Viime viikolla päästiin treenaamaan tokoa nurmikolla ja isommalla porukalla pariin otteeseen. Ekan treenin ihmeellisin juttu oli tunnarin totaalinen hajoaminen. Rieha ei nähnyt kaikkia kapuloita nurmikolla, joten otti vaan jonkun, kun ei malttanut etsiä. Sitä jankattiin ja vaadin keskittymään. Tämä ilmeisesti toimi, koska seuraavassa treenissä oma nousi taas hyvin ja ennen kaikkea malttoi tarkentaa haistelua, vaikka ei kaikkia kapuloita heti nähnytkään.
Ruutu ja eteenlähetys on sujuneet ihan ok. Varsinkin tokassa treenissä saatiin hyviä ja suoria toistoja. Ohjatussa ei nurmikolla ollut ongelmaa kummallakaan kerralla, vaikka itsekään en meinannut kapuloita aina nähdä. Mutta Riehalla käännös on niin vahva, että löysi kapuloille siitä huolimatta. Zetassa tehtiin kummallakin kerralla asennetreeniä lähtöön ja muutenkin yritin vahvistella sitä ettei zeta olisi aina se tylsä liike. Luoksetulossa toisessa treenissä Rieha tarjosi maahanmenon sijaan istumista kovin sitkeästi, varmaan hässäkän peruja eli sitä piti myös vahvistaa. Hässäkkää ei olla päästy tekemään hyppyjen kanssa, mutta kiertoa olen vahvistanut.
Treenien fiilis on ollut ihan hyvä ja onnistumisia on myös tullut paljon. Ja vaikka ei onnistuisikaan niin viime treenissä tuli sivullinen ihastelemaan Riehaa ja sitä, miten tottelevainen se on ja miten iloiselta se näyttää, kun häntä vaan heiluu. Ja eikös se ole vähän niin kuin koko homman idea, siis se, että koira nauttii!
Perjantaina päästiin vepeilemään vieraalle rannalle. Vienti onnistui hyvin vieraalle. Veneen haussa meinasi vähän ajautua ohi maalilinjan, eli sen kanssa saa olla tarkkana. Käskyt ohjaukseen pitää muistaa antaa ajoissa, että Rieha ehtii korjata linjaa. Lopuksi tehtiin hukkuvaa. Siinä ei ollut minkäänmoista ongelmaa, eli idea on kirkastunut. Pyysin hukkuvaa häiriöksi räpiköimään mahdollisimman paljon, eikä se tuottanut ongelmia. Rieha otti patukasta hyvän otteen ja kiskoi hukkuvan hienosti maihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti