Riehan jalka alkaa olla siinä kunnossa, että nyt vaan aletaan kuntoa nostamaan. Tänään käytiin kuitenkin vaan treenailemassa, toki sitä nyt jo pikkuhiljaa voi alkaa palkkaamaankin hieman vauhdikkaammin ja mikäs sen mukavampaa. Ajeltiin siis Kodin Terralle.
Seuraaminen: Erinomaisen pätevää, tykkään! Tehtiin pidempää suoraa ja paikka sekä ilme olivat niin hienoja.
Liikkeestä stopit: Kumpaakin sivulla. Kivasti tekee, maahanmenot on nopeita ja suoria. Seisomisessa meinaa herkästi niiata etupäällä, mutta korjaa nopeasti. Maahanmenossa kestää jo jonkin verran liikettä, seisominen vaatii vielä paljon hommia.
Luoksetulo: Palkkailin ensin istumisesta, sitten muutamasta eteentulosta. Hienosti napottaa ja odottaa käskyä terävänä. Eteentuloissa oli ihan hurjana vauhtia, vaikka matka ei ollut pitkä. Törmäystä siis meinasi tulla ihan väkisinkin.
Nouto: Ihan sairaan makea!! Penne osaa odottaa sivulla käskyä, palkkailin ensin siitä, siitä sai sitten luvan lähteä ja nosti tosi hyvin ja toi vauhdikkaasti eteen. Sehän on melkein valmis liike!
Kaukot: Loppuun jumppailtiin vielä kaukoja vähän rauhallisempana hommana. Kivasti hisseili.
Ihanaa että sen kanssa saa alkaa treenaamaan pikkuhiljaa kunnolla, on se vaan niin makea ja niin täynnä intoa hommiin!
Tuike kävi tekemässä myös:
Seuraaminen: Pitkä pätkä superpalkalla keston treenaamiseksi. Oikein hyvä ja vire säilyi ja paikkakin suurimmaksi osaksi. Ihan pientä vinkunaa, kun superpalkka himotti, mutta ei paha ollenkaan.
Kaukot: Kisamatkalla ja pitkää litaniaa. Pikkaisen sai muistutella alkuun, mutta kivasti teki hommia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti