sunnuntai 16. elokuuta 2015

Missä mennään: uudet tokoliikkeet ja rallyn kartoitus

Tällä viikolla ollaan treenattu tokon uusia liikkeitä jo useaan otteeseen. Tiistaina uudella kentällä, keskiviikkona Annan kanssa aamutreeneissä, perjantaina kisatokotreeneissä ja eilen Killerillä. Torstaina ehdittiin jopa esittelemään niitä halukkaille seuran järjestämässä tilaisuudessa. Saan siitä toivottavasti videon myöhemmin.

Merkitöntä ruutua Rieha on nyt siis tehnyt kolmella eri kentällä. On toiminut kyllä jokaisella aika hienosti. Nämä on niitä irtoavan koiran etuja! Olen valmistellut liikkeen pk-eteenmenon tapaan, mutta käskyn olen vaihtanut. Välillä olen vahvistanut eteenmenoa käymällä näyttämässä paikkaa, välillä edessä on ollut lelu johon on saanut juosta. Eilen Tiina palkkasi sitä lentävillä nameilla stopista. Etenee siis hyvin ja aikalailla suoraan, eli ympyrään osumisessa ei ole ollut ongelmia. Kunhan vaan pysäytän Rieha tarpeeksi ajoissa, muuten jarraus menee ulos ympyrästä kovan vauhdin kanssa. Toivotaan, että kokeissa ympyrä näkyy selkeästi!

Uusi härveliliike on edistynyt jo aika hyvin. Olen vahvistanut kiertoa paljon, koska se on se vaikein osuus. Torstain esittelytilaisuudessa tehtiin härveli koemaisena ja se meni hienosti! Ainoastaan kapulan luovutus oli vino, mutta siihen lähdenkin nyt treenaamaan uutta käskyä ja uutta luovutusta. Se on vaan fyysisesti todella haastavaa koiralle tulla luovuttamaan eteen tuossa liikkeessä. Eli tätä varten Rieha saakin opetella kapulan luovuttamisen sivulle, takaakierron kautta.

Seuruun pitkä peruutus on yllättävänkin hankala. Rieha lähtee herkästi avaamaan takapäätään, etupää pysyy kyllä paikallaan. Toisaalta taas, jos on ihan tiiviisti, niin vasemmalle käännöksessä astun todella helposti sen tassuille. Eli kumpi on pahempi? No, yritetään nyt kuitenkin hioa tekniikkaa paremmaksi, mutta täytyy sanoa etten tykkää tuosta pitkästä peruuttamisesta yhtään. Muutenkin olen huono kävelemään seuruussa, niin nyt mahdollisuudet kaatua tai törmätä koiraan moninkertaistuvat.

Paikkamakuuta ollaan tehty pariin otteeseen. Siinä en kyllä usko olevan mitään ongelmaa. Rieha on niin hyvin kuulolla ja käsimerkit on niin selkeitä jne., että varmasti toimii. Ja muut koirat ei sitä kiinnosta. Toki tätä treenataan vielä supervarmaksi, mutta hyvällä mallilla ollaan jo aiemmin harjoiteltujen häiriöpaikkisten takia.

Siinäpä lyhykäisyydessään. Torstain koemainen antoi uskoa siihen, että kokeeseen voisi ihan hyvin lähteä ja mahdollisuudet ykköseen olisivat hyvät. Yritetään nyt kuitenkin hioa noita muutamia juttuja täydelliseksi. Vanhoissa liikkeissä ei koemaisessa ollut mitään ongelmia.

Pystykorvat on treenanneet rallyrintamalla useaan otteeseen myöskin. Pikkuhiljaa edistytään ja Tuiken oikealla puolella seuruu paranee koko ajan. Vielä se yrittää herkästi tyrkätä itsensä vasemmalle, jos en ole skarppina, mutta kun vaan ohjeistaa oikein niin pysyy ihan hyvin. Viima on ollut kovasti innokas alokasluokan juttujen kanssa. Pitää tehdä sille vaan nyt koemaisia ja palkattomuutta. Kunhan vaan muistaa pitää sen tasapainon, ei liikaa treeniä, pikemminkin liian vähän ;).

Valepennun turkki on muuten tästä kasvanut jo hurjasti. Se on semmoinen pörrökasa tällä hetkellä :).

Ei kommentteja: