Viime postauksessa oli kuva pienistä piraijahampaista. Tässä livekuvaa niistä toiminnassa... Lopussa onneksi mutsi tulee ja keskeyttää riehuvan kakaransa toimet.
Sitten kaikenmoista muuta härväystä. Pennut tapaa videoilla ekaa kertaa limsapullon ja alumiinitölkin.
Semmoisia kavereita. On se pentuelo vaan niin ihanan helppoa. Leikkiä, unta ja ruokaa. Toki päälle paljon pissaa ja kakkaa, mutta ne aiheuttaa ongelmia lähinnä vaan meille ihmisille. En edes jaksa laskea monta kertaa päivässä astun jonkun lätäkköön. Välillä ne osuu paperille oikein hienosti, välillä ei vaan ehdi.
Videoilla näkyykin, että parilla on jo toinen korva satunnaisesti pystyssä. Ne on myös keksineet vetoleikit keskenään ja Riehan kanssa. Tänään aamulla Rieha melkein kiskoi b&t työn maasta sänkyyn, kun neiti ei vaan päästänyt irti. Eilen kävi myös yllättävä tapahtuma, kun b&t poika nosti reteästi jalkaa. Ei kai ne nyt yleensä noin pieninä vielä osaa? Todennäköisesti se oli ihan puhdas vahinko, mutta niin se vaan tasapainoili ihan toinen jalka ilmassa ja pissasi oikein kunnolla... Aikamoinen velikulta :D.
Riehan kanssa ollaan taas pikkutreenailtu. Meinasin jo, että olisin tällä viikolla lähtenyt kisatokovuorolle, mutta nyt on niin paljon kennelyskää liikkeellä, etten uskalla.
Kotipihatunnaria tehtiin eilen niin, että kapulat oli kiven päällä. Ekalla kerralla se puri kapulaa aika porsaasti palautuksessa, mutta kun huomautin asiasta, niin korjasi. Sen jälkeen palautukset oli hyviä, vaikka hetsasin sitä kapuloille kierron kautta, eli vire oli aika korkea.
Seuraamisen alun pään asentoa ollaan taas hiottu. Se on vaan välillä niin helppo lipsahtaa siihen, että se vähän tippuu. Rieha kuitenkin vastaa palautteeseen tosi hyvin, eli jos vaan pitäisi linjan tiukkana, niin se ei varmasti olisi pitkään ongelma. Nyt siis oikeasti itseä niskasta kiinni!
Luoksarin stoppeja ollaan treenattu peruuttelun kautta, niissä ei ongelmaa. Teknisesti liikkeet on varmaan kaikki ihan hyvällä mallilla, nyt ne pitäisi saada vaan sille tasolle, että onnistuvat riippumatta häiriöstä, vireestä tai mistä tahansa muusta. Eli kevään treeniteema on ehdottomasti häiriö ja kuuntelu, toivottavasti saadaan niissä paljon apua treenikamuilta!
3 kommenttia:
Voi jösses teillä on vilskettä! Mutta kuinka ihanaa vipinää... :)
Saako kysyä tarkennusta tuosta Riehan seuraamisen pään asennosta? Mitä se siis tekee ja miten korjaat?
Mulla on meinaan Valon kanssa pientä projektia, kun oon huomaamattani (ja kokemattomuuttani) päästänyt sen sellaseen kyyryasentoon.
Ja voi noita pupseja! Kuinka nopeasti aika meneekään! Hurmaavia yksilöitä :) Ja kauhee meininki :D
Toki saa kysyä. Eli liikkeelle lähdöissä ja temmon vaihdoissa Rieha saattaa herkästi pudottaa pään alemmas, kuin missä se pitää sitä normaalisti seuratessa. Kontakti ei yleensä tipu, mutta en tykkää siitä, että pään asento elää niin paljon. Meilläkin tämä on ihan oma moka, olen sen sallinut. Ilmeisesti se vähän niinkuin skannaa siinä ympäristöä sivusilmällä, jonka jälkeen pään voi taas nostaa.
Olen nyt korjannut tuota käsikosketuksen kautta. Eli ennen seuruuseen lähtöä sen täytyy koskea käteen ja sitä kautta hakea pään asento ylös. Saatan pyytää kosketusta myös kesken seuruun, niin se pitää sen skarppina. Tuntuu toimivan ihan ok ja ajattelin hyödyntää tuota myös esim. paikkaistumisen jättöön ym., missä sen pitäisi olla ryhdikkäästi.
Lähetä kommentti