sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Sunnuntain treenit

Hot-jumppatunnin (kyllä, tämä on siis jumppaa n. +35 asteissa salissa, kyllä muuten hiki virtaa!) ja agiseuran kouluttajakokouksen jälkeen raahauduin vielä Doggien vuorolle. Paikalla Anna ja Jenny koirineen ja minäkin otin mukaan koko kolmikon.

Viima aloitti. Sille ei tuo aloittaminen ole paras mahdollinen paikka, koska on yleensä enempi innoissaan kun on joutunut odottelemaan. Teki sellaisella ok menolla kuitenkin. Ensin hyppyä, joka sujui oikein hienosti kaikin puolin. Reagoi joka käskyyn hyvin ja loppukin sujui. Siitä tehtiin noutoa, jossa jouduin hieman hoputtamaan ja ottamaan uudestaan ilman palkkaa, kun nosti kapulan ihan extrahitaasti. Hyvin nopsasti se hiffasi että kannattaa olla vähän sähäkämpi ja viimeinen nouto sujui paremmin. Loppuun tunnari, joka tehtiin varmaan ekaa kertaa Viiman elämässä liikkuroituna ja koemaisesti. Ja sehän handlasi sen hienosti! Odotti hyvin, nuuski varmasti ja nosti oman hyvin. Palautus oli ravilla, mutta kokonaisuutena oikein pätevää menoa! Viimasta reissun paras kohta taisi kuitenkin olla kun käytiin treenin jälkeen Jennyn koirien kanssa lenkillä. Nala on sen mielestä aivan ihana ja muutenkin pienet pystykorvat oli Viimasta hurmaavia ja niille piti heiluttaa häntää korvat suipossa ja haastaa leikkimään.

Tuike teki kolme liikettä liikkuroituna. Aloitettiin seuruulla, jossa Anna toimi häiriönä huudellen erilaisia käskyjä ja muutenkin roikkuen vieressä. Tuike skarppasi tosi hienosti, ainoastaan kerran taisi stopata väärästä käskystä, mutta muuten kontakti ja paikka säilyi hyvin. Hieno! Siitä hyppynoutoon, jossa oli niin täpinöissään että varasti ekalla kerralla liikkurin käskystä. Se on vissiin niin siistiä kun pääsee hyppäämään, kun ei raukka enää agiinkaan pääse... Toka yritys oli aivan priima ja sain palkattua sitä kontaktista liikkurin käskyn jälkeen. Hieno nouto ja hyvä palautus. Viimeisenä tehtiin tunnari, joka sujui kympin arvoisesti.

Rieha riehui viimeisenä. Se ehti jo uudelleenmuotoilla kevythäkkiään odotellessa, joten ihan hyvä että pääsi vihdoin hommiin. Oltiin jo aiemmin päivällä tehty ulkona auton kiertoa, josta stoppeja ja ne pelasivat niin hyvin että otettiin sama sisätreeniin, nyt vaan tuolin kiertona. Riehasta tämä on tosi hauskaa ja meinasi herkästi lähdöissä aina räyhähdellä. Kiersi kuitenkin tosi hienosti ja stopitkin sujui. Maahanmeno ja seisominen meni tosi hyvin, mutta saatiin istuminenkin onnistumaan. Siitä R teki yhden hyppynoudon, joka oli hyvä ja hieman seuraamista, jossa meinasi vähän keulia, mutta parani loppuun.

Tunnari tehtiin liikkuroituna. Se oli ehkä tässä vaiheessa liian iso muutos kotitreeniin, sillä kummallakin kerralla maistoi ensimmäistä kapulaa mikä eteen osui ja vasta sen jälkeen nuuski ja nosti oman. Eli liikaa intoa, vaikka tietää mitä tekee. Kun ntehtiin tätä sivussa itsekseen, niin ei ollut puhettakaan väärien nostelusta ja nuuskinta oli varmaa. Eli vahvistetaan vielä ja liikkuri kannattaa ottaa mukaan pienemmissä pätkissä.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Viestiä, ampumista, tokoa, agia... vapaa lauantai!

Riehan ura viestikoirana jatkuu. Raisan ja Narun lisäksi saatiin treeneihin Janne ja Ipi ja oli kiva seurata kokeneemman koiran treeniä pitkästä aikaa. Ennen treeniä tehtiin Riehalle eläinkoe, eli ammuttiin sille. Se ei ole reagoinut ääniin millään lailla, mutta halusin testata virallisesti eli ihan pyssyn kanssa. Ekalla ja tokalla laukauksella oltiin tosi kaukana, eikä leikissä ollut mitään reaktiota. Siirryttiin lähemmäs ja ammuttiin vielä kolme kertaa ja koko ajan siis leikitin Riehaa. Yhden laukauksen se rekisteröi sen verran että irrotti lelusta, mutta kävi siihen samantien kiinni takaisin ja muihin ei reagoinut millään lailla. Eiköhän se ole ihan äänivarma edelleen :).

Sitten viestitreeniin. Ekassa treenissä oli tarkoitus treenata siirtymiä, eli ei otettu pitkää matkaa. Tehtiin ekalle siirtymälle pieni näköapu, eli Rieha näki minut ja sitten vasta siirryttiin kauemmas. Tämä tuntui toimivan, eikä epäröinyt siirtymien ylittämistä enää ollenkaan. Raisalle päin juoksi tässä treenissä hyvin, kerran jäi n. 10m päähän ja kääntyi kysymään, mutta kun en avittanut millään lailla, niin jatkoi itse matkaa parissa sekunnissa. Minulle päin juoksi niin hyvin, että pääsi viimeisellä kerralla karkaamaan ja Raisalle jäi käteen vaan pk-liivit... Ja minä vielä palkkasin sen hienosta juoksusta ja tietysti samalla siitä karkaamisesta...

Ipi ja Naru juoksivat välillä ja niiden jälkeen Rieha pääsi toiselle kierrokselle. Nyt oli haastavampi pätkä, enemmän lunta ja ylämäkeä. Edelleen ei tehty pitkää pätkää ja keskityttiin siirtymiin. Eka siirtymä tehtiin taas niin että R näki minut ja sitten vasta siirryttiin. Tässä treenissä Rieha kiihtyi enemmän ja ei ollut meinannut pysyä housuissaan näkölähdön jälkeen. Raisalle päin meneminen oli myös haastavampaa, eikä oikein suostunut enää leikkimään Raisan päässä, kun hinkusi niin kovasti minun suuntaan. Taitaa se olla kuitenkin vähän mamman tyttö :). Mutta juoksi, vaikka vähän piti yllyttää. Ja leikki sujui taas ihan ongelmitta Raisankin kanssa kun mie tulin paikalle.

Mutta kokonaisuutena hyvä treeni, sillä Rieha juoksi kuitenkin reippaasti, vaikka lopussa olikin vaikeampaa. Mutta ehkä ihan ymmärrettävää tällä treenimäärällä, yleensä koiran on kuitenkin tarkoitus pysyä omistajan lähellä. Sen sijaan siirtymätreeni tuntui tuottavan tulosta heti, mikä on Riehan kanssa aika tyypillistä. Ensi kerralle Raisalle vaan parempi palkka ja minulle huonompi, niin varmasti taas nopeasti idea selviää. Ja täytyy sanoa että kun Rieha juoksee, niin se juoksee lujaa :).

-----------------------------------------------

Lepäiltiin pari tuntia ja Veskun lähtiessä sählyyn, hypättiin samaan kyytiin ja mentiin hallille treenaamaan.

Viima aloitti. Tehtiin motivaatiopätkää: hyppy-hyppy-suora putki-hypyn takaakierto-kepit. Ja Vimps oli niin liekeissä! Se innostui jopa leikkimään ihan urakalla, mikä on ollut kadoksissa välillä. Voi vaan ihmetellä, että näinkö se sterilisaatio vaikuttaa, ihan mahtavaa! Ja tekeminen oli hienoa, kepit sujui kuin vettä vaan vaikeammistakin kulmista. Toinen pieni pätkä oli kolmen hypyn ympyrä, josta ohjasin lopussa ei kikoilla putkeen. Erinomaista menoa tässäkin.

Motivaatiota haettiin myös yksittäisillä esteillä, puomilla ja putkella. Yllytin Viimaa lähdössä ja siitä sitten suoraan esteelle. Selkeästi auttoi ja oikein imaisi itseään ja esteille.

Loppuun Viima sai muistella ruutua. Tein pari näyttöruutua ja hyvin haki paikkaa. Loppun sai sitten hakea itse paikan täydestä matkasta. Jäi n. metrin päähän ruudusta haukkumaan, uudella käskyllä hienosti sisään. Oikein pätevää ja tuntu tykkäävän hirmuisesti, niin kuin koko treenistä.

Tuike tuli sitten tokottelemaan. Aloitettiin ruudulla, jossa ensin huomio paikkaan. Hyvin alkoi hakemaan taaemmas, kun eilen oli aika edessä. Sitten palkkaa satunnaisesti seisomisesta ja maahanmenosta ja loppuun vielä sivulle tuloa. Iloinen meininki!

Seuraamisessa tehtiin vaan sivu-treeniä, eli satunnaisista paikoista pyysin koiran sivulle ja koitin kiinnittää huomiota siihen että en avusta. Tämä oli hyvää treeniä, T sai itse miettiä mikä oli oikea paikka ja alkoikin hyvin tarjoamaan. Agihallissa on myös hajuja, jotka vie pikkujapsin herkästi mukanaan, mutta tämän treenin avulla alkoi itse hakemaan sivulletuloa ja unohti haistelun.

Loppuun vielä pari luoksarin stoppia ja metallinoutoa. Luoksari oli ok, ei priimaa, mutten jaksanut sen kanssa alkaa vääntämään kun ilme oli hieno. Metsku sen sijaan oli ihan priimaa, hampaat ei kalliseet yhtään ja toi hienoon luovutusasentoon laukaten.

Rieha teki viimeisenä. Ensin merkki+ruutu, koska eilinen vähän mietitytti. Tänään ei ollut ruudussa mitään ongelmaa, eli eilisen sekoilu johtui varmaan vaan siitä maassa olleesta puomista, joka sekoitti pientä kelpiä. Merkille se meni myös hyvin, paitsi pari kertaa työnsi sen kumoon. Hienosti haki katseellaan pyydettäessä kumpaakin. Extra-rauhallisuus on tässä itsellä tärkeää, koska Riehan mielestä nämä on siisteimpiä liikkeitä ever ja vielä kun ollaan agiesteiden keskellä niin mopo meinaa välillä keulia, mikä näkyy komennushaukkuina. Onneksi ne saa helposti pois, kun on rauhallinen ja sanoo tiukasti että höpöhöpö. Tokojutuista R reki vielä yhden metallinoudon, joka oli oikein pätevä palautuksineen kaikkineen.

Agipätkänä tehtiin samaa kuin Vimps, eli hyppy-hyppy-suora putki- hypyn takaakierto ja pujottelu. Hirveän kova meno sillä oli, mutta pääasia eli pujottelu skulasi kuin unelma. Käytössä oli täyspitkä pujo, jossa ohjuri sekä ekassa että viimeisessä välissä. Aivan mahtavasti se hakee täydestä umpikulmastakin, vaikka olen monen metrin päässä ja avokulmakin toimii aika kivasti. Ja vaikka vauhtia oli vaikka muille jakaa, niin ei jättänyt välejä pujottelematta kuin ehkä kerran. Ihkuaa, ihkuaa!

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kisatoko

Vihtavuoressa maneesilla perinteiseen perjantaityyliin. Nyt oli porukkaakin hieman enemmän ilmojen hieman lauhduttua. Mukana Tuike ja Rieha.

Tuike teki:

Ruutu: Lyhyeltä matkalta paikan hakemista ja sitten kisamatkasta koemainen ja loppuun vielä loppuosan vahvistusta. Kivaa menoa. Stopit on mitä on, mutta pysyy ruudussa, vaikka liikkuukin stopin jälkeen. Loppuosa oli kivalla mallilla.

Luoksari: Tässä oli stopit hyvällä mallilla ja muutenkin ihanan iloinen meno.

Liikkeestä istu: Sujui.

Seuruu: Liikkuroituna pidempi pätkä. T tuli mukana ihan ok, jonkin verran paikka irtoili. Ilme kuitenkin ihan hieno, se on pääasia.

Rieha teki:

Luoksari: Nyt sitä maahanmenoa, joka on haastavaa edelleen. Miten se onkin niin kiva tarjota sellaista pylly pystyssä "makaamista" :D. Mutta saatiin taas vahvistettua. Seisominen sujuu hienosti ja vauhti on hyvä.

Seuruu: BH-maisesti henkilöryhmässä. Mennessä ryhmään meinasi hieman hepuloidan tutuille, muttaunohti sen nopeasti ja teki mahtityötä, vaikka ihan tahallaan tungin henkilöryhmäläisten iholle.

Merkki&ruutu: Merkki oli hyvä ja lähetin siitä suoraan ruutuun. Ruudun onnistumisprosentti on ollut 100 viime aikoina, mutta nyt tuli eka kerta kun R oli hukassa. Löysi loppujen lopuksi ruutuun, kun kauheasti pomppi. Tämänkin jälkeen ruutu oli hieman hakusassa, tuppasi menemään oikelta sivulta sisään ja jäi muutenkin liian reunaan. En tiedä hämäsikö vieressä olleet esteratsastupuomit, jotka olivat maassa. Aiheuttiko ne sitten hahmotushäiriötä, kun näytti että olisivat voineet kuulua ruutuun? Tätä korjailtiin, eli tein pari näyttöruutua ja homma alkoi sujumaan. Hieman R meinasi turhautua ja alkoi komentamaan haukkumalla, mutta onneksi saatiin sitten onnistunut loppuun.

Liikkeestä stopit: Istuminen oli alkuun vaikeaa, se on tosi tarkkaa, missä kohden askelta sanon käskyn. Tämä kun saatiin muistuteltua niin, teki hienosti istumista, maahanmenoa ja seisomista sekaisin.

Paikkamakuu: Ennen paikkamakuuta pääsi Pipsa-bc karkaamaan meidän luokse, sain pidettyä Riehan takana ja Pipsan edessä, eli mitään ei sattunut. Onneksi R ei noita muistele, vaikka ihan valmis tappelemaan olikin. Paikkamakuu tehtiin niin, että välissä oli Ruu-labbis ja hienosti sujui.

Treenin jälkeen käytiin vielä Maaritin ja Ruun kanssa pikkulenkki. Tuikekin pääsi isojen koirien mukaan ja hienosti pärjäsi. Ruu ja Rieha tulevat edelleen hyvin toimeen :).

torstai 9. helmikuuta 2012

Met osattiin vaikka mitä!

Saatiin hallille seuraksi Raisa, Milla-vauva ja Naru. Tehtiin sekä tokojuttuja että hieman agia. Milla tuotti Riehalle erinomaista häiriötä kulkemalla perässä ja olemalla muutenkin hurmaava. Vaikka vauvat on Riehasta ihan parhautta ja Milla sai huikeat naamapesut aina säännöllisesti, niin hommia tehdessään ei ehtinyt vauvaa huomaamaan.. Erittäin pätevä häiriötreeni, kun esim. luoksetulon matkalla oli pieni ihminen, jonka R vaan kiersi kiinnittämättä sen suurempaa huomiota ja ihan yhtä kovalla vauhdilla kuin teki muunkin liikkeen :D.

Rieha oli tänään extrapäheä muutenkin. Pitää oikein hehkuttaa paria juttua. Tunnaria testattiin ekaa kertaa muualla kuin kotona tuon parin päivän kotitunnaripläjäyksen jälkeen. Tehtiin reilusta matkasta kisamainen lähetys. R nosti oman kaksi kertaa varmalla nuuskinnalla ja toi reippaasti ja vielä mälläämättä. Jee, on se vaan huisin viksu eliö ja me ollaan kohta niin voivoi-kamaa!

Seuraava hehkutus oli jäävät liikkeet. Olen oikeastaan tähän elämään tehnyt niitä aina erikseen, korkeintaan seisomista ja maahanmenoa peräkkäin. Mutta jos joskus meinaa sitä zetaa tehdä, niin varmaan kannattaisi alkaa noitakin sotkemaan. Ei kun tuumasta toimeen ja kokeilemaan. Ja onneksi Rieha on koira, kenen kanssa voi vaan kokeilla, se ei mene rikki tai lannistu vaikka ei onnistuisikaan ja yleensä se vielä onnistuu. Tästä voi ehkä päätellä etten aina ole kovin suunnitelmallinen kouluttaja, vaikka olen siinä huimaa parannusta tehnytkin. Mutta siis kaikkia kolmea jättävää peräkkäin, satunnaisjärjestyksessä. Ja se sujui ihan napisti! Toki niissä on vielä varmennettavaa, olen esim. aiemmin kiertänyt taakse koiran oikealta, niin nyt pitää vahvistaa vasemmalta menoa. Mutta  ihan mahtista miten hyvin se kuuntelee ja erottelee, on se vaan viksu :).

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä superhehkutuksena oli pujottelu. Raisa oli loppupäässä palkkaamassa ja saatiin monta hyvää toistoa oikealta puolen ohjaten täydellä sarjalla ja hyvällä vauhdilla putkesta vauhtia ottaen. Eli eilisen jankkaus ei tuntunut missään. Rieha on kyllä siinäkin mielessä makea, että vaikka eilen itse turhauduin ja Rieha turhautui, niin se ei jää tuollaista muistelemaan pätkääkään ja tekee seuraavalla kerralla taas ihan täysiä. Ihana, ihana paketti kaikinpuolin, antaa anteeksi ohjaajankin tyhmät koulutusvirheet. Voiko sitä enempää toivoa?

Kaikki muukin sujui aika pätevästi. Merkkiä tehtiin pari kertaa, ihan kympin meno. Luoksarin stopeissa koitettiin ottaa mahanmenosta tehotreeniä, mutta se oli hieman haasteellista, eli jäi taas herkästi puolittaiseen asentoon. Tämä nyt ihan ehdottomasti työn alle! Seuraamisessa hieman askelsiirtymiä ja paikkamakuuta bh-malliin Narun tehdessä.

Agijuttuina tehtiin pujottelun lisäksi hieman puomia ja keinua. Ylösmenolla meinasi vähän jäkittää, mutta korjasi sen nopeasti, muuten hyvä meno. Loppuun vielä muutamat saksalaiset pienellä radanpätkällä ja jee, saatiin taas onnistumaan! Aloin ihan miettimään josko olisin ilmoittanut sen kotikisoihin ensi viikolle, mutta voipi olla että siirretään nyt kuitenkin vielä sinne maaliskuulle. Hyvä treeni siis.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Radanpätkää ja vielä pari videota

Pakkanen meinaa taas kiristyä, joten piti ajella äkkiä hallille, jossa onneksi oli ihan kohtuullisen lämmintä. Väsäsin äkkiä radanpätkän, johon halusin ottaa vaan Julian treeneissä tehdyn saksalaistreenin. Kai se sinne jotenkin ymppääntyi :D. Vesku oli mukana ja kuvaili pari videota.

Viima teki ekana ja tämä taisi olla sterkkauksen jälkeen ensimmäinen kunnon rata. Ja meni tosi kivasti! Tehtiin kaksi kertaa tämä pätkä, ekan yrityksen jälkeen lähinnä paranneltiin vauhtia. Saksalainen toimi yllättävän hyvin 6-hypylle, vaikka takaaleikkaus putkeen sitä hidastaakin. Putket on muutenkin radan huonoin kohta, se kun ei vaan niistä tykkää. Mutta hyvin tuli laukkaa niistä ulos, vaikka vähän rauhallisesti sisään menikin. Muuten oikein mukavaa työtä Viimalta ja loppusuoralle löytyi hyvä vauhti.



Loppuun Vimps teki vielä erilaisia keppien lähetyskulmia ja ne sujuivat niin hienosti, että treeni oli hyvä lopettaa siihen. En tiedä on sterkkauksen ansiota vai mitä, mutta Viima on ollut niin leikkisä ja innokas, ettei pitkään aikaan. Sama on vissiin siirtynyt agikentälle :).

Sitten Rieha-riepotin. Alkupätkä radasta sujui hyvin, kun sehän irtoaa. Saksalaista väännettiin erikseen, mutta parhaiten se sujui radalla, vissiin kun en ehdi liikaa miettimään ja sähläämään. Olihan se välillä aika hilkulla, mutta saatiin sujumaan. 9-putkeen piti ekalla kerralla viedä ihan kunnolla, sen jälkeen irtosi sinne hyvin. Puomi oli myös parilla ekalla kerralla ihan hakusassa eli hyppäsi surutta ylösmenon. Muistuttelun jälkeen sekin sujui. Voisi ehkä jatkossa kuitenkin olla parempi radalla, etten käy erikseen nameilla palkkaamassa ylösmenosta, se kun ei niistä edes erityisemmin välitä tuossa mielentilassa. Lupa jatkaa matkaa olisi siitä varmasti paras palkka.

14-putkella sai olla tarkkana ettei ampunut seuraavan hypyn ohi. Yleensäkin tuo on putkilla ongelma, koska Rieha tulee putkesta niin pitkälle ja se näkyi edelliselläkin putkella ja tokalla videolla. Loppusuoralla R tykittää hienosti ja irtoaa hyvin. Tässä pari pätkää:





Rieha teki loppuun pujottelua ja alkuun homma sujui ihan sairaan hienosti, meni täyttä pujoa ilman yhtään apuvälinettä hyvällä vauhdilla ja ilmeellä. Sitten sorruin jankkaukseen ja homma lähti hajoilemaan, alkoi haukkumaan ja jätti koko ajan enemmän keppejä välistä. Kun osaisi aina lopettaa ajoissa... Vesku koitti toppuutella että otat vaan yhden tai kaksi onnistunutta, mutta eihän sitä enää ehtinyt kuuntelemaan...

Tuike teki lopuksi vähän tokojuttuja, seuraamista, liikkeestä istumista ja luoksarin stoppeja. Seurussa Rieha häiriköi urakalla, eli se seurasi samaan aikaan jalkojen välissä kun oli niin innoissaan. Siitä huolimatta T oli pätevä. Liikkeestä istuminen sujui tänään hienosti ja luoksarin stopit oli Tuikemaisia eli ihan ok.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Iso videopläjäys

Loma loppui. Miten sitä ei olekaan koskaan tarpeeksi... Viikonloppuna treenailtiin edelleen kotosalla pakkasten paukkuessa. Innoistuin kuvailemaan videoita, kun töiden ohessa ne jäävät varmasti taas vähemmälle.

Ensin Viiman tunnaria. Se on ihan hirveästi pätevöitynyt tässä, kun ottaa huomioon lähtötilanteen, eli että sitä ahdisti kovasti. Nyt se on siitä hirmuisen hauskaa ja oma nousee varmasti. Läpi videon mäkyy, miten koko ajan tulee varmemmaksi ja innostuu, ihana porokoira. Luovutuksilla ei ole tässä väliä, kunhan muuten sujuu. Lopussa pätkä myös kaukoja ja Vimpsin lempparitemppu, eli pyöriminen.



Sitten mennään Riehan tunnariin, josta on pätkää kolmelta eri päivältä. Edistys on huikeaa! Ekassa videossa on häsäämistä vaikka muille jakaa ja vääriä maistellaan urakalla. Silti se tuo joka kerta oikean, mutta vire on väärä. Seuraavassa treenissä ilme on jo levollisempi ja viimeisessä oma nousee hienosti isosta kasasta vääriä. Ei se muuta tarvitse kuin toistoja ja sitä kautta varmuutta, hieno R!

Päivä 1



Päivä 2



Päivä 3



Sitten Riehan kalsaritokot. Ensin kapulan luovutusta, jossa naksu mahd. nopeasta tiiviistä tuonnista, ei tarvitse edes istua, kunhan kapula on lähellä ja on istumassa. Ja ihan tarkoituksella olen tuollainen nopea, se kun saa Riehan innostumaan ja kun kuitenkin oli lähinnä vaan ilmetreenistä kyse. Normaalisti kapulan ottaminen on ehkä hillitympää. Lisäksi tehtiin seuraamista ja liikkeestä istumista. Ohjaaja vetelee yöhousuissa :D.



Ja loppuun vielä Pum-temppua, joka on Riehasta aika hupaisaa ja kieltämättä itselläkin on aika hauskaa tuon kanssa.



Sitten vielä Tuike-pienen tunnari. Se on aika pätevä myös, oma löytyy ihan varmasti. Ja se niin tykkää tuosta.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Pikatreeni pakkasella

Käytiin vetämässä pikatreenit maneesilla. Riehaa ei tuntunut palelevan yhtään ja onhan tuolla maa onneksi sula. Ja kun on tehokas, niin ei ehdi itsekään jäätyä. Raisa ja Niina paikalla myös.

Rieha teki alkuun merkkiä&ruutua, ihan vaan lämmittelyksi. Ja on se vaan hirmu pätevä, vaikka kuinka virittelee noita eri paikkoihin, niin se löytää ne ilmiömäisen hyvin. Ruutu oli tahallaan sijoitettu esteratsastusesteen (onko tämä oikeasti sana?) viereen ja se sen verran hämäsi Riehaa, että meni ruutuun vasemman etumerkin vierestä. Tämäkin korjaantui viimeiseen toistoon, kun lähetin suoraan ruutuun. Hirmu pätevää.

Siitä tehtiin häiriköity seuraaminen. Ehkä hieman rankka Riehalle kun Raisa häiriköi, se olisi kovasti halunnut tehdä kaiken, minkä Raisa sanoi. Vieraammalla häiriöllä olisi ollut helmpompaa. Mutta hyvin se skarppasi ja saatiin tehtyä pätevää pätkää.

Loppuun vielä vähän hyppynoutoa. Muuten hyvä meno, mutta meinaa nytkähdellä sekä heittoon että liikkuriin. Korjaa kyllä itse heti kontaktin, mutta oisi kai se siistimpää jos olisi koko ajan kontaktissa. Plus että luovutuksia pitää hioa taas sisällä, jääneet vähälle.

Loppuun otettiin vielä ihan hinasen viestitreeniä, lyhyellä matkalla. Lähinnä niitä lähetyksiä/motivaatiota. Hassua, kun tuntuu että minulta Raisalle lähtee tosi hyvin, mutta toisin päin on vähän nahkeapi. Kai se oma omistaja on vaan tylsempi :D. Muuten sillä on kyllä hyvä motivaatio. Kiva päästä tekemään kunnolla kun ilmat lauhtuu.

Kotona taas

Minäkin uskaltauduin jäällä käymään. Kamera oli mukana, vaikka koko ajan ärsyttää enemmän ja enemmän se, miten sillä ei oikeasti saa otettua kunnon kuvia ellei a) koirat ole ihan lähellä b) aurinko paista taivaan täydeltä. Ehkä sitä pitäisi harkita ainakin parempaa putkea... No tässä pari jotenkuten onnistunutta.

Viima ja tulen luoksesi- ilme!


Rieha jatkaa edellisistä kuvapostauksista tuttua tyyliä. Ja kun ei jäältä löydy keppejä, niin osmankäämit ajaa ihan hyvin asiaa...




Kotitie


Kotipihaa, koirien häkki näkyy vasemmassa reunassa puun takana


Ja kotomökki, parhautta!

torstai 2. helmikuuta 2012

Temppuja

Pakasella ollaan vaan sisätreenailtu. Jokainen koira on hieman koittanut opetella temppuja ja tässä todistusaineistoa.

Riehan temputtaminen on, no, aika vilkasta :D. Toinen tarjoaa minkä ehtii, yritä siinä sitten pysyä perässä. Ei onneksi ole kauhean vakavaa hommaa, itselläkin menee helposti vaan nauramiseksi kun R tekee sata temppua ja koitat jostain naksuttaa. Plus että ei tämä nyt muutenkaan kovin virallista ole, eikä varmasti mene kaikkien koulutussääntöjen mukaan. Mutta on sillä ainakin hauskaa ja jos ei muuta niin tuosta pum-tempusta tulee vielä joku päivä aika dramaattinen kun toinen heittäytyy ja tassut heiluu: Rieha temppuilee

Tuike on tehnyt temppuja joskus aiemmin, pikkaisen vaan muistuteltiin. Pätevähän se on, kun vaan jaksaisi treenata nuo niin, ettei tarvitse apuja: Tuike temppuilee

Sitten meidän Viipsotin. Tässä videossa näkyy meidän temputtelun suurin ongelma, eli paineistuminen ja passiivisuuteen väistäminen. Alkuun se tekee aina tosi pätevästi, mutta sitten tulee jäkki. Pitäisi pitää treenit vieläkin lyhyempänä, mutta kun sitä on niin vaikea arvata, mikä on liikaa. Plus että vaikka koitan olla iloinen ja kannustava, niin voisin kuitenkin hillua ja palkata vielä enemmän. Mutta Vimps on nuorempana päässyt tilanteista pois väistämällä, eli sen takia olen nyt vähän julma ja se joutuu tekemään, vaikka vähän ahdistaakin. Loppujen lopuksi se kuitenkin siihen kykenee ja treeni päättyy hyvillä mielin. Ja sillä ollaan selvitty monesta jäkistä, kun sen ei vaan yksinkertaisesti anna päättää että nyt riittää. On se vaan niin omanlaisensa. Mutta on siinä sekin, että sitten kun se jonkun jutun hiffaa, niin tekee naama loistaen ja osaa sen aina. Tämä opettelemisvaihe on vaan välillä haastava, kun pitäisi tarjota ja muutenkin tilanteessa joutuu ihan oleman keskipisteenä. Viima ei yleensäkään tykkää "jutuista" eli pitää epäilyttävänä, jos on liikaa häsäystä, se saattaa olla vaikka hämäys ja pientä porokoiraa koitetaan huijata johonkin. Sitten kun se "juttu" tapahtuu vaan siinä ohessa, niin siinä ei ole mitään ongelmaa. Ja tosiaan, porokoiria ei vahingoitettu tätä tehdessä, ihan ollaan hyvissä väleissä edelleen :D: Viima temppuilee

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Lisää pakkaskuvia

Tällä kertaa mökiltä Pohjois-Savosta.





Talvirallia









Talvista järvimaisemaa


Kannattaa kelpinkin juosta kun pieni valkoinen peto tulee!

Kylmä ei paina, kunhan on keppejä.





 
 Tuikekin urhoollisesti selvisi hetken ilman tossuja.