keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Riehakkaiden miitti ja muita treenejä

Viime lauantaina vietettiin treenipäivä Riehan pentujen ja niiden omistajien kanssa KSPKY:n Koirakorvessa. Paikalle pennuista pääsi 5/7 eli Terra, Riio, Rokka, Nasta ja Fiini. Toivottavasti seuraavalla kerralla myös Prima ja Luka omistajineen pääsevät liittymään joukkoon iloiseen!

Aloitettiin treenit esineruudulla. Rieha pääsi näyttämään, miten mamma hommat hoitaa. Tehtiin ilmottautuminen tuomarille, mikä meni ihan ok ja sitten ruutuun. En tiennyt esineiden paikkoja ja esineet olivat vieraita. Kaksi ekaa esinettä nousi vauhdikkaasti, kolmanteen vauhti jo hieman hidastui, koska kyllähän se maha jo vähän painaa. Mutta kolmaskin nousi hyvin ja luovutukset toimi ok. Ei huonosti paksulta mammalta.

Kaikki pennut tekivät myös esineruutua ja täytyy sanoa, että oli ne aika päteviä. Osa teki ruutua ihan ekoja kertoja, osalla oli jo vähän ennemmän kokemusta. Mutta kaikilla oli uskomaton asenne ja vauhti, niin kuin pitääkin. Työmoraalia riitti vaikka muille jakaa! Vauhdista huolimatta tykkäsin siitä, että käyttivät kuitenkin nenäänsä todella hyvin, eikä turhia rallatuksia juuri tullut.

Välillä syötiin ja sitten treenattiin tokoa. Minä neuvoin mitä osasin, mutta tosi hienolla mallilla pennut oli tässäkin lajissa! Ihan sydäntä pakahdutti katsoa ja nimenomaan sen asenteen ja innon takia. Hyvät pohjat oli kaikilla tähänkin lajiin. Jostain ehkä kertoo se, että Terra ja Elisa saivat seuraavana päivä upean ALO1-tuloksen pistein 197,5! Hurjana on potentiaalia ihan joka ikisessä.

Rieha teki loppuun seuraamista henkilöryhmässä, merkin kiertoa, merkitöntä merkkiä ja ruutua sekä tunnarin. Sillä oli hyvä meininki ja saatiin mukavia toistoja. Kierrossa ei ongelmia, vaikka häiriönä oli taustalla myös ruutu. Merkitömällä merkillä piti ensin vahvistaa suoraan menoa, mutta takapallon kanssa eteni hyvin ja stoppasi hienosti. Tämä vaatii vielä niin paljon toistoja, vaikka idea Riehalla kohtuu varma onkin. Lopun liikkuroitu tunnari oli hieno.

Olipa tosi kiva päivä ja edelleen, en voi muuta kuin olla ylpeä noista pennuista. Taitavat pennut ja taitavat ja aktiiviset omistajat, mitäpä sitä muuta voi toivoa!

Viime viikolla myös rallyiltiin. Radalle oli taas löytynyt meille ihan uusia juttuja, eli sarjahyppyeste ja putki, hauska oli päästä testaamaan niitäkin.


Tällä kertaa mulla oli mukana kaikki koirat, Viima teki radan itsenäisenä treeninä muiden jälkeen. Eipä ainakaan käy itselle homma tylsäksi, kun vie kolmea täysin erilaista koiraa :D. 

Tuike oli kuin pieni partiolainen, tohkeissaan ja innoissaan. Rieha oli aivan irti, putki radalla oli ainakin ehkä maailman siisteintä ja  12-15 käännöskimarassa se onnistui kaatamaan varmaan kolme kylttiä, kun käännökset on niin sähäköitä yhdistettynä kunnon takapotkuun. Viima-murunen taas meni hyvin rauhallisesti, missään kohti ei ollut mitään kiirettä. Palkkaa piti myös saada säännöllisesti, muuten hän olisi saattanut jättää homman sikseen. Salaa se oli kuitenkin ihan onnessaan ja erityisesti siitä, kun sai katsojilta kehuja ja rapsuja.

Rieha kävi vielä perjantaina Killerillä tekemässä tokoa. Saatiin liikkurointiapua ja zetassa näkyi taas pitkästä aikaa liikkurin käskyissä nytkähtely seuraamisessa. Eli ensin vaan käveltiin ja kun Rieha muisti olla reagoimatta, niin sitten jäävät mukaan. Istuminen oli kerran hankala, mutta sitten taas onnistui. Merkitöntä merkkiä tehtiin etupalkalla ja loppuun vielä liikkuroitu tunnari, joka oli aivan superhieno. Ihan sopiva treeni mammalle.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Pörröjen treeniryhmä

Viime torstain rallytreeneissä saatiin meidän treeniporukasta näin hieno kuva. Valkohuiskut ja bodyguardit :D.




Päivän radassa oli taas haastavia paikkoja, ihan uutena kyltti 10 eli koira peruuttaa edessä 3 mittaa. Siinä on haasteena se, että koira ei saakaan nyt istua eteen ja tietysti se suoraan peruuttaminen. Sekä Tuike, että Rieha osaavat peruuttaa, joten lähdettiin testaamaan. Tuikelle kyltti oli radalla hankala, se ehti tarjota vaikka mitä, mutta peruutuskin sieltä saatiin. Riehan kanssa hankaluus tulee taas siinä, että se peruuttaa niin älyttömän nopeasti, että saa olla tarkkana ettei törmää seuraavaan kylttiin. Ja haukahdus sillä tulee myös herkästi.

Merkille lähetys oli tänään viime kertaa hankalampi, kun merkin ympärillä oli häiriönä telineitä. Tuike tarvitsi kaksi lähetystä ennen kuin löysi merkin, Rieha vanhana häiriötreenaajana bongasi oikean merkin heti. Tuosta liikkeestä tykkäävät kyllä kumpikin kovasti!

Muuten radoilla sai taas olla tarkkana samoissa jutuissa. Tuiken kanssa siinä, että vasemmalla puolella ei lähde kääntymään vinoon ja että vasemmalle käännöksissä rintamasuunta pysyy. Riehan kanssa sai taas olla maailman nopein ja silti se ehti purra minua sormesta pariin otteeseen namin toivossa ja oikealla puolella ollessaan ehti tehdä ylimääräisiä liikkeitä. Vasen puoli onneksi menee sen kanssa kuin vettä vaan.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Pentusalamatkustajia!

Rieha kävi eilen ultrassa ja niinhän siellä vaan näkyi pentuja useampi kappale. Nyt siis odotellaan jännityksellä millainen pesue sieltä sitten aikanaan tulee.

Kyselyitä pennuista on tullut paljon, ihan mahtavaa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että potentiaalisia kotiehdokkaita on tarjolla riittävästi, eli Erjalle ei kannata enää laitella viestiä tästä pentueesta. Toivottavasti oikea pentu ja oikea koti löytävät toisensa yhtä hyvin kuin Riehan ekassakin pentueessa!


tiistai 15. syyskuuta 2015

Jälkimetsässä

Eilen raahauduin pitkästä aikaa tallaamaan jälkeä. Ei olla taidettu JK1-kokeen jälkeen ajaa yhtään jälkeä eli vähällä treenillä on tämä taas ollut. Haaveilen kuitenkin kovasti, että ensi vuonna voisi keskittyä vähän enemmän jälkeen ja yrittää hakea ainakin se JK2-koulari. Saa nähdä jääkö haaveiluksi, mutta aina voi yrittää. Eikä ainakaan ilman haaveita koskaan saavuta mitään!

Tallasin Riehalle n. 500m jäljen muutamalla kulmalla ja kuudella kepilllä. Tein väliin myös hieman vaikeutusta, eli jälki tekikin serpentiinä puiden ympäri. Kävin välissä lenkillä ja pystykorvat treenasi esineruutua onnesta soikeana, joten jälki ehti vanheta ehkä sen 1,5h.

Janalle Rieha oli kova kiire. Suoraan lähtemisessä oli hieman ongelmia, mutta kun en päästänyt sitä kaartamaan, niin lopulta eteni hienosti suoraan janan päähän. Mietin jälkikäteen, että olisiko janalta mennyt marjastaja, koska aika lailla jäljen alussa Rieha yritti nostaa myös harhaa, joka tuli samasta suunasta. Mutta hyvä, että vaadin kuitenkin suoraan etenemisen. Vaikka tietysti hankala paikka tuollainen onkin koiralle.

Eka keppi oli aika alussa, hyvin nosti sen, vaikka vauhti oli siinä vaihessa vielä aika kova. Sitten osuttiinkin siihen harhaan. En antanut apuja, mutta en myöskään päästänyt etenemään. Aikansa Rieha siinä pyöri ja palasi alkuperäiselle jäljelle hienosti.

Loppujälki meni aikasta mukavasti. Vauhti alkoi tasoittumaan ja varsinkin, kun tuli tuohon serpentiiniin, niin joutui keskittymään enemmän. Kaikki kepit nousi hienosti ja kulmatkin meni ok.

Tästä jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Selvitettiin vaikeita paikkoja ja Rieha oikeastaan vaan niissä tarkensi työskentelyä. Kepit se ilmaisi ihan todella hienosti, vaikka ne eivät edes olleet juuri hajustettuja. Hyvähyvä!

Urbaanit koirat lenkillä
Perjantaina onkin edessä Riehan ultra. Jännää!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Lainaohjausta ja viikon rallyt

Kylläpä taas päivitykset laahaa. Tosin ollaan myös otettu aika iisisti. Odotellaan mitä ensi viikon ultra sanoo Riehan maha-asukkaiden tilanteesta.

Viime viikonloppuna Rieha pääsi kuitenkin agikisaamaan. Se on ollut ihan normaali, niin todettiin että mitään estettä sille ei ole. Olin itse kuitenkin loppuviikosta kipeänä, joten kysäisin Riehalle lainaohjaajksi Jaria, jolla on kokemusta kelpien ohjaksissa olemisesta. Jari suostui ja niin Rieha pääsi kuin pääsikin kisaamaan. Pari ehti kokeilla radan tekemistä kerran, kun JATilla oli ratatreenit isolla kentällä. Hyvältä näytti meno jo silloin, vaikka Rieha ehkä hieman vieraskora olikin.

Sunnuntain kisoissa vieraskoreus olikin tipotiessään. Kisatilanne nostaa Riehan vireen niin korkeaksi. Eka rata menikin muistutellessa, että kontakteille pitää pysähtyä. Tosin Riehan irtosi jo parin ekan hypyn jälkeen omatoimisesti suorittamaan ylimääräisen hypyn, eli sen jälkeen oli hyvä treenata kontakteja. Ekalta radalta siis HYL.

Toisella radalla Rieha muisti kontaktin vielä A:lla, mutta sitten kun mentiinkin puomille, niin neiti ampaisi alastulosta läpi ja kävi vielä hyppäämässä seuraavan hypynkin. Jatkoivat tästä rataa, koska puomi mentiin vielä toisenkin kerran ja sillä kerralla Jari varmisti, että Rieha tosiaan pysähtyy alastulolla. Tältä radalta tulos 10, kun kaksi rimaa tipahti.

Viimeinen rata oli hyppäri, joten kontakteja ei tarvinnut enää jankata. Tämä meni parilla todella hyvin, harmittavasti yksi rima kuitenkin tipahti. Vitosella tuli kuitenkin tämän radan voitto kotiin. Oli tosi kiva nähdä, että Rieha toimii vieraankin kanssa. Toki sen ohjaaminen vaatii asennetta, sitä onneksi Jarilta löytyi. Ja nolla ei todellakaan ollut kaukana. Kiitos Jarille ohjauksesta vielä kerran!

Tässä vielä video hyppäristä:



Torstaina oli vuorossa rallyryhmän treeni ja tehtiin seuraavaa rataa:


Tällä kertaa "vaan" voittajan rata, mutta ihan oli haasteita tässäkin, ainakin minulle. Tuiken kanssa alku meni tosi kivasti, puolenvaihdot onnistui hyvin. Eteentulon otin uudestaan, kun jäi  niin vinoon. Houkutuksessa ei ongelmia tälläkään kertaa.

7- ja 8-kyltin vasemmalle käännökset on Tuiken kanssa haastavia, joten niissä sai olla tarkkana. Annalta tuli hyvä huomio, että Tuike on saatava seisomaan ennen kuin lähden itse kääntymään, silloin se ehtii ottaa takapään mukaan eikä rintamasuunta muutu. Ja tähänhän minulla on käytössä eri käsky, että ymmärtää lähteä liikkumaan taaksepäin. Liikkeestä seisomista ei olla tehty ikuisuuksiin, joten sitä treenailtiin hetki myös. Hyvin muistui mieleen ja lopussa kun otin sitä vielä erikseen, niin ei ollut enää mitään ongelmaa.

Loppusuoran haastavin kohta oli 16-kyltin peruutus. Sitä ei kyllä osata yhtään, kumpikaan. Tuiken rintamasuunta kääntyy ja itse en osaa kävellä. Tosi haastava liike, ei auta kuin treenata. Se olisi helppo, jos alussa saisi pysähtyä, mutta liikkeestä suoraan peruuttaminen on itselle jotenkin tosi hankala hahmottaa. Muuten loppu meni hyvin, vaikka Tuike alkoikin kovasti tarjoamaan kylttien kiertämistä, tiedä mistä sen yhtäkkiä keksi. Mutta mikä ihana into sillä taas oli :). Käytösruudussakin käytiin ja muistuteltiin edessä istumista.

Rieha oli omalla vuorollaan taas ihan sfääreissä. Tuntuu, että se on sitä mieltä, että on saanut viime aikoina tehdä liian vähän...  Se tarjosi kaikkea ja oli tehnyt tyyliin 13 liikettä, kun itse vasta tajusin ekan. Seuruussa se painoi, eteentuloissa hyppi vasten ja palkatessa puri sormia. Niin ja haukkui, kun kehuin. Ai kun oli hauskaa... Sitten otinkin vähän natsimman linjan ja mentiin rata ilman kehuja. Rauhoitti isoimman intoilun, mutta virtaa riitti edelleen ihan omiksi tarpeiksi. Pitäisi vaan muistaa, että lirkuttelu ei Riehalle sovi. Liikkeethän se osaa ihan hyvin, varsinkin treenien määrään nähden.

Riehan kanssa suurimmat huomiot oli siinä, että muistan tehdä paikallaan käännöksen itse kunnolla kun Rieha ne kuitenkin osaa. Hypyssä minun on mentävä ihan kiinni hyppyyn ennen lähetystä, muuten en ehdi mukaan. Peruutusta vauhdista pitää Riehankin kanssa treenata, vaikka se hieman paremmin sujuukin.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Rallyryhmäytymistä

Eilen starttasi JATin rallyryhmä, jossa olen mukana kahdella koiralla. Tarkoituksena siis treenata Tuike sekä vaihdellen Viima ja Rieha. Ryhmässä on koirakoita alo-mes-tasolta, mutta ollaan kaikki tuttuja keskenämme, joten treenit varmasti sujuu. Lisäksi hauskana yksityiskohtana treeniryhmässa on yhteensä viisi japsia. Oikea pienten huiskujen ryhmä!

Rakennettiin tälläinen mestariluokan rata:


Vähän epäilytti miten meille käy, mutta lähdettiin kokeilemaan. Radalla oli ihan uutena juttuna merkille lähetys ja siitä kutsuminen. Lisäksi muuntelin parit tuplakäännökset voittajaluokkaan sopiviksi ja lopun houkutus-pujottelu mentiin ihan vasemmalla puolella seuraten.

Tuike starttasi eka. Voi sitä innon ja tohkeilun määrää! Siitä tulee niin hyvälle tuulelle :). Mummeli suoriutui radasta aika hienosti. Muutamassa kohdassa piti korjata oikealla puolella tehtynä vinoja asentoja ja lähdöissä paikka meinasi mennä muutamaan otteeseen liian eteen. Mutta käännökset ym. sujui hienosti. Merkille lähettämistä testasin ihan suorilta ja kyllähän mummeli sen muisti tokovuosiltaan. Ihana!

Kokonaisuutena Tuiken rata meni tosi kivasti. Tärkeintä on muistaa pitää huolta siitä, että Tuiken rintamasuunta säilyy koko ajan oikeana. Se korostuu erityisesti vasemmalle käännöksissä. Niissäkin se pystyy skarppaamaan, kunhan vaan kerron tarpeeksi ajoissa, että sen pitää käyttää takapäätä.

Rieha oli halliin tultaessa aivan liekeissä. Aksahalli nostaa vireen aina sfääreihin. Rieha on tehnyt oikealla seuraamista ja muita ylempien juttuja Tuikea vähemmän, mutta toisaalta se on supernopea oppija. Suurimmaksi osaksi oikealla puolella meno onnistui ihan ok, pariin otteeseen se ehti kiertää takaisin vasemmalle, kun en ollut tarpeeksi skarppina. 2-kyltin tuplasaksalaisessa se ehti myös kaataa kyltin, kun en jättänyt käännöksille tarpeeksi tilaa. Merkki oli Riehalle ihan helppo, niin kuin oletinkin. Ei se meno Riehankaan kanssa ollut ihan epätoivoista. Kun saa noita uusia liikkeitä vaan vahvistettua enemmän, niin se ylimääräinen intoilu jää toivottavasti pois.

Kumpikin teki vielä käytöruudun muiden ollessa radalla. Siinä ei ollut ongelmia. Olipa hauskaa tehdä vähän haastavampia juttuja ja tytöt oli tosi päteviä.

Rieha sai loppuun vielä juosta puomia ja muutaman itsenäisen pujottelun.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Pari treeniä

Perjantaina pyörähdettiin pikaisesti kisatokoryhmän treeneissä. Tuike sai alkuun tehdä oman rallytokoryhmäni radan. Pitkästä aikaa täyspitkä rata, houkutuksen ym. kera. Meni itse asiassa tosi kivasti, jopa oikealla puolella seuruut onnistui hyvin. Kiva, että päästän jatkossa treenaamaan rallya Tuikenkin kanssa säännöllisesti.

Rieha treenasi taasen ison merkin kiertoa. Tällä kertaa tein sille källin ja otin mukaan pienemmät merkit häiriöksi matkalle. Alkuun meni lankaan, mutta parin kerran ja paremman alun suuntauksen jälkeen oikea merkki löytyi ongelmitta. Pikkuhiljaa hyvä tulee!

Rieha teki vielä liikkuroidun tunnarin isolla määrällä kapuloita. Ei minkäänmoista epäröintiä, oma nousi heti ja palautus oli hieno. Siihen oli hyvä päättää, kun en enempää olisi jaksanut enää tehdäkään. Kummasti se oma koulutusvuoro vaan vie mehut.


Eilen käytiin pitkästä aikaa aksaamassa. Rieha saa nyt tehdä treeniä kohtuu normaalisti näin alkuvaiheessa, joten koko porukka pääsi mukaan. JATilla on testissä uusi tapa treenata, eli halliin on jätetty joka viikko valmis rata, jota saa käydä treenaamassa. Hyvä idea, ei tarvitse itsenäinen treenaajankaan rakentaa rataa. Tällä viikolla rata näytti tältä:


Viiman kanssa humputeltiin pätkää 1-15 valkoisilla numeroilla. Se oli kovasti innoissaan ja varsinkin kun sai hetken tehdä, niin vauhtiakin alkoi löytymään Viimaksi. Okserilla se kerran rysäytti esteen päälle, mutta muuten teki ok. Pujottelu löytyi hyvin ja putkiinkin se meni kohtuullisen vauhdikkaasti. Pääasia, että pääasi tekemään ja vähän mieltä virkistämään.

Rieha teki samaa pätkää hieman pidemmälle. Alku ihan vaan työnnöllä, josta se irtosi helposti 4-putkeen itsenäisesti. Siinä putkijarrua, niin kääntyi hyvin 5-hypylle. 7-9 oli taas niin Riehalle sopivaa, se vaan irtosi ja haki esteet itsenäisesti. Pujottelussa pystyin hakemaan hyvin etäisyyttä ja muurille jarrua. Käänsin sen vaan11-putkeen ja takaaleikkasin, Kontaktit meni tosi hyvin. Lopetettiin 19-putkeen. Intoa riitti läpi radan, mutta oli silti hyvin kuulolla.

Tuike kävi loppuun vielä rallyttelemassa. Pomppuloikkia irtosi siihen malliin, että ei meinannut tulla treenistä mitään. Liikuttava innostus :D.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Viikon kuulumisia

Pop kävi Riehan luona kylässä viikonloppuna toisen kerran ja pentusuunnitelmat vahvistuivat. Pop oli ollut helppo ja lunki reissukoira, joka oli nukkunut hotellihuoneessa tyytyväisenä. Toivottavasti hienot Riehakkaat saavat kakkososan!

Tokossa Riehan kanssa ollaan opeteltu edelleen lähinnä uusia liikkeitä, vanhojen ollaan annettu hautua. Katsottiin uusia liikkeitä myös Kiviahon Katjan koulutuksessa viime lauantaina. Aika lailla oltiin samoilla linjoilla niiden kanssa ja totesin, että hyvällä mallilla ollaan liikkeiden opettelun kanssa.

Merkin kierto pitää vahvistaa varmaksi eri häiriöissä. Sinänsä Katja tykkäsi Riehan tavasta kiertää, se on nopea ja tiivis, eikä päätön. Katja oli kuitenkin sitä mieltä, että Riehan ilopomput pitäisi saada matkalta pois ja testattiin siihen paria hetsaustaktiikkaa. Ymmärrän kyllä pointin, mutta toisaalta uskon, että pomput vähenevät kun liikkeeseen tulee varmuutta.

Kapulan luovutuksista oltiin samaa mieltä, eli jatkan uuden luovutuksen opettamista. Kapuloiden hakuun sain hyvän vinkin käsimerkeistä, vaihdan ne ristikkäisiksi. Tällöin saadaan taas eroa ohjattun käsimerkkeihin.



Merkittömässä merkissä jatketaan samaa linjaa. Palkan kanssa lähetyksiä ja voisin vielä vahvistaa eteenmenoa, niin että palkkaisin koiran vieläkin enemmän pysäytyspaikan taakse. Nyt usein vaan heitän palkan koiralle stopista. Tähänkin häiriöt mukaan nopeasti, erityisesti merkit. Niistä on vaan selvittävä, eikä niitä saa bongailla.

Pariin otteeseen ollaan tehty myös uutta paikkamakuuta. Rieha on selkeästi innostunut tästä liikkeestä (jee, saa juosta) ja alkoi reagoimaan minun pieniinkin henkäisyihin, koska ihan varmasti se oli kutsu. No, tässä ollaan sitten tehty nyt malttia ja treenattu kuuntelua. Millä tahansa käskyllä ei saa lähteä, vaikka olisi kuinka kivaa. Ihan hyvin se alkoi mennä kelpin kalloon x-määrän toistoja jälkeen.

Tuiken voittajan rally edistyy taas sekin. Välillä sillä on päiviä, jolloin alkuun ei meinaa muistaa oikealle puolelle tuloa ollenkaan, toisina taas muistaa sen heti. Namilla autettuna onneksi se sieltä aina löytyy. Maanantaina tehtiin rataakin, eikä se ihan huonosti mennyt. Tosin itsellä on vielä paljon opeteltavaa kylteissä ja niiden suorittamisessa. Jotenkin mulla oli ajatus treeneissä, että jos koira seuraa oikealla, niin myös kyltit mennään oikealta puolelta. Aivan ihme ajatus taas kerran... Eli ohjaaja saa vielä treenata, että osuu edes oikeaan kohtaan kyltille.



Viima teki maanantaina myös radanpätkää. Välillä se meni reippaamin, välillä vähän hitaammin. Liikkeet se kyllä osaa, erityisesti eteentulot on sillä aina ihan priimoja. Sen kanssa motivaatio on vaan se ykkösjuttu ja viime aikoina se onkin ollut kovin hyväntuulinen myös treeneissä.



Rieha on opetellut oikealla puolella seuraamista ja voittajan kylttejä. On muuten aikamoista sirkusta taas välilllä, kun kelpie yrittää sata lasissa ja ehtii tehdä silmänräpäyksessä miljoona asiaa. Siinäpä yrität saada sen oikean sieltä poimituksi...

torstai 20. elokuuta 2015

Riehalle toiveissa pentuja!

Rieha aloitti juoksun viime viikolla ja tänään Rieha treffasi komean Popin. Jos kaikki sujuu hyvin, niin toiveissa olisi siis kelpien pentuja! 

Rieha tykästyi Popiin välittömästi ja muutaman hetken jälkeen pariskunta oli tositoimissa. Siinä ei juuri tarvinnut ihmetellä, kunhan seurasi vierestä kun koirat hoitivat homman. Riehasta löytyy kuvia ja tietoa ympäri blogia, niin keskityn nyt enemmän Popiin. Tässäpä siis vähän kuvia ja tietoja Riehan sulhasmiehestä.


Pop, viralliselta nimeltään Bamba Pop (Koiranet) on tuotu pentuna Australiasta yhdessä siskonsa kanssa. Se on puhtaasti working kelpie. Wörkkeritaustainen uros oli meillä Riehan kasvattajan Erjan kanssa alusta saakka ajatuksissa Riehan toiseen pentueeseen.

Pop on elänyt elämänsä täysin työkoirana nauta- ja lammastiloilla. Se onkin intensiivinen paimen, joka kestää hyvin painetta. Kaisa Hilskaa lainaten: "Sillä on melko voimakas silmä, se ajaa hyvin ja haluaa mielellään hallita ja pysäyttää laumaa.". Näin itse Popin lampaiden kanssa ja palo työhön oli pojalla todella kova. Pop on myös suorittanut paimennuksen perusradan ja kisannut lampailla ja naudoilla 1-luokassa.


Popin kanssa ei ole harrastettu koiraharrastuslajeja vaan se on aina ollut puhtaasti työkoira. Uskon kuitenkin, että sillä olisi paljon potkua myös harrasteisiin. Se on hyvin avoin, sosiaalinen ja tasapainoinen koira, jonka elämää ei juuri mikään hätkäytä. Popin haltijan mukaan sille ei jää tilanteet päälle, eikä se pelkää ääniä. Se on elänyt lapsiperheessä toisen uroksen kanssa ongelmitta. Vaikka sen kanssa ei ole juuri koskaan leikitty tai vahvistettu taisteluleikkejä, niin se tuntuu syttyvän leikkimisestä heti eli moottoria löytyy myös sitä kautta.


Pop kävi muutama viikko sitten luonnetestissä, joka vahvisti käsitystä tasapainoisesta kaverista. Se kävi testissä itselleen vieraan ihmisen kanssa, eikä tämä hätkäyttänyt poikaa mihinkään suuntaan. Popin luonnetestiprofiili:

Toimintakyky +1a kohtuullinen
Terävyys +1b koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu -1 haluton
Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
Hermorakenne +2 tasapainoinen
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon
yht. 188p.

Pop oli läpi luonnetestin varma ja rauhallinen. Sille ei jäänyt mikään tilanne päälle ja tuomarit kehuivat erityisesti sen hienoa hermorakennetta. Laukauksista tuomarit sanoivat, että jos Pop olisi aikaisemmin kuullut laukauksia, se ei olisi reagoinut niihin millään lailla.


Kaikinpuolin Pop on varmasti tulisieluiselle Riehalle erittäin hyvä pari. Itse tykkäsin Popista välittömästi sen tavattuani. Se todellakin seisoo kaikilla tassuillaan vakaasti ja suhtautuu elämään iloisen avoimesti. Pennuissa tulee varmasti riittämään moottoria ja työhalua lajiin kuin lajiin, myös erityisesti pk-puolelle. 


Rieha menee jalostuslainaan Erjalle ja tällä kertaa pennut myös kasvavat Turun suunnalla. Erja vastaa pentuihin liittyvistä kyselyistä eli jos sellaisia herää, niin ota yhteyttä: erja(at)mantysalo.net 

Pennuille toivotaan aktiivisia, harrastavia koteja, joissa on kokemusta paimenkoirista, mielellään juuri kelpieistä.

Tulevan pentueen sukutaulu:

tiistai 18. elokuuta 2015

Uudet evl:n liikkeet videolla

Nyt sain viime viikon koemaisesta treenistä videot. Tehdään siis koko evl:n setti. Hiottavaa löytyy aina (ihan niistä vanhoistakin liikkeistä :D), mutta ihan hyvin meni treenimäärään nähden. Seuraamisissa on vähän keulintaa sekä peruuttamista pitää hioa vielä paljon. Lisäksi kapulan luovutuksissa on välillä vinoutta. Kaukoissa tuli yksi moka, kun ennakoi. Siinä varmaan ne isoimmat virheet.

Tässä siis koko EVL, lyhennetyistä paikallaoloista lähtien (merkitön merkki ja ruutu kohdassa 4.43).



Ja erikseen pilkottuna vielä uusi härveliliike. Tähän olen nyt miettinyt kapulan luovutusta sivulta, koska kulma on vaan niin jyrkkä eteen tulevalle koiralle.