Lähdettiin Laukaaseen treenaamaan. Rieha oli viettänyt pari tuntia itsekseen nukkuen ja voi sitä virran määrää. Se pomppasi kentällä autosta ulos ja omisti koko paikan. Kylmä sää ja sadekaan eivät haitanneet. Rieha kävi moikkailemassa useampia ihmisiä, jotka sai hirmuiset hyppypusutukset ja sai vielä lisäksi moikata paria mukavaa aikuista bordercollieta, jotka oli Riehasta aivan ihania. Tulipa sieltä kommenttia bc:n omistajalta, että onnea vaan tuon kanssa agiliitelyyn, kun Rieha riekkui täysiä joka suuntaan. Riehan rotu aiheuttaa edelleen hämmennystä, lähinnä kai värin takia ja tänään pari ihmistä tunnusti, että luuli sen olevan kääpiöpinseri. Onhan siinä kieltämättä samaa näköä ja nyt kokokin olisi aika kohdillaan.
Mutta siis, leikkiminen luonnistui kentällä heti. Vinkupallon perässä se juoksi onnessaan ja osaa jo hienosti tuoda sen revittäväksi/heitettäväksi uudestaan. Naksuttelin sille kontaktista ja imuttelin seuraamista ja sivulletuloja. On se vaan hieno, heti on ihan täysillä mukana, eikä vieraat koirat kiinnosta enää yhtään. Imuttelu on vaan osoittautunut aika haastavaksi hommaksi, Rieha nimittäin oikeasti repii sormet namien toivossa ja se sattuu aikasta kivasti. Luoksetulokin toimii, vaikka olisi juuri joku suuri rallatus-riehunta meneillään. Silloin se vaan juoksee ihan täysiä minun luokseni. Tokoilin välillä T:n kanssa, jolloin Rieha lepäili autossa. Lopuksi se pääsi vähän riehumaan Ruun kanssa ja sen jälkeen leikittiin vielä kentällä. Edelleen oli hurja ärinä, murraus ja roikunta. Riehan rakkaus on rajua ja leikkimisten ja imutteluiden jälkeen taisi käsissä olla useampikin haava...
Tuike sen sijaan tokoili vähän rauhallisemmin, mutta hienosti sekin. Aloiteltiin paikkaistumisella ja paikkamakuulla, jotka otin koemaisina peräkkäin. Mentiin kehään juoksutarkastuksen kautta, meni ok. Kumpikin paikallaanolo sujui todella hyvin. Istuminen alkaa olemaan aikasta hieno ja paikkamakuu on niin hieno, valpas, mutta varma. Sitten tehtiin vähän ruutua ja merkkiä. Ruudulla se meinasi hakea oikeaan alareunaan, joten korjailtiin siinä paikkaa. Merkin kanssa se koitti alkuun tarjota tökkäisyjä, mutta sitten kun hiffasi mistä on kyse, niin hienoja merkille menoja tuli. Mutta selkeästi ei osaa vielä merkkiä bongata ihan niin hyvin kuin ruutua. Tajusin kyllä että eihän mulla ole sille edes vihjesanaa, joten oma moka. Loppuun vielä Maaritin liikkuroimatunnari. Hieman otti häiriötä ihan vierestä kulkeneista koirista, mutta nosti oman todella varmasti ja kauniisti. Luovutuksessa meni kummasti jotenkin liian taakse, joten sen korjasin.
Viimalla on juoksujen tärpit ja voi sitä tuskan määrää. Lenkillä saavat uroskoirat osakseen vienoa kiljuntaa ja minä koitan kiskoa halkeavaa neitokaista perässäni. Vaihtoehtoisesti se istuu ikkunassa tai ovella kaihoisasti tuijottaen. Nyt on se on keksinyt että Rieha voisi olla helpotus tähän tuskaan ja eilen se koitti reippaasti astua pentuparkaa. Nyt Viima sitten seurailee pentua haikeasti katsellen. Pennusta se taitaa vaan olla kivaa, kun saa osakseen muutakin kuin murinaa ja Viima sallii siltä paljon normaalia enemmän hyppimistä ja suupielien nuoleskelua. On ne vaan ihania, eipä tule tylsää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti