torstai 30. lokakuuta 2014

Agitreenit ja mummokoiran huoltoa

 Tiistaina treenattiin taas agia ja seuraavanlaista rataa:
 
 
Alussa otin Riehan vastaan 2-hypyllä ja tehtiin siihen ihan vastakäännös. Silti teki suht isoa kaarrosta, haki ehkä hieman 6-hyppyä. Osui kuitenkin joka kerta keinulle, eli sinänsä ei ongelmaa. 6-hypylle tehtiin pakkovalssi, joka toimi hienosti. Pujottelussa annoin koiran hakea ja takaaleikkasin, että pääsin putken puolelle. Toimi ihan sikahyvin, heti eka toisto oli aivan täydellinen.
 
  Piirroksesta puuttuu yksi numero, eli 12-putken jälkeen käytiin vielä hyppäämässä 6-hyppy samaan suuntaan. Siinä pyöritin Riehan niistolla A:n puoleisen siivekkeen ympäri. Toimi hienosti ja loppuun saatiin hyvä vauhti.
 
Aika tosi kiva rata, nyt ei ollut ollenkaan sellaisia ylitsepääsemättömiä ongelmia ja tehtiin tosi monessa hankalassa paikassa hyvää työtä. Alun kääntymistä ja jarrutusta siinä treenattiin vielä erikseen, mutta muuten rata oli aika lailla siinä.
 
Keskiviikkona Tuike kävi Hankalinin Erikan hierottavana. Kerrostaloelämä ja liukas rappukäytävä ovat varmasti osaltaan auttaneet siinä, että olen huomannut Tuiken olevan aika jumissa selästään. Ja Erika sanoi heti, että sillä olikin kunnon hanhenmunan kokoiset patit kyljissä. Eli oli voimakkaasti kerännyt sinne nestettä. Erika käsitteli Tuikkusta hyvän tovin ja kaularangankin alueelta löytyi jäykkyyttä. Mutta kyllä ne siitä onneksi lähtivät aukeamaan ja Tuike antoi käsitellä tosi hyvin. Mennään marraskuussa vielä uudestaan ja jatketaan hanhenmunien kadotusta.
 
Mutta olipa mummo tyytyväinen kun sai yksityishuomiota ja lääpintää :).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ootko Kelpie pentuja ajatellut lähiaikoina tehdä?

Riikka kirjoitti...

Riehalle on ehkä mahdollisesti suunnitteilla toinen pentue 2015/2016. Ensin odotellaan ekan pentueen terveystulokset ja muutenkaan asialla ei ole kiirus. Mutta optio pidetään avoimena :).