keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Niin lähellä!!

Nyt kaikki saa tulla hakkaamaan mua sääntökirjalla päähän, lujaa. Jospa se sitten jäisi mielee, enkä pilaisi muuten mahtista suoritusta... Täysin ohjaajan piikkiin meni taas. Mutta hienoa oli se että viime kokeiden paniikki ja jännitys oli lähestulkoon poissa ja sain oikeasti keskityttyä tekemiseen, kokeesta jäi niin hyvä fiilis tekemisen kannalta. Olin jo lähestulkoon päättänyt että jos nyt ei ykköstä tule niin avoimen tokoilut ainakin jää siihen, jos ei koko homma, mutta tämän jälkeen lähdetään ehdottomasti. Meidän koularista tulee työvoitto, kyllä se ohjaajakin vielä joskus pelittää.

Koe oli Padasjoella, tuomarina Marita Packalen. Saatiin peruutuspaikka maanantaina eli lyhyellä varooitusajalla lähdettiin. Tuike oli ihan loistava, maailman ihkuin pikkukoira!! Loppujen lopuksi pilasin itse ykköstuloksen nollaamalla hypyn ja voin sanoa että hyvä etten itkuun purskahtanut (hieman kerännyt paineita). Mutta meillä oli niin hyvä fiilis kehässä, olin jännittänyt ihan sikana. Jotenkin sain ennen koetta sellaisen mielen että menköön miten menee, mie keskityn vaan koiraan ja iloiseen tekemiseen kaikin keinoin. Ja se toimi, lukuunottamatta tuota hypyn töppäystä, jossa ei ohjaajan järki toiminut ollenkaan, sen verran jännitys pääsi pintaan. Mutta Tuikella oli melkeinpä katkeamaton kontakti ja hieno tekemisen meininki.

Rivistö oli tälläinen kera selityksien, tuomarin kommentteja en juuri edes kuullut, keskityin niin täysillä koiraan:

Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen taluttimetta 8 Viime kertaan verrattuna erinomainen! Hyvä kontakti läpi seuruun, paikka löysä sivusuunnassa aina välillä, mutta ei jätätystä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Seisominen seuraaminen yhteydessä 0 Kummatkin jättävät tehtiin jostain syystä peräjälkeen (oli muuten pikkainen yllätys, ei tullut mieleenkään että liikkeiden järjestystä voi muutella) ja T teki sitten 10 arvoisen maahanmenon. Ikinä ei ole aiemmin kokeessa sotkenut, mutta vissiin tuo peräjälkeisyys vaikutti.
Luoksetulo 10 Hieno!
Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 9 Jäi alussa puoliksi maahan vähäksi aikaa, kun koitti metsästää jotain ympärillä pörräävää öttiäistä. Ihan loistavat siirtymät! Estehyppy 0 Kaunis hyppy, mutta T jäi nuuskimaan maata eikä reagoinut ekaan eikä tokaan istu-käskyyn. Päätin sitten antaan vielä kolmannen, mikä nollasi liikkeen, sivulletulo oli loistava eli ilman tuota oltaisiin varmasti saatu 5-7p., millä oisi se ykkönen irronnut. Prkl.
Kokonaisvaikutus 9 Cool


yht.150p. 2-tulos
Olen niin iloinen tuosta fiiliksestä!! Meinasi jo epätoivo iskeä parin viime kokeen jälkeen. Ja pisteet oli todellakin täysin ansaittuja vaikka tuomari ei mikään maailman tiukin olltukaan, varsinkaan alokkaassa. Pikkukoiran itsepäisyys taitaa muuten näkyä siinä että liikkeet mitkä reipas viikko sitten oli nollia olivat nyt 10 ja 9, eli ei osaamisesta ole kiinni Silmänisku. Eli vaikka ei ihan 1-tulokseen ylletty niin tyytyväinen saa olla.

Ei kommentteja: