lauantai 17. lokakuuta 2009

Viiman luonnetesti

Viima kävi tänään viettämässä toimintapäivän Tampereella, Pekka Oravan ja Irene Puputin tuomaroimassa luonnetestissä. Yllätyksiä tuli jonkin verran, mutta kyllä tuloksesta Viiman tunnistaa.

Toimintakyky -1 Pieni
Terävyys +1 Pieni, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taistelutahto -1 Pieni
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Tempperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2b Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Jaahas, mitäs sitten sanoisin. Taisteluhalu oli ainoa mistä olen oikeasti enemmänkin eri mieltä, Viimalla sitä kyllä mielestäni löytyy sen kohtuullisen verran. Nyt ei siis alkanut leikkimään, ennen kehää leikki innokkaasti, jotenkin se vaan lukee nuo tilanteet ja veti ihan eri moodin kun mentiin kehään. Ei sitä tietenkään superisti löydy, mutta kohtuullinen olisi omasta mielestä kuitenkin sopivampi (ja veikkaan että jollain muulla tuomarilla olisi saattanutkin mennä kohtuulliseksi muissa osa-alueissa näkyneen taistelutahdon takia). Tuomarille heilutti häntää, muttei ollut kiinnostunut juuri ollenkaan, eli pidättyväinen tuli siitä.

Yllätyksenä tuli tuo toimintakyky, eli oikeastaan se, että kelkka oli Viimalle tosi paha paikka. Taisteli siinä tuomarinkin mukaan koko ajan, vaikka (tuomaria lainaten) sitä pelotti niin jumalattomasti. Eli huusi keuhkojensa kyllydestä häntä pyörien, mutta veti liinat ihan kiinni, eikä kelkkaa vedetty ihan loppuun saakka. Koko ajan kuitenkin oli ihan valmiina reagoimaan ja haasti kelkkaa, että jos tänne tulet niin turpaan tulee. Kierrettiin suht kaukaa katsomaan, sitten oli ihan ok kun pääsi nuuskaisemaan, mutta se otti aikaa. Pimeässä huoneessa toimintakyky sen sijaan oli erinomainen, tuomareiden mukaan päivän paras suoritus. Eli tuli sisään ja nenää käyttäen suoraan minun luokseni. Mutta kelkka siis söi tuon. Mielenkiintoista kun mulla on kaksi pienen toimintakyvyn koiraa, mutta juuri päinvastaisilla esityksillä, Tuike selvitti kelkan ongelmitta, mutta pimeä huone oli paha. Veikkaan että Viima saa normaalisti juurikin Tuikelta (ja tietysti meiltä) tukea tuollaisissa tilanteissa, koska en olisi ikinä uskonut että kelkka olisi niin mörkö.

Viima puolusti tosissaan, ääntä lähti sen verran, että ei meitä kuulemma ihan helposti ryöstetä. Sateenvarjolla reagoi voimakkaasti, rähähti tosissaan. Takaisin mennessä meinasi vetää liinat kiinni mutta pienen mietinnän jälkeen tuli tuomarin mukaan täysin omilla jaloillaan. Tynnyri ei ollut paha. Kierrettiin vielä tämä rata uudestaan, eikä mitään ongelmaa.

Pimeä huone oli tosissaan kuulemma päivän paras, Viima tuli ihan täysin nenää käyttäen suoraan minun luokseni, eli se oli nopsasti ohi. Seinään kun jäi niin oli ihan hiljaa ja videolla näkyy juuri ja juuri että väistää. Alkoi haukkumaan sen jälkeen, kun tuomari heitti kepin pois, mutta ei ongelmia lähestyä. Laukauksiin ei reagoinut millään lailla.

Tuomari Orava piti kyllä tosi kattavan loppupuheen ja analysoi Viimaa. Sanoi että Viimaa pitelee pehmeys, mutta on sen takia vaan hieman pehmeä, koska kun saa miettiä vähän aikaa niin tulee täysin omin jaloin. Lisäksi pidättyvyys tekee sen, että se ei halua syventää tilanteita, eli että menisi mielenkiinnosta tutustumaan vieraisiin ihmisiin tai esineisiin. Se nuuhkaisee ja se on sillä selvä ja kiinnostus loppuu. Sanoi myös että kun pääsee työskentelemään tilanteissa ilman uhkaa niin homma pelaa, vaikka ohjaaja on kaukanakin.

Semmoista siis tänään. Lunkisti se otti loppujen lopuksi ja edelleen se on sama rakas kainalonlämmittäjä. Ihan en tosissaan kaikesta ole samaa mieltä Viimasta normaalielämässä, mutta niinhän se menee, testi siinä missä muutkin ja mukava kokemus. Viima on kuitenkin lunki ja rento kaveri, eikä sen kanssa tarvitse olla silmiä joka puolella. Sen kanssa on mukavaa harrastella kaikenlaista ja kun se toimii (eli motivaatio ja vaatiminen ovat kumpikin kohdillaan) niin se toimii hyvin. Tykki se ei ole, enkä sitä odottanutkaan Very Happy.

Videot testistä:

http://www.youtube.com/watch?v=zULbYYMTw_0

http://www.youtube.com/watch?v=HZDEIR45YXU

http://www.youtube.com/watch?v=JzqP3nSCwuY

Ei kommentteja: