maanantai 18. huhtikuuta 2011

Agii!!

12h töissä, siitä pikaisesti äänestämään ja suoraan hallille. Hyvin jaksaa. Tuike ja Vesku treenasivat avoimen ryhmän kilpailevissa Julian opastuksella. Radat oli tänään tämän näköiset:



Kumpikin rata oli tosi hyvän näköistä menoa, Vesku on oppinut liikkumaan ja viemään tosi hyvin ja Tuikehan liikkui. Ja Julian selkeässä ohjauksessa selkeytyy myös ohjauslinjat jne. Pujottelu pelasi, samoin puomi. Eihän siinä siis .


Viima tuli lopussa tekemään tuota numeroitua rataa. Ja sekin oli niin hieno! Vaikka siinä oli suht paljon hyppyjä ja niillä käännöksiä, niin Viima liikkui ja oli ihan innoissaan. Ja puhdasta rataa tuli taas ilman mitään ongelmia. Pujottelussa hyvä meno, ei voi kyllä valittaa mistään. Ja se ilo taas kerran, silmät vaan loisti ja haukku raikasi kun porokoiralla oli niin kivaa!


Rieha pääsi juoksutauon jälkeen myös halliin. Sen innosta ei varmasti tarvitse mainita mitään. Se teki kahdessa setissä helppoja muistutuksia. Aloiteltiin ensin kahden hypyn suoralla, jossa treenasin takaaleikkausta. Eipä siinä, lelumagneetti vetää hienosti. Yhdellä hypyllä reenattiin myös sylkkäriä, joka sujui ihan sika hyvin lelua heittämällä. Kyllä siitä vielä hyvä kääntyjä saadaan.


Toisessa setissä otettiin kutsuhyppynä yhtä hyppyä, josta ajattelin kääntää sitä lelulla ikään kuin seuraavan hypyn taakse. Tämä osoittautuikin haastavaksi, ihan vaan sen takia kun tulee niin lujaa ja kääntyy niin pienestä. Vaihtoehdot oli joko täysiä päin, tai sitten hypyn ohi kun käänsin liian aikaisin. Ihmisnuolen opettelu voisikin olla seuraava ajatus, että saataisiin käännökseen vähän enemmän tiukkuutta. Loppuun tehtiin vielä hyppy-mutkaputki-rallausta kumpaankin suuntaan ja sehän rallasi. Ja LUJAA, ei tsiisus, jos josku opin tuota ohjaamaan niin oksat pois. Eikä se kyllä pienestä hätkähdä, menee vaan äristen eteenpäin. Hullja .

Ei kommentteja: