lauantai 11. syyskuuta 2010

Lauantain agijutut


Hallikausi kasvihuoneella on taas alkanut ja Vimps pääsi juoksujen jälkeen koittamaan miltä se agi maistuu, ja maistuihan se! Ihana into, tuollaista ei tokojutuissa ole viimepäivinä juuri näkynyt. Tehtiin valmiiksi paikoillaan olleilla esteillä erilaisia systeemejä, taisi olla 3 hyppyä ja pari putkea. Tosi hyvin kääntyi ja putkiinkin meni vauhdilla. Lisäksi erikseen pujottelua, rengasta ja puomia, kaikki meni tosi kivasti. Ryhmäpaikkaa meillä ei talveksi ole, mutta käydään itseksemme kun ehditään. Taas tuli olo, että pitäisi viedä Viima kisaamaan, mutta sen kanssa taitaa käydä niin, etten ikinä uskalla...

Rieha oli mukana hengaamassa. Kun mentiin paikalle, niin hallissa oli yksi koirakko treenaamassa. Sen haukkuminen ja putkesta kuulunut ääni meinasi vähän jännätä (ensimmäisen kerran katoamistemppu meinasi yllättää hihnanpitelijän ihan totaalisesti), mutta nopeasti se tottui. Sitten kun Viimakin tuli halliin, niin mikään ei haitannut. Ja auta armias sitä kiljuntaa mikä lähti kun tehtiin Viiman kanssa ja pikkukelpi joutui vaan katsomaan. Leikittiin sen kanssa jonkin verran ja taas oli sormessa vertavuotava haava. Pääasia että saadaan hallista nyt mukava ja kiva paikka pienelle!

Toipilas-Tuike oli aivan halkeamaisillaan kun tajusi mihin oltiin menossa. Pakkohan sekin oli ottaa halliin mukaan ja se sai sitten Veskun kanssa tehdä vähän putkea ja kerran puomin. Ja oli se vaan onnessaan! Leikkauksesta on nyt se 2kk, eli pikkuhiljaa voi alkaa miettiä miten agin jatkon kanssa. Veikkaan että jonkin verran tullaan tekemään, jos jalka on kunnolla parantunut. Sen verran paljon se kuitenkin agista tykkää. Mitään himotreeniä ei aleta ottamaan, mutta jos ainakin silloin tällöin.

Ei kommentteja: