torstai 26. kesäkuuta 2014

SM-treenilöt

Eilen saatiin isompi porukka kasaan ja tehtiin porukalla koemainen treeni, sm-kisat mielessä pitäen. Rakennettiin nurmikentälle vierekkäin kaksi kehää kehänauhan kanssa. Toisessa kehässä oli ruutu, hyppy, tunnari ja kaukot, toisessa luoksetulo, zeta ja ohjattu. Kehät olivat kiinni toisissaan, eli saatiin erinomainen häiriötreeni, isojen kisojen malliin.

Ruutu oli tosi vaikea. Punaiset merkin nurmikolla ei ole paras yhdistelmä ja varsinkin, kun toisen kehän keltaiset luoksarin merkit oli ihan kehänauhan vieressä, niin ne vaikeutti hommaa entisestään. Rieha teki hienon merkin, mutta ruutuun meno oli vaikeaa. Se ajautui pari kertaa ulos kehästä, juoksi ihan täysiä, mutta ei vaan bongannut ruutua. Yrityksen puutteesta ei kyllä voi sitä syyttää. Lopulta, kun bongasi, niin silti sinne meno oli haastavaa. Mietin, että maassa ollut kehänauha varmaan vähän hämäsi ja sen oli vaikea hahmottaa, missä ruutu itsessään oli. Aika haastava treeni, mutta hienosti Riesku selvisi siitä huolimatta. Palkkailin paljon ja lopuksi se sai juosta vielä ruutuun, jossa oli lelu valmiina.

Metallihypyssä paksumpi pito-osa oli Riehasta vähän ällö ja kapula kolisi. Mutta palautti reippaasti ja bongasi kapulan hyvin nurmikosta.

Tunnari oli vaikea, koska kapuloita ei näkynyt ollenkaan. Mutta Rieha teki aika täydellisen tunnarin, nosti oman välittömästi, eikä varmistellut yhtään. Hieno!

Kaukoja jumpattiin lopuksi, niissä ok meno, Riehalle tyypillinen.

Toisessa kehässä aloitettiin luoksarilla. Viereisessä kehässä oli samaan aikaan ruutu ja ruudun merkki oli ihan samassa linjassa luoksarin ekan stoppimerkin kohdalla. Väliä oli ehkä 5m. Tämä aiheutti Riehassa pienen kauhistuksen, kun naapurikehän koira lähti tulemaan suoraan kohti. Tämän takia teki pienen kaarteen, mutta stoppasi silti hyvin. Hurjan hyvä häiriötreeni siis. Loppu oli nätti.

Zetassa järjestys i-s-m. Hyvät jäävät, seuruu hieman keuli. Mutta ei ennakoinut liikkeelle lähtöjä, mikä oli vireen ottaen loistavaa.

Ohjatussa haettiin vasen ja Rieha teki hienon suorituksen. Merkki oli matala, mutta bongasi hyvin nurmikosta. Vasen nousi tosi hienosti ja varmasti. Luovutus oli himpan vino.

Erikseen tehtiin vielä vähän seuruuta ja lopuksi paikkikset kimpassa. Ja voi murr, Rieha meni maahan istumisessa. Sillä oli vaan vähän sellainen hälläväliä fiilis, kuuma ja kaikkea, niin kivempihan se on maata... No neiti istumaan ja loppu sujui hyvin. Paikkamakuussa makasi lonkalla, muuten ok makuu.

Loppuun piti sitten antaa neitokaiselle hieman haastetta ja tehtiin istuminen niin, että kaveri houkutteli sitä menemään maahan. Nyt skarppasi hyvin, vaikka aika vaikeaa olikin. Mutta hyvä fiilis jäi siitäkin.

Ei ne liikkeet nyt ihan pahalla mallilla ole, mutta ei ne ihan huippuunsa hiottujakaan ole. Näillä mennään, kiva oli treenata kimpassa ja kunnon häiriössä!

Ei kommentteja: