Eilen kisattiin taas Suomen tottelevaisimpien koirien joukossa, eli Tokon SM-kisoissa Tampereella. Meillä on ollut aina vähän huono karma SM-kisoissa EVL:ssä ja valitettavasti ei katkaistu sitä tälläkään kertaa.
Mitäs siitä päivästä kirjoittelisi. Pahin syy mokille olen minä itse. En vaan saanut päätä pysymään kasassa jännityksessä. Olen saanut omaa kisäjännitystäni laannutettua kisaamalla paljon, mutta näissä isoissa kisoissa jännitys aina hiipii jostain syövereistä. Ja se tosiaan tarkoittaa sitä, että nään unia kisoista, heräilen yöllä ja kuten kohta liikeselostuksesta voitte lukea, sekoilen kokeessa.
Mistä se jännitys sitten johtuu. Rieha on aivan sairaan makea koira ja meillä on ollut niin mahtavia kisoja ja tuloksia tässä viime aikoina, että koiraan pitäisi pystyä luottamaan. Mutta jotenkin kokeessa mieleeni jää vaan ne mokat ja en sitten pääse niistä yli, vaikka pää pitäisi pystyä nollaamaan heti. Meidän pitäisi ehkä enemmän mokailla treeneissä, niin selviäisin niistä tilanteista myös kokeessa? Jollain noita pitäisi treenata, ettei ne olisi kokeessa niin isoja asioita.
Mennäänpä sitten koekertomukseen, niin pysytte paremmin kärryillä. Meidän suoritusvuoro oli numerolla 59 ja aika meni yllättävänkin nopeasti. Ilma oli välillä kuuma, välillä tuuli puhalsi hullun lailla.
Ekassa kehässä oli tuomarina Ralf Björklund ja liikkeinä ruutu ja luoksetulo. Menin kehään hyvällä fiiliksellä ja Rieha tuli hienossa kontaktissa. Tosi moni koira ei ollut löytänyt ruutuun ja päätin bongauttaa ruudun Riehalla. Se on todella hyvä hakemaan katsellaan asioita. Bongautan sillä aina ruudun kokeessa, mutta, bongautan sillä myös merkin. Nyt en tehnyt sitä, kehuin vaan ruudusta ja menoksi. Ja ruutuun Rieha sitten menikin, aivan onnessaan ja täysiä. Pysäytin sen ja yritin lähettää merkille, mutta se juoksi ruutuun. Päätin tehdä homman loppuun ja sehän oli ihan sairaan hieno stoppeineen ja seuruineen. Mielessä pyöri kuitenkin vaan ajatus, mitä ihmettä, Rieha ei ole ikinä mennyt suoraan ruutuun!?! Ruutuhan on se meidän varma nakki, joka onnistuu aina ja on Riehan tehdessä niin näyttävä. Nyt siitä tuli 0.
Ruudusta mentiin luoksetuloon. Sain itseni pidettyä vielä kasassa ja Rieha teki oikein pätevän luoksetulon, josta arvosanaksi saatiin 9.5. Se oli tiukassa arvostelussa todella hieno suoritus.
Ekan kehän jälkeen epäusko oli valtaisa. En vaan olisi ikinä voinut kuvitella, että Rieha nollaa ruudun. Itseruoskinta oli myös valtaisa, miksi en vahvistanut merkkiä? Tässä vaiheessa seuraavassa kehässä oli ruuhkaa ja taukoa tuli reilun vartin verran, mikä ei ollut paras mahdollinen tilanne noissa fiiliksissä. Rieha sen sijaan oli itseensä hyvin tyytyväinen, se makoili, kerjäsi rapsuja ja herkkuja.
Toisessa kehässä tuomaroi Carina Savander-Ranne, liikkeinä ohjattu ja kaukot. Saatiin arvonnassa haettavaksi vasen. Rieha meni merkille ok (olin ihan, että jes!!). Sitten annoin käskyn. Osoitin kädellä vasemalle ja sanoin käskynä oikea. Rieha oli selkeästi hämmentynyt, kääntyi ympäri ja meni keskikapulalle. Sain sen stopattua ja yritin antaa uuden käskyn, tällä kertaa vasemmalle myös suullisesti. Mutta eihän se enää kääntynyt ja nosti keskikapulan. Ei hemmetti, meidän toinen varma liike ja 0. Tässä vaiheessa olin jo ihan sekaisin, en voinut uskoa, että päästin suustani väärän käskyn...
Kaukoihin mennessä fiilis oli todella epävarma ja se näkyi. Kaukoissa oli käytössä elektroninen näyttötaulu, joka oli kyllä imho, todella huono. Tai ainakin tuollaisen kanssa pitäisi päästä treenaamaan. Alku meni hyvin. Maahan-istu vaihtoon tuli tuplakäsky. Sitten käskytin Riehan väärään asentoon käsimerkillä, kun en ollut enää yhtään varma, missä kohti taulua oltiin menossa ja sekaisessa päässäni en vaan saanut koottua liikettä enää. Yksi asento jäi välistä. Tästäkin liikkeestä 0.
Kolmen nollan jälkeen fiilis oli aika uskomaton. Liikkeitä, joita ei olla nollattu koskaan. Nollia ei olla viimeisen vuoden aikana otettu yhteensä kuin ihan muutama ja nyt ne kasaantuivat. Pakko oli vaan jatkaa viimeisiin kehiin, ihan jo kiukullakin.
Kolmannessa kehässä tuomaroi Tuija Sere ja liikkeinä tunnari ja zeta. Tunnarissa Rieha oli hyvin kuulolla, mutta ei selkeästi nähnyt kapuloita, kun meni niille niin hitaasti. Onneksi törmäsi niihin ja oma nousi heti. Loppu oli ok. Arvosanana 8.
Sitten meidän koepeikko, zeta. Meni yllättävän hyvin! Kaikki jäävät onnistui, itse kävelin huonosti ja olin vähän väärillä linjoilla, mutta onnistui! Tästä arvosanana 8.
Nyt oli jo vähän parempi fiilis, saatiin onnistumisia, vaikka alun jälkeen oli valmis jättämään koko homman kesken. Päätin vielä pusertaa ja mennä viimeiseen kehään.
Viimeisenä vuorossa oli seuruu ja metallinouto, tuomarina Pirkko Bellaoui. Seuraaminen meni yllättävänkin hyvin. Hieman se edisti, mutta häntä heilui ja kontakti piti kivasti. Ekassa sivuaskeleessa oli hieman pihalla suunnassa, mutta sitten skarppasi. Lopussa käännös ja stoppi tuli myös hieman yllätyksenä ja irtosi. Mutta kokonaisuutena hyvä ja tuossa vaihessa erittäin hyvä :D. Arvosanaksi saatiin 8.5, eli ei huono.
Metalissa yritin taas itse mokailla, heitin kapulan tosi lähelle estettä, josta se vielä kimposi lähemmäksi. Onneksi Rieha paikkasi ja vaikka käytännössä laskeutui kapulan päälle, niin hoiti homman hyvin. Arvosanaksi 9.
Loppuun oli paikallaolot. Ensin paikkamakuu, josta saatiin 9.5 ja sitten paikkaistuminen, josta 9.
Yht. 184.5p. ei tulosta, sij. 77/95
Vaikka alku meni miten meni, olen ylpeä siitä, että loppuun sain itseni kasatuksi. Ehkä ne kaikki paineet ja jännitys katosivat, kun mitään mahiksia minkäänlaiseen tulokseen ei enää ollut. On tämä ihmismieli vaan jännä. Mutta kertoohan tämä selkeästi sitä, että en ole ohjaajana valmis muuhun. Jos oltaisiin päästy toiselle päivälle, niin minkälainen paniikki siitä olisikaan tullut... Oppia ikä kaikki ja nyt on monta asiaa, joita en enää koskaan tee kokeessa.
Riehaa ei voi muuta kuin kehua. Se tekee parhaansa huolimatta ohjaajasta. Herkempi koira ei varmasti tekisi kanssani yhtään mitään. Rieha vaan skarppaa. Läpi kokeen sillä oli ihana ilme, häntä heilui ja se oli rennon oloinen. Häiriöt ei haitanneet, odottelu ei haitannut, mutta minä haittasin. Pääasia on, että Riehalla oli kivaa, vaikka minulla ei ollut. On se vaan niin mahtava koira ja on etuoikeus kisata sen kanssa, vaikka ei ihan omalle tasolle ylletty.
Ei tässä taas auta kuin kehittyä. Onneksi ensi viikolla päästään jo nollaamaan koetilannetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti