Halille koko porukan kanssa. Seuraksi saatiin Tanja sekä kelpie Muusa ja kromförländer Mese. Tarkoituksena oli testata miten Muusa tekee minun kanssani tokoa.
Otettiin siis Muusa ekana. Vähän hassulta tuntui tehdä vieraan koiran kanssa, mutta Muusa oli kyllä heti ihan mukana kun näki että minulle oli lihapullia ja patukka. Alkuun testattiin seuraamista. Ilme on Muusalla oikein kiva, paikka tiivis, tosin hieman meinaa edistää. Palkkailin sitten vaan oikeasta paikasta. Ei varmasti paha rasti korjata tuota. Sitten testattiin noutoa puukapulalla. Ekalla kerralla varasti ja tehtiin sen jälkeen vaan pari vauhtinoutoa. Hieman oli vaikeuksia irrottaa kapulasta patukkaan, mutta hienolla vauhdilla teki ja ote oli erinomainen.
Sitten testattiin ruutua. Muusalle on tehty vissiin vähän eri tavoin ruutua ja päätin testata ensin näyttöruutua. Hienosti meni ruutuun oikealle paikalle ja tehtiin lähetyksiä lentävällä namilla palkaten. Hyvin oli idea mielessä tästäkin. Tunnari oli sitten vuorossa. Vähän jännitti miten hakee minun hajuista kapulaa, mutta eipä se tuottanut mitään ongelmia. Tiputti oman kerran ja nuuski vielä vähän muita, mutta varmasti nosti sen jälkeen. Loppuun testailtiin vielä vähän luoksetulon stoppeja namipelillä. Maahanmenossa piti vähän hakea käskyä, sen jälkeen sujui hyvin.
Hienosti Muusalla oli asiat mielessä ja teki kyllä upeasti töitä vieraan kanssa. Ja helppohan se on itsestäkin tehdä töitä ahneen ja taistelunhaluisen koiran kanssa. Varmasti saataisiin liikkeet kisakuntoon, jos vaan suinkin oma aika riittää. Eiköhän me vielä jatketa.
Sitten omat koirat. Tuike aloitti vieraalla ruudulla. Hyvä bongaus, seis ja man. Nousi mennessä ja haki uutta paikka, stoppasi kyllä hyvin kun taas käskin. Tehtiin vielä lähetyksiä ja palkkailin kun pysyi paikallaan. Pikkaisen meinaa olla paljon intoa ja sen takia ei malta maata. Sivulletuloista palkkailin vielä erikseen. Seuraamisessa otettiin taas koemainen pätkä loppupalkalla. Ei niin hyvää kuin parina edellisenä kertana, agiesteet jne. selkeästi vähän häiritsee. Mutta palkka siitä, koska koeamaista tehtiin. Loppuun vielä kaukoja. Tässäkin taas into kova, mutta paransi koko ajan ja loppuun hienoja siirtymiä.
Rieha tuli tekemään agijuttuja ja Tanja vähän katseli menoa. Ensin näytin meidän kontaktien ylösmenot ja ne oli koutsinkin mielestä kivalla mallilla. Ja ilmeen kun saa tuollaisena säilytettyä niin hyvä tulee. Sitten testattiin pujottelua taas verkoilla. Mentiin suoraan 12-keppiin. Idea oli hyvin mielessä ja päästettiin tekemään irti. Kummaltakin puolelta ohjaten sujui hyvin, takaaleikkaustakin testattiin, mutta se oli ehkä vielä vähän liikaa. Meinasi kiihtyäkin niin paljon, ettei enää ollut oppimisalueella. Pienen rauhoittumisen jälkeen vielä yksi helppo toisto ja hienosti se luikertaa, matalana ja itsenäisesti. Loppuun vielä keinun rämäyttelyä.
Viima pääsi halliin viimeisenä. Tehtiin sen kanssa pientä radanpätkää:
Sillä oli tosi kiva ilme ja vire ja rata sujui ihan älyttömän hyvin. Viima oli ihan loistava, itsellekin tuli hyvä mieli!! Se kiihdytti ja oli ihan onnessaan. Putkestakin oikein sylkäisi itsensä ulos, putki ei aina välttämättä ole sen lemppari. Pujottelussa erinomainen vauhti ja hypyissä kääntyi hienosti. Ihan loistavaa!
Erikseen tehtiin rengasta eri kulmista lähettäen, tämäkin sujui hienosti. Sama juttu puomilla. Olisi tehnyt mieli vaan jatkaa, mutta lopetettiin niin, että fiilis jäi päälle.
Siitä vielä jäälle lenkille, oikein kiva päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti