Riehalla kävi viime viikon maanantaina osteopaattiopiskelija Marjo tsekkaamassa ruodon kunnon. Etupäästä löytyi jonkin verran jumeja, erityisesti kaulan alueelta ja toisesta kyynärästä. Varmaan jossain määrin vepeilyn aiheuttamia, koska onhan veneiden ym. kiskomiset kuitenkin kuormittavia. Näitä jumeja Marjo sai availtua jo aika hyvin, mutta tarkistetaan ne vielä uudestaan ensi viikolla. Saatiin kuitenkin lupa treenata.
Rieha ei sitten viime viikolla tehnytkään muuta kuin treenasi torstaina Jarin kanssa aksaa hyvin maltillisesti. Lisäksi parivaljakko kisasi sunnuntaina oman seuran kisoissa kolmen startin verran. Viimeisen näistä ehdin näkemään ja oli taas tosi hienon näköistä menoa. Haastavilta radoilta tuli tällä kertaa HYL, mutta ei olleet nollat kaukana. On ne vaan taitava parivaljakko!
Eilen käytiin näillä näkymin kauden viimeisissä vepetreeneissä. Tehtiin avoimen luokan juttuja ja vähän mietittiin jo ensi kauden asioita uusien sääntöjen puitteissa. Aloitettiin toisen veneen noudolla. Siinä kävi lähdössä pieni hässäkkä, kun toinen koira pääsi karkaamaan rantaan ja se nosti Riehan kierroksia kun hänen palkkansa oli siellä rannassa odottamassa. Onneksi tuollaisia ei kauan muistella ja Rieha keskittyi hyvin kohti toista venettä, kun sen sille näytin. Yhdellä käskyllä se hyppäsi, ui toiselle veneelle ja kiskoi sen upeasti rantaan. Riehalta siis täydellinen suoritus!
Viennissä testattiin tällä kertaa pelastusrenkaan vientiä. Tämä ei tuottanut Riehalle ongelmia. Tämä onkin yksi Riehan parhaista puolista vepessä, se todellakin vie melkein mitä vaan. Tehtiin kaksi toistoa, kun ekalla meinasi irrottaa liian aikaisin luovutustilanteessa. Toisella korjasi itse otteen uudestaan ja luovutus toimi hienosti.
Kolmantena juttuna otettiin ensi vuoden voittajaluokan hukkuvan pelastamisen alkeita. Hukkuva pitää pelastaa viemällä hukkuvalle pelastusrengas, johon hukkuva tarttuu ja koira kiskoo rantaan. Tässä tulee ongelmaksi se, että koiran on mentävä tarpeeksi lähelle hukkuvaa, että hukkuva yltää köyden päässä olevaan renkaaseen. Tähän ollaan yhteisesti todettu, että paras tapa on opettaa koira kiertämään hukkuva pelastusrenkaan kanssa. Lähdettiin siis tekemään ihmisen kiertoa. Ensin maalla (jossa Rieha meinasi ensin kiertää vaan ympyröiviä puita) ilman esinettä ja esine suussa. Sitten siirryttiin veteen ja tehtiin sama juttu. Hienosti Rieha tajusi idean ja kierto onnistui vedessäkin jo tosi hyvin. Itse asiassa esineen kanssa se oli jopa helpompi, koska silloin ei sotkenut turhaan vanhaan hukkuvaan ja etsinyt damia hukkuvan kädestä. Veikkaan, että tämä on Riehalle kohtuu helppo opettaa. Suunniteltiin jo talveksi hallitreenejä, joissa tämä ajettaisiin sisään ensi kesää varten.
Vepekausi on siis aika ailla taputeltu. .Oli hauskaa ja kieltämättä laji imaisi mukaansa ihan todella. Eikä vähiten mukavan treeniporukan takia. Ja tottakai on kiva treenata koiran kanssa, jolla on intoa ja taitoa. Ensi vuonna sitten palataan takaisin, mielessä siintää voittajaluokka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti