sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Se kuuluisa pienen oravan harmitus

Käytiin eilen Varkaudessa tokoilemassa Annan ja Pipsan kanssa. Viimeksi päätin, etten mene sinne ennen kuin ollaan treenattu liukkaalla alustalla. No, ei me mitään ollaan sellaisella treenattu, piti kuitenkin päästä kokeeseen :D. Ja itse asiassa Riehalla ei nyt ollutkaan samanlaisia ongelmia kuin viimeksi, ehkä se on oppinut tuon alustan. Se oli muutenkin paremmin hanskassa kuin viime kokeessa ja fiilis läpi kokeen oli mukava.

Pieni hässäkkäkin kokeessa tapahtui, Rieha sai pihalla koiran niskaansa, kun treenasin sen kanssa seuraamista. Onneksi R ei noista ota itseensä millään lailla ja antoi kyllä heti huutia takaisin ennen kuin päästiin väliin. Itsekin otin vaan sen asenteen, etten edes mieti asiaa ja jatkettiin treeniä. Vähän aikaa Riehalla oli niskakarvat pystyssä ja seuraamista se veti vielä vähän enemmän asenteella kuin normaalisti. Eipä siinä sitten auttanut kuin mennä kehään.

Näinhän se sitten meni:

Paikkaistuminen 10: Jee!
Paikkamakuu 9: Ei tietoa, mistä pistevähennys meni. Rieha makasi hienosti Annankin mukaan (ja näin itsekin sen heijastuksen kautta). Ei yhtään nuuskintaa tai liikkumista. Meni hyvin maihin ja nousi hienosti ylös. Ehkä se oli hieman vinossa jo jätössä, siitä tuomari rokotti muilta puolikkaita pisteitä. Suht kova tuomio omaan makuun.

Seuraaminen 9: Ihan ok, hitaassa kävelyssä oli suht edessä ja juoksun oikealle käännös oli huono. Juoksupätkä oli itselle taas tosi vaikea ja vedin varmaan ihan kiemuralle. Askelsiirtymät pelasi hyvin (sivulle siirtymät puuttuu videolta).
Zeta 8,5: Tätä en vaan pysty käsittämään. Rieha teki kaikki vaihdot oikein ja mielestäni aivan tarpeeksi nopeasti. Seuraamisessakaan ei minusta ollut moitittavaa. Aika lailla samanlaisella menolla ollaan saatu edellisistä kokeista kymppiä. Joku koira sai saman pistemäärän, vaikka yksi jäävä meni väärin. Kaksoiskäskyillä pariinkiin jäävään sai kasia. Yksi koira sai jopa ysipuolen, vaikka yksi jäävä meni väärin. Juupa juu.
Luoksetulo 7: Stoppi ok, maahanmenossa jäi leikkiinkutsuasentoon, siihen kaksoiskäsky. Ennakoi sivulletuloa.
Ruutu 10: Oli paremmin kuulolla kuin viime kokeessa merkille mennessä. Ruutuun hienosti ja osasi jarrata ja paikka oli aika hyvä. Eli hyvä korjaus viime kokeeseen.



Ohjattu nouto 9: Saatiin vasen. Hyvä merkki, ripeä nouto ja hyvä luovutus. Ei havaintoa mistä lähti piste, minusta se oli aika hyvä suoritus.
Metallinouto 8: Haisteli kapulaa ennen nostoa ja palautti ravilla.
Tunnistusnouto 0: Liikkuri käskytti väärin alussa ja menin itse hieman hämlilleen. Rieha lähti hyvin ja törmäsi heti omaan ja nosti sen. Ilmeisesti homma oli sen mielestä liian helppoa näin. Se päätti alkaa varmistelemaan ja tiputti kapulan. Nuuski pari väärää, nosti taas oman ja tiputti sen nuuskiakseen vielä lisää. Sitten avautui jo suukin ja näki, että keepiellä alkoi olemaan painetta ja hätä tuli käteen. Loppupeleissä toi oman, mutta puri kapulaa ihan törkeästi ja luovutti vinoon. Hyvä, etten itkuun purskahtanut, niin harmitti. Viime kokeessa tämä oli kymppi ja treeneissä on sujunut. Olisi pitänyt vaan treenata tätäkin viime viikolla.
Kaukot 7: Kaukoihin mennessä meinasi karata reunalla olleeseen putkeen :D. S-I-vaihdossa liikkui, muut oli ok.



yht. 247,5p. 2-tulos

Pienestä se oli kiinni. Harmitti ihan vietävästi ja myönnän sen auliisti. Tunnarin nollaus tietysti ja päälle nuo pari liikettä, joissa oltaisiin voitu saada ne pari pistettä lisää. Mutta paljon kokemusta taas (isot kannustusjoukot jatkossa mukaan ;) ). Ja täytyy oikeasti muistaa, että onhan se hienoa, että ollaan saatu joka kokeesta näin vahva tulos. Kokemattoman koiran ja kokemattoman koiran yhteistyö vaan vaatii sitä hiomista ja suoritusvarmuus toivottavasti paranee joka kerta.

Ei kommentteja: