Rieha kävi maanantaina Erikalla hierottavana. Siitä ei löytynyt niin yhtään jumia ja se makasi koko käsittelyn ihan rentona. Yleensä on ollut edes joku paikka, jonka käsittely on aiheuttanut pään nostamisen. Mutta hyvä niin, jatketaan samaan malliin. Halusinkin sille lähinnä tsekkauksen, kun ollaan treenattu viime aikoina aika paljon.
Olen miettinyt noita terveys- ja fysiikkajuttuja viime aikoina ja sattumoisin Tiina oli kirjoittanut blogiinsa tekstin, siitä miten koiran kanssa harrastaminen voi olla välillä todella vaarallista. Saan todella kiittää onneani, että Riehalle ei ole koskaan sattunut pk-tottiksen metrisellä esteellä mitään vakavampaa. Sillä on onneksi hyvä hyppytekniikka, fysiikka ja ennen kaikkea se halu hypätä, koska metrisellä pienikin epäröinti voi aiheuttaa arviointivirheen. Sekään ei kuitenkaan takaa onnistunutta suoritusta.
Niinpä minuakin inhottaa laittaa 48cm korkea Rieha hyppäämään metrin korkuista seinämää. Riehaa asia ei haittaa, mutta koulutetut, innokkaat koirathan tekevät tasan juuri sen mihin ne käsketään. Mitä, jos se liukastuu? Kokeissa en pääse itse testaamaan ja katsomaan alustaa ja sen kuntoa. Varsinkin nurmikentät mietityttävät.
Mitä jos se arviointivirhe sattuukin juuri tänään? Askeleet eivät osukaan kohdilleen ja Rieha törmää esteeseen. Siinä ei auta edes pressuesteet, jos koira jää takajaloistaan kiinni. En ole harrastanut pk-lajeja kuin muutaman vuoden, mutta silti olen nähnyt lukuisia törmäyksiä tai kolahduksia esteeseen, niin kokeissä kuin treeneissäkin. Mistään satunnaisesta ongelmasta ei siis ole kyse. Pienempikin törmäys voi aiheuttaa koiran kropalle isoakin vahinkoa pitkäksi aikaa.
Edes koiran koko ei takaa onnistunutta hyppyä. Ihan samanlaisia arviointivirheitä voi sattua mille koiralle vaan ja käsittääkseni niitä on sattunut myös esim. SM-kisoissa. Onko se tosiaan niin iso asia, että koiran on juurikin hypättävä se metrin korkuinen este? Missä kohden se kertoo niin paljon koiran päästä tai fysiikasta, että se on vaan pakko säilyttää eikä esim. 90cm korkea este riittäisi? Eiköhän koiran fysiikka ja kestävyys testata enemmänkin siellä metsäpäässä. Tottelevaisuusosuudessa mitataan tottelevaisuutta ja sen ihan varmasti näkee pienemmälläkin hyppyesteellä.
Siihen voi tietysti vedota, että vahinkoja voi sattua missä vaan. Mutta onko välttämätöntä hakea niitä vahinkoja, jos ne voidaan välttää? Ruotsissa hyppyeste on käsittääkseni koiran säkäkorkeuden mukainen, eikä siellä nähdä siinä mitään ongelmaa.
Summa summarum. Rieha tulee edelleenkin kisaamaan pk-lajeissa. Yritän pitää sen lihaskuntoa yllä parhaani mukaan, että hyppäämisen edellytykset olisivat kunnossa. Emmekä treenaa hyppyä (tai myöskään vinoestettä, joka on myös koiran etupäälle rankka) kuin ihan satunnaisesti, koska Rieha ne osaa. Ei siinä muu auta ja samalla voi tietysti toivoa, että arviointivirhettä tai huonoa alustaa ei satu seuraavassakaan kokeessa. Ja samalla voi toivoa, että ehkäpä vielä Riehan koeuran aikana tässä asiassa nähdään tervetullut muutos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti