perjantai 22. huhtikuuta 2011

Jos metsään haluat mennä...

Niin sinnehän nyt pääsee. Metsään siis. Ei ole paljoa luntaa enää, jee!


Mutta ensin treenattiin kentällä. Alunperin piti mennä liitelemään, mutta hallilla oli "muutama" muukin pääsiäisvapaan kunniaksi, joten jätettiin se väliin. Saatiin kuitenkin Raisa ja Naru seuraksi tokoilemaan.


Rieha aloitteli. Täytyy taas antaa pointsit keskittymisestä, ei haitanneet ohikulkijat tai vieressä treenannut Naakka. Hyvä meno!


Seuraaminen: Tuntuu että paikka on parantunut näiden parin treenin aikana huomattavasti. Tehtiin taas pitkää suoraa ja juoksupätkää, hyvin säilyi sekä paikka että ilme. Sehän alkaa olla kohta alokasvalmista kamaa.


Liikkeestä maahanmeno&seisominen: Maahanmeno sujuu ok, seisominen ei niinkään. Peruutellen seisominen onnistuu, sivulla pomppaa herkästi sivuun tai ei stoppaa. Koitin eka ottaa edestä ja kääntää pikkuhiljaa sivulle, ehkä se vähän parani.


Nouto: Pari kertaa metallilla vauhtia sekä luovutusta. Ok.


Paikkamakuu: Koko ajan palkkaillen, pikkuhiljaa matkaa pidentäen, Hyvin pysyi, jei.


Tuiken kanssa vedettiin taas hieman kisamaista eli Raisa liikkuroi:


Ruutu: Tämä otettiin erikseen, mutta liikkuroituna. Taas sama homma kuin parissa edellisessä treenissä, eli nousee ylös ja alkaa nuuskimaan kun menen kohti. Palkkailin taas extrapaljon paikallaan olemisesta, eikä edes otettu sivulletuloa. Tätä pitää nyt ottaa, selkeästi vähän paineistuu ja nousee.


Siirtymät+seuruu: Kolme siirtymää, tuomarin pölötyksineen ja juoksuntarkastuksineen. Hyvin pysyi vire yllä. Loppuun lyhyt seuruu, johon saatiin hyvä häiriö viereen tulleista skeittareista. Hieman häiritsi ja jouti ravistelemaan turkkia, mutta nosti sitten hyvin kontaktin ja pätkä oli ihan bueno.


Kaukot: Raisa liikkuroi nämäkin. Taisi tulla yksi ylimääräinen siirtymä, muuten perussetti. Ihan kivasti pysyi, toisessa seisomisessa, oisiko ollut i-s liikkui vähän eteenpäin, mutta ei pahasti. Yksi väärä siirtymä tuli, tai käskytin itse istu, liikkuri näytti seiso ja Tuike seisoi, joten ei kai siitä oikeasti olisi vähennystä tullut .


Illalla vielä ne metsäjutut. Eka Riehalle esineruutu. Lähdin ehkä vähän liian innokkaasti liikkelle, eli kolme esinettä, jota vietiin yhtä aikaa, tosin Riehan nähden. Taisi olla eka kerta kun tehtiin noin ja sehän hyvä vetää heti talven jälkeen ekoissa treeneissä... No joo, eka nousi upeasti. Toinen ohjaajan virhe tuli vaan siitä, että en sitten ollut pakannut mukaan lelua, eikä Rieha olisi halunnut vaihtaa ihanaa esinettä namiin. Tokakin löytyi hyvin, mutta luovutuksessa sama juttu. Kolmas oli jo aika vaikea ja meinasi usko loppua, joten V kävi näyttämässä esinettä. Ehkä ensi kerralle otamme vähän helpomman setin ja pakataan mukaan kaikki kamatkin...


Viimalle tallasin jäljen. Pituus oli jotain ja viisi keppiä sinne jätin. Viima oli ihan liekeissä, mutta ilmaisi tasan yhden kepin. Senkin tosi vaivaalloisesti, eikä olisi halunnut ottaa palkkaa ollenkaan, kun oli niin kiire jatkaa. Hienosti se jäljesti loppuun saakka, mutta se ei taida pk-puolella riittää. Taidetaan siirtyä sinne MEJÄn maailmaan, niin ei tarvitse tapella ilmaisujen kanssa ja porokoira saa vaan nuuskuttaa...

Ei kommentteja: