keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Huonolla kelillä treenataan ja kuvataan sisällä

Kaikki ihana lumi sulasi pois. Märkää, liukasta ja pimeää, yök, yök. Ja juuri kun ei päästä edes hallitreeneihin Riehan juoksujen takia.  Sata kertaa mieluummin lunta ja pakkasta.

Kontaktitreeniä tehtiin märkyydestä huolimatta. Laatikolla alkaa olla ihan kiva meno, jopa siltä huonommalta (ei-tokopuolelta) ohjaten. Katse pysyy hyvin edessä ja malttaa odottaa vapautusta. Tänään treenattiin typerästä kelistä huolimatta pihalla myös paikallaoloa ja hienosti kesti omassa pihassa piiloon menot. Lisäksi ollaan temppuiltu, Hannan ja Fidzin blogista sain idean opettaa Riehan tulemaan jalkojen väliin. Tai olen sitä jo aiemminkin miettinyt, lähinnä agin lähtöjä ajatellen, mutta se on jäänyt. Muutaman treenin perusteella ollaan jo hyvällä mallilla :).

Kuvailin eilen illalla vähän videota koirista. Ensin Riehan ja Viiman leikkivääntöä. Viimalla on yksi lempilelu ylitse muiden ja se on Siili. Siilo voi olla mikä tahansa vinkusiili, kunhan se on siilen muotoinen ja vinkuva. Viima tunnistaa Siilet kaikista muista vinkuleluista ja rakastaa niitä yli kaiken. Riehasta Siili on yhtä kiva kuin kaikki muutkin lelut, mutta pitäähän sitä isosiskoa härkkiä kun se on noin leikkisänä. Rieha on muuten nyt juoksujen aikaa ollut aika ärhäkkänä ja sillä palaa käämi tosi herkästi, jopa Viima on vähän sitä varonut. Kunnon pikku-bitch. Mutta näin söpösti ne yhdessä värkkää:


Tuikesta sain nauhalle sen kaunista hymyilyä. Eikös olekin aika valkoinen ja hieno Pepsodent 7-vuotiaalla :D.


Ja loppuun vielä kuvasarja, jossa loistaa kelpien äly. Anna kelpille pallo, niin se viimeinenkin järjen hippunen tsekkaa itsensä ulos ;).





Ilman palloa se näyttää vähän järkevämmältä



Onhan se aika söpöinen.

Ei kommentteja: