maanantai 22. elokuuta 2011

Hieman väsynyttä treenausta

Häät on juhlittu (siis omat sellaiset), seuraavana onkin muuttoprojekti. Nämä kun saadaan alta pois niin voi taas treenata täysillä. Muuten rouviintuminen ei kauheasti ole elämää muuttanut, mitä nyt yhden sormuksen verran lisää ;). Mutta hyvät juhlat oli ja saatiinpa sinne pari koiriinkin liittyvää juttua ujutettua. Koirat olivat  häiden ajan hyvässä hoidossa, Viima Roki-bc:n luona ja Rieha Viiu ja Netto-shelttien seurana, Tuike taas vanhemmilla. Hyvin oli kai suurimmaksi osaksi mennyt, kiitoksia tuhannesti kaikille hoitajille!

Häämatkalle ei kaiken hässäkän keskellä päästä, mutta ajeltiin tänään sen sijaan treenaamaan. Vesku meni Viiman kanssa rataa, joka näytti tältä:


Pikkaisen taisi kumpikin olla viikonlopun jälkeen väsyneitä, mutta ihan ok menoa. Kontaktit sujui tänään extrahyvin, pujottelu oli sen sijaan vähän löysää. Mutta hyvin Vesku keksi ohjauskuvioita itse.

Viima teki myös hyppytekniikkaa eli sekä perussarjaa että kasvavaa sarjaa. Minusta sillä oli kivan näköinen tekniikka. Perussarja ei tuottanut ongelmaa ja kasvavasskin sarjassa alkoi sovittamaan askellustaan joka kerta paremmin. Ja vimps tuntui tykkäävän, sopivan helppoa ja palkka koko ajan näkyvillä, katsokaas ;).

Riehan kanssa tehtiin alkuun myös hyppytekniikkaa. Ensin hyppykulmaa. Nyt se ei hämääntynyt tästä ollenkaan, vaan nosti etupäätään hienosti. Sitten tehtiin pari settiä kasvavalla sarjalla ja siinä meno oli oikein sulavaa.

Muuta rataa en jaksanut Riehalle ottaa, joten tehtiin vaan kontakteja. Ensin keinua, niin että se laskeutui maksipöydän päälle. Keinu kiihdyttää Riehaa ihan älyttömästi ja sitä piti oikeasti hanskata, kun meni vaan riehumiseksi. Se ei tunnu pelkäävään liikettä tai rämähdystä ollenkaan, mutta ne kyllä kiihdyttävät sen aivan raivoihin, eli ehkä vielä jonkinlaista epävarmuutta?

Siirryttiin sitten puomille, jonka alastulo nostettiin myös maksipöydän päälle. Tässäkin meinasi alkuun olla hirmuista riehuntaa, mutta alkoi koko ajan ajatella enemmän. Hienosti se tarjoaa 2on 2offia, loppuosa menee hieman hiipien eli vahvistusta vaatii kuitenkin vielä että saa siitä sellaisen että juoksee täysiä loppuun saakka.

Ihan loppuun vielä tokoiltiin pihalla Tuikkusen kanssa:L

Paikkamakuu: Koemaisena, piilossa 4min ja Vesku seurasi. Hieno suoritus, oli ollut valpas mutta ei puhettakaan leovottomuudesta.

Seuraaminen: Koemainen suoritus liikkuroituna. Oikein kivaa perus-Tuikea. Paikka irtoaa eniten käännöksissä, mutta ilme oli nätti ja jaksoi hyvin tehdä töitä.

Liikkeestä istuminen&luoksetulo: Kumpikin koemaisena peräkkäin. Istumisessa meni maihin (ei ehkä kuullut käskyä, kun mustat koirat haukkui juuri silloin jotain?). Luoksari oli ok, seisominen venyi vähän, mutta loppuosa tosi hyvä. Tehtiin sitten vielä istumista erikseen niin, että Vesku naksutteli kun istui ja saatiin peräkkäin viisi onnistunutta toistoa. Ehkäpä ne jäi nyt mieleen maahanmenon sijaan ;).

Ei kommentteja: