Eilen kisattiin Tuiken ja Riehan kanssa rallytokoa täällä Jyväskylässä. Oltiin varasijalla, mutta loppupeleissä sain paikan kummallekin koiralle kahteen kisaan avoimeen luokkaan. Paikkana oli Taitavien tassujen halli, jossa muuten treenataan tokoa talvikausi. Tosi mukavan oloinen paikka, isot tilat ja hyvä pohja.
Ensimmäinen rata oli tälläinen:
Tuike starttasi ekana. Alku meni oikein mainiosti ja se tuli pätevänä mukana. Hypyllä se oikein innostui ja sen jälkeen homma hieman hankaloitui, kun se yritti mennä hypylle vielä uudestaankin...
Saatiin kaksi -10p. virhettä, kylteiltä 8 ja 14 ja huomautuksena rintamasuunta. Eli kun tehdään käännös vasemmalle, niin Tuike ei peruuta tarpeeksi, vaan kääntyy. Nuo on sille tosi vaikeita juttuja, kun leikattu jalka ei ole ihan priima ja selkä ei taivu kunnolla spondyloosin takia. Eli tähän ei kauheasti edes voi treenillä vaikuttaa. Alokkaassa noita kääntymisiä katsotaan enemmän sormien läpi, mutta avoimessa luokassa ollaan jo tarkempia.
Saatiin lisäksi muutama pikkuvirhe, lopputuloksena radalta 72p. eli hyväksytty tulos :). Tuomarin kommenteissa oli, että hienosti kannustettu ja olihan meillä tosi mukavaa. Olin tosi tyytyväinen Tuikkuseen, sen kanssa uudet hallit on aina vähän jänniä ja kun miettii nuo em. asiat, niin sai olla tosi iloinen meidän menosta.
Riehan kanssa mentiinkin sitten vähän eri vaihteella. Se oli niin onnellinen päästessään uuteen siistiin halliin, jossa on kaikkia siistejä juttuja ja ihmisiä ja saa vielä tehdä. Voihan toisen elämäniloa :D.
Loppupeleissä saatiin yksi -10p. virhe kyltillä 14, jossa se oli istunut yhden ylimääräisen kerran. En itse edes huomannut tätä, koska Rieha on vaan niin nopea. Muuten kaksi pikkuvirhettä, yhteensä 88p. ja myöskin hyväksytty tulos :)
Toinen rata oli haastavampi, koska häiriö oli isompi yleisön ollessa ihan radan vieressä. Muuten oikein kiva rata:
Tuike oli taas vuorossa ekana. Se otti hieman häiriötä lähdössä, mutta itse sössin ekan kyltin, kun unohdin istuttaa koiran sivulle alussa. Siitä -3p. Houkutus (nameja ja possulelu sangossa) meinasi kovasti kiinnostaa pientä valkoista, mutta selvittiin.
Tällä radalla Tuiken köpöys tuli esiin vielä enemmän. Se joutui odottelemaan kylmässä autossa ja vaikka sillä oli takki päällä, niin ihan varmasti jäykistää. Istuminen olikin tosi hidasta läpi radan ja sitä sai pyytää useampaan otteeseen. Muuten se oli hyvin mukana ja reipas.
Tällä radalla saatiin sitten kolme -10p. virhettä. Ensimmäinen tuli kyltillä 7, jossa Tuike ensin istui ja meni vasta sitten maahan. En viitsinyt uusia, kun näki, että sillä oli hieman hankalaa. Kaksi muuta isompaa virhettä tuli kylteiltä 8 ja 13, kummassakin syynä rintamasuunta. Tuike ei vaan enää yksinkertaisesti taipunut. Näiden päälle 8p. pikkuvirheistä, joten pisteet ei valitettavasti enää riittäneet tulokseen.
Mutta olen niin ylpeä mummosta, se teki parhaansa. Vanhuus tuo vaan mukanaan juttuja, eikä se enää ole ihan niin vetreä itsensä. Mutta reipas se on kuin mikä, eikä sitä suurimman osan ajasta uskoisi ikäisekseen. Kyllä me vielä yritetään se viimeinen tulos hakea koulutustunnukseen, mutta mennään koiran ehdoilla.
Rieha riemastutti radalla kovasti, itseäkin nauratti kun toinen oli niin innoissaan. Jouduin uusimaan ekan kyltin, kun Rieha ehti kiertää sivulle takakautta ennen kuin tajusin yhtään mitään. Siitä -3p. Lisäksi saatiin yksi kontrollivirhe, muuten meno oli oikein sujuvaa. Yhteensä 96p. ja toinen hyväksytty tulos kolmossijalla.
Kiva kisareissu ja on tää vaan hauska laji, rentoa ja mukavaa vaihtelua :)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti