torstai 4. syyskuuta 2014

Agit ja EVL1

Tiistaina oli taas agitreenit ja vuorossa oli tämmöinen rata:
 
 
Alku oli suht haastava tuonne 5-putkeen saakka. Alkuun ennakoiva valssi, joka alkoi pelaamaan ok. 3-4 pätkällä sai olla todella tarkkana, ettei Rieha singonnut suoraan 6-putkeen. Oma linja sai olla tosi suora ja haltuunoton selkeä, että onnistui. Pujottelussa oli haastava kulma, mutta kun annoin Riehan itse hakea aloituksen ja vasta sitten leikkasin takaa, niin sujui hienosti. Loppusuora sujui yllättävänkin hyvin ja sain sille hyvä linjan 14-16 hypyille. Toki, jos siinä oisi ollut välistäveto, niin pulassa oisin ollut ;)... Loppusuoralla sai tykittää ja kontaktit A:lla pelasi hyvin.
 
Pihalla treenattiin eteenmenoa ja voihan maahanmeno... Lähti hyvin etenemään, mutta jäi melkein joka kerta leikkiinkutsuasentoon... Huoh, meinasi vähän kiristellä. Loppupeleissä saatiin onneksi niitä oikeita maahanmenojakin.
 
Eilen käytiin Muuramessa Pullaisen Riikan tuomaroimassa tokokokeessa. EVL:ssä oli 8 koirakkoa ja liikkeet oli jaettu neljään settiin, joten aika rivakkaan tahtiin sai koiraa olla hakemassa. Ne pisteet ja selostukset:
 
Paikkaistuminen 9: Pieni tassujen liikuttelu.
Paikkamakuu 9.5: Tässäkin joku tassujen heiluttelu.
 
Luoksetulo 9: Menin ihan sekaisin käskyissä ja annoin viimeiseen pätkään väärän käskyn, Rieha odotti vielä stoppia ja tuli ihan villeillä kenguruloikilla, siitä miinusta.
Seuraaminen 8: Kuulemma olisi tullut enemmän pisteitä jos olisin kävellyt vähän rauhallisemmin, erityisesti käännöksissä. Omaan makuun oli vähän pliisu, vaikka tokoon aika nappi. Yksi outo jätätys siellä tuli, otti ilmeisesti häiriötä takana olleista katsojista
Ohjattu 9: Hieman vino eteentulo.
 

 

 
Metallihyppynouto 7.5: Palautti ravilla ja tuplakäsky sivulle tuloon.
Zeta 10: Jee!
 

 
Kaukot 10: Siis aivan uskomatonta, ne oli hienot!! Ei olla ikinä saatu voi-evl:ssä kaukoista kymppiä, nyt on sekin plakkarissa! Ja tietysti juuri näiden video epäonnistui surkeasti, niin minun karmaa, alla olevassa näkyy suttuisena vain kaukojen alku...
Ruutu 10: Pätevää!
Tunnari 6: Nosti oman heti, mutta tiputti ja haisteli muita ennen kuin toi oman, pientä pyöritystä oli myös.
 

 

 

 
Yhteensä saatiin pisteitä 283,5 1-tulos, kunniapalkinto ja sijoitus 1/8.
 
Olipa hauska koe, Rieha oli niin huippu. Se oli tosi hyvin kuulolla ja teki vauhdikkaasti ja sillä sille niin ominaisella asenteella. Pieniä teknisiä viboja oli, mutta silti huikeita onnistumisia. Se sai taas paljon kehuja ja ihan ansaitusti :).


Ei kommentteja: