perjantai 26. toukokuuta 2017

RTK4 Rieha

Eilen saatiin kolmas hyväksytty tulos mestariluokasta ja samalla siis koulari RTK4. Eilinen rata oli kaikinpuolin mukava ja tehtiinkin ehdottomasti meidän paras suoritus mestariluokassa, ellei koko rallyuralla. Pisteitä saatiin 87. Siellä 3x-1p. ilmeisesti liian tiiviistä oikealla seuruusta ja yksi -10p. kun Rieha oli istunut sivulle ylimääräisen kerran. Tuota istumista en itse edes huomannut, niin nopeasti Rieha pystyy sen tekemään. Eli noin pienestä jäi kiinni ensimmäinen valioitumistulos. Lajin henki ja nopean koiran kanssa tekemisen varjopuoli.


Eniten olin suorituksessa tyytyväinen siihen, että Rieha ei kuumunut liikaa. Meillähän on ollut ongelmia sen kanssa ja sen myötä Rieha on alkanut komentamaan haukkumalla ja samalla tietysti myös tarkkuus kärsii. Olen treeneissä keskittynyt nyt itse pysymään rauhallisena ja selkeänä ja samalla muuttanut käskytyksen melkeinpä kuiskaamiseksi. Näillä keinoin vire on pysynyt hyvänä ja sama näytti toimivan myös kisassa. Varmasti toki osansa tekee sekin, että varmuus mestariluokan temppuihin kasvaa koko ajan sekä minulla, että koiralla.

Kiva fiilis jäi tästä kisasta, ehkä se valioituminen ei olekaan ihan veteraani-iän tavoite :D

Ei kommentteja: