perjantai 25. syyskuuta 2009

Agijuttuja

Lähdettiin Tiinan ja koirien kanssa treenaamaan agijuttuja. Valmiina oli tämännäköinen rata, jota sitten mekin tehtiin:

Ensimmäisenä pitää kertoa että Viima kunnostaui tänään oikein huolella. Lähdettiin metsään lenkille koko porukan kanssa. Vimps ehti olla irti ehkä 5min, kun se otti lähdöt vissiinkin kauriin perään. Poissa se oli sellaisen reippaan vartin ja kun tuli takaisin niin oli muuten pikkaisen onnellisen näköinen porokoira. Muita meinasi hieman kieltämättä kiukuttaa... Taitaapi neiti lenkkeillä tuolla tästä eteenpäin pelkässä fleksissä.
Muutenkaan rata ei ollut Viimalle helpoin mahdollinen, koska siinä oli paljon pitkiä kuljetuksia. Kentälle oli tuotu myös uusi hiekkakerros, joka teki siitä haastavan juostavan ohjaajallekin. Ja koska Viima ei ole kovin irtoavaa mallia, niin sen kanssa saa todellakin juosta. Alku oli meille heti vaikea, koska en pysty lähdössä ottamaan Viimaan etäisyyttä. Joten se paukkasi suoraan A:lle. Tätä en lähtenyt korjailemaan, ettei fiilis olisi laskenut. Ensimmäinen yritys oli aika nihkeää vauhdin kannalta ja Vimpsia joutui vedättämään kunnolla. Lopun se taisi suorittaa virheettömästi, mutta hitaasti. Vauhti laski erityisesti pitkässä kuljetuksessa pujotteluun ja 7-hypyn kierrossa. Toisella kerralla otettiin helpompi suora lopusta alkuun ja se sujuikin jo vauhdikkaammin.
Toisessa pätkässä treenattiin jaakotusta ja se sujui jo huomattavasti paremmin ja Viimalla oli paljon parempi vauhti. Jaakotus toimii sille muutenkin aikasta kivasti ja pujottelukin sujui. Tälläinen lyhyt pätkä oli se, jaakotusta tehtiin siis kumpaankin suuntaan:

Rieha pääsi myös riekkumaan. Ja on siinä vaan vauhtia. Putkea tehtiin sekä suoralla että mutkaputkella ja hurjana se sieltä paukkaa. Namipalkka kelpaa, mutta tulee sellaisella ärinällä, että sormet on oikeasti vaarassa, joten lelu on siinä mielessä parempi kummallekin. Tehtiin myös pari penturengasta ihan matalalla, siinä ei kutsuttuna ollut mitään ongelmaa. Muutamia siivekkeiden kiertoja otettiin myös ja niissäkin on kyllä vauhdikas pieni. Kivaa sillä tuntuu olevan ja sehän se tärkeintä on.
Riepotin sai eilen (taas) uuden häkin automatkoja varten ja käytiin se sen kanssa hakemassa Mustista&Mirristä. Se on muuten nyt sellaista mallia, että voidaan vaikka lentämään lähteä ;). Ja Riehalla oli niin hauskaa eläinkaupassa, se pussaili myyjää ja tunki itseään joka paikkaan ja mm. kiipesi sellaisen petikasan päälle. Huvipuistoseikkailuja pennulle siis!

Ei kommentteja: