maanantai 21. syyskuuta 2015

Pörröjen treeniryhmä

Viime torstain rallytreeneissä saatiin meidän treeniporukasta näin hieno kuva. Valkohuiskut ja bodyguardit :D.




Päivän radassa oli taas haastavia paikkoja, ihan uutena kyltti 10 eli koira peruuttaa edessä 3 mittaa. Siinä on haasteena se, että koira ei saakaan nyt istua eteen ja tietysti se suoraan peruuttaminen. Sekä Tuike, että Rieha osaavat peruuttaa, joten lähdettiin testaamaan. Tuikelle kyltti oli radalla hankala, se ehti tarjota vaikka mitä, mutta peruutuskin sieltä saatiin. Riehan kanssa hankaluus tulee taas siinä, että se peruuttaa niin älyttömän nopeasti, että saa olla tarkkana ettei törmää seuraavaan kylttiin. Ja haukahdus sillä tulee myös herkästi.

Merkille lähetys oli tänään viime kertaa hankalampi, kun merkin ympärillä oli häiriönä telineitä. Tuike tarvitsi kaksi lähetystä ennen kuin löysi merkin, Rieha vanhana häiriötreenaajana bongasi oikean merkin heti. Tuosta liikkeestä tykkäävät kyllä kumpikin kovasti!

Muuten radoilla sai taas olla tarkkana samoissa jutuissa. Tuiken kanssa siinä, että vasemmalla puolella ei lähde kääntymään vinoon ja että vasemmalle käännöksissä rintamasuunta pysyy. Riehan kanssa sai taas olla maailman nopein ja silti se ehti purra minua sormesta pariin otteeseen namin toivossa ja oikealla puolella ollessaan ehti tehdä ylimääräisiä liikkeitä. Vasen puoli onneksi menee sen kanssa kuin vettä vaan.

Ei kommentteja: