lauantai 25. huhtikuuta 2015

Ulkokausi

Kisatokoryhmä on taas siirtynyt kesäksi ulos. Toisaalta aika kivaa, toisaalta, kyllä vielä eilen aika kylmää oli. Onneksi vesisade sentään loppui ennen treenejä. Hallikauden jälkeen on tottunut lämpöiseen ja kuivaan, hetken ottaa totutella.

Tehtiin Riehan kanssa koemainen setti, samassa järjestyksessä kuin Tallinnan kokeessa. Ensin metallinouto, ilman hyppyä tosin. Hieman mallasi otetta ja palautti ravilla. Sitten tunnari. Nyt etsi omaa kauemmin kuin kokeessa, mutta toi sen sitten oikein hyvin. Seuraaminen oli alkuun aika lennokasta, mutta parani loppua kohden. Kontaktirikkoja ei tullut, mutta pientä edistämistä sen sijaan näkyi.

Sitten ne kaukot. Sama järkkä, kuin kokeessa. Ei ongelmia istumisen kanssa. Pikkaisen oli malttamaton, joten jäin hiomaan vielä M-S-tekniikkaa. Tehtiin aika monta toistoa, kunnes alkoi oikeasti ajattelemaan taakse menoa. Sitten olikin ihan priima tekniikka kokonaisuudessa.

Eli ei saatu koemaisesti samoja juttuja nyt esiin. Olin kyllä paljon tiukemmalla asenteella Riehan kanssa nyt ja vaadin kontaktin pitoa. Ja toki se jännitys puuttuu näistä treeneistä vaikka kuinka tekisi koemaisena.

Toisessa setissä Rieha sai ensin juosta ruutua ja ai että se oli makea. Upeat stopit sekä merkillä, että ruudussa. Kävin palkkaamassa sitä ruutuun ja sen lisäksi otin vielä muutaman seuruuseen tulon.

Zetaa käveltiin pariin otteeseen. Zen-fiilis oli taas täällä, meni tosi kivasti. Ei sotkenut jääviä, käännökset sujui ja seuraaminenkin oli maltillista.

Luoksetulon loppuasennossa otin työn alle sen, ettei käteeni saa koskea kun tulee sivulle. Rieha tykkäisi tökätä kättä, ilmeisesti namin toivossa (ja namihan oli alkuun siinä kädessä). Nyt vaan kylmästi kielsin sitä, jos tökkäsi ja otettiin uudestaan. Nopeasti se alkoi hiffaamaan ja rauhoittui muutenkin sivulla, kun namia ei automaattisesti tullutkaan. Hyvähyvä.

Loppuun tehtiin vielä paikkiset isolla porukalla. Rieha oli kummassakin todella hyvä, tykkäsin ilmeestä ihan todella. Se on niin tarkkaavainen ja keskittynyt, kuin pieni kelpi vaan voi olla :).

Ei kommentteja: