Torstai-ilta aloitettiin tokotreeneillä Ylistöllä. Saatiin Raisa seuraksi ja lupasin treenata Narunkin. Mutta eka omat.
Rieha aloitti merkillä&ruudulla. Vitsit, näissä on makea meno!! Tehtiin eka kumpaakin erikseen ja homma oli lähestulkoon täydellistä. Sitten ketjutettiin nämä. Rieha on oppinut vihjesanat ihan älyttömän hyvin ja kun pyysin sitä ensin hakemaan ruutua ja sitten merkkiä (missä ruutu ja tehdään erkki), niin kummallakin kerralla haki katseellaan pyydetyn. Ja hommahan sujui kuin rasvattu, merkki kymppi ja ruutu löytyi varmasti. Ei voi kuin ihmetellä miten se on niin fiksu...
Kaukoissa vahvistelin ensin istumista. Hyvä meno. Lyhyeltä matkalta myös seisomisia ja nekin sujui hienosti. Luoksarin stopit sujui myös hyvin, tosin hieman saa olla tarkkana, ettei tiputa raville pysähtymistä odottaessaan. Muutamat eteentulot, joissa ok meno.
Seuraamisessa keskityttiin askelsiirtymiin. Aika tyytyväinen olen noihin, käyttää takapäätä kivasti ja paikka säilyy. Loppuun se sai vielä tehdän tolpan kiertoja, josta parit stopit.
Hyvin se malttaa, vaikka juoksussa onkin. Hieman meinasi Naru kiinnostaa, mutta pystyi keskittymään kuitenkin. Muuten se on ollut aika ärhäkkänä, hormonit hyrrää...
Tuike hömppäsi myös. Ensin ruudun paikan hakemista, joka sujui hyvin. Stopata se ei osaa edelleenkään, joten kaikki oli sellaisia valuvia, mutta ruudussa se pysyy. Merkkiä muisteltiin myös ja sekin meni kivasti, jos unohtaa sen stopin. Kaukoissa eka rundi oli hyvä, mutta sitten tuli liikaa painetta ja alkoi liikkumaan. Kovasti se yrittää, vaikkei aina ihan kohdille osukaan. Luoksarin stoppeja peruuteltiin myös, Tuikemaista ja ihan ok.
Naakan kanssa treenasin seuraamista, noutoja, zetaa, merkkiä ja ruutua. Hassunhauska eliö se on. Jotenkin niin putkiaivoinen uros verrattuna noihin narttuihin, niin hyvässä kuin pahassa :D. Tosi upeasti se tekee silloin kun malttaa, nyt oli aika paljon intoa. Mutta yllättävän hyvin meidän yhteistyö sujuu, ottaen huomioon miten vähän ollaan tehty.
Siitä ajeltiin Killerille, jossa oli vuorossa Vimpsin agit. Rata oli jotain tälläistä (mie jotenkin ihan unohdin sen jo, joten ei ihan ehkä vastaa todellisuutta):
Mitäs siitä. Ekalla kiekalla otettiin palkkaus kaikkiin putkiin. Viima huomasi että namitädeillä oli namia, joten meno meinasi olla hillitöntä. Sillähän on ollut kisoissa vähän ongelmaa siitä, että menee moikkailemaan ratahenkilöitä, toivottavasti tämä ei nyt innostanut sitä.
Mutta putkilla palkkaus kyllä toimi, Vimps oli ihan onnessaan kun putken jälkeen odotti namialusta. Pitää jatkossakin hyödyntää tätä, tosin jotenkin ilman noita houkuttelevia nami-ihmisiä... Kovasti se teki iloisena ekan kiepin, eli koko radan. Puhtaana se taisi mennä (sitten kun sain sen kiinnostumaan minusta, eikä niistä nami-ihmisistä), vaikka vauhti ei ihan päätä huimannut.
Loppuun uusittiin pätkä 1-9. Aikalailla edellisen toisinto, ei huippuvauhti, mutta ok. Hieman se alkoi himmaamaan keinulla, se oli aika jännä. Mutta näillä mennään taas viikonloppuna juoksemaan pari rataa. Vimps on Vimps, pääasia että sillä on hauskaa ja hauskaa sillä tänään oli :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti