkä hieman vaikeassa paikassakin, melkein kiinni puomissa. Hyvin kuunteli korjaussarjat ja oikea nousi sen jälkeen. Luovutukset oli pääasiassa aika hyviä, eli kapulan tuontitreeni on toiminut. Vahvistelin vielä kumpaakin suuntaa tuomalla kapulat lähelle ja haetuttamalla kumpaakin erikseen.

Luoksaria: Loppuhuvituksena putken läpi juoksemista ja stoppeja. Kivaa!

Ja ihan viimeisenä tehtiin vielä parit pujottelut, se eilisen vaikein lähetys avokulmaan ja takaaleikkaus onnistui tänään huomattavasti paremmin :). Kivat treenit, ei haitannut vaikka lähdin niihin suoraan 12h työpäivän jälkeen!

Tein muuten päätöksen, että yritän laittaa joka postaukseen tästä lähin jonkun kuvan. Jos ei ole uusia, niin laitetaan sitten vanhoja arkistojen kätköistä. Tämän postauksen kuvat ovat toissapäivän auringonpaisteesta.

Maailman suloisin pieni valkea


Ei kommentteja: