tiistai 24. tammikuuta 2017

Kuopion maajoukkuekarsinta

Lupasin lähteä treenikaverimme Maaritin ja Ruun seuraksi kisaamaan maajoukkuekarsintoihin. Hieman on hankalaa sovittaa niitä muihin aikatauluihin, eli turnee taitaa jäädä vähän tyngäksi meidän osalta. Mutta ensimmäiseen maajoukkuekarsintaan Kuopioon meidän edustusjoukkue lähti koko komeudessaan. Kiitos Maaritille vielä seurasta, huomattavasti kivempi kisata kun on tsemppari mukana!

Maajoukkuekarsinnassa lähtöjärjestys arvotaan ja onnistuin vetämään meille numeron 32, mikä tarkoitti toiseksi viimeistä koirakkoa. Tyypillistä, ja kieltämättä veti vähän fiilistä alaspäin kun mietin odottelua. Onneksi paikkamakuut tehtiin kuitenkin alkuun, eli se osuus oli heti ohi. Ja lopulta neljän tunnin odottelun jälkeen tuli vihdoin se oma vuoro. Minua ei kauheasti jännittänyt kehään mennessä, mutta kun ensimmäisessä liikkeessä sattui heti moka, niin jännitys kyllä nousi tappiin. Pitäisi oppia paremmin jättämään epäonnistumiset omaan arvoonsa. Liikkeet tehtiin kahdessa kehässä peräkkäin, välissä ei saanut palkata koiraa. Tuomareina Tommi Varis ja Anne Nokelainen.

Mutta tässäpä liikkeet järjestyksessä ja perässä tuomarien kirjalliset kommentit:

Paikkaistuminen 9,5/8.5 = 9
Paikkamakuu ja luoksetulo 9,5/9 = 9,25

Ruutu 7:
  • ympyrään kahdella korjauksella
  • ruutuun suoraviivaisesti
  • luoksetulo ok, hieman vino loppu pa
Seuraaminen 6.5
  • peruutus levoton, vähän takana
  • seuraa ajoittain vinossa ja kiinni ohjaajan jalassa
  • pari äännähdystä
  • iloinen vaikutelma
Zeta 9
  • hyvä suoraviivaiset asennot
  • ajoittain seuraa vinossa
  • lievää viivettä mukaan tarttumisessa
Tunnistusnouto 7,5
  • tökkii vääriä kapuloita
  • hyvä tartunta
  • ok palautus


Luoksetulo 9
  • vähän haistelee
  • hyvä seis ja maahan
Kiertohyppynouto 7
  • väärä asento (meni maahan, kun piti istua)
  • vähän pyörittää kapulaa luovutuksessa
Kauko-ohjaus 6
  • vähän haistaa jäädessään
  • istu, vähän liikkuu
  • toinen istu, tuplakäsky
Ohjattu nouto 9
  • ennakoi merkkiä



yht. 248,5p., sij. 21/32

Virheet tuli hyvin esiin noissa tuomarien kommenteissa. Selkeästi tekemisessä näkyi kisaamattomuus. Edellisestä kisasta on ihan liian kauan ja Riehan koefiilis oli vähän liian vallaton. Me tarvitaan ehdottomasti enemmän kisarutiinia, että saataisiin ehjä kokonaisuus. Rieha oli hieman sellaisella hälläväliä-fiiliksellä, mikä näkyi erityisesti noissa tyhmissä haisteluissa, mur.

Tylsiä, isoja virheita sattui useampaan liikkeeseen. Eteenmenossa meni ihan hinasen ulos ympyrästä ja koska korjauskäskyjä ei olla treenattu niin meni toisellakin käskyllä vielä ohi. Mutta olihan se toki hyvin kuulolla ja ohjattavissa. Seuraamisessa olin itse jotenkin ihan jäässä ja mokasin peruuttamisen totaalisesti, kun en antanut Riehalle käskyä, eikä se oikein tiennyt mitä tapahtuu. Mutta paikka on parantunut, ei siis enää edistä niin pahasti, vaikka toki epätarkkuutta edelleen on. Ja seuraaminen on edelleen myös se liike, missä en auta koiraa kyllä yhtään. Käännökset oli mitä sattuu. Sen sijaan hässäkän maahanmeno istumisen sijaan oli Riehalta ihan täyttä kuuntelemattomuutta, ei edes harkinnut tekevänsä muuta. Kaukojen tuplakäsky oli kumma, koska siinä se oli ihan hyvin kuulolla minua kohti.

Semmoinen reissu. Ihan ok fiilis, tiedän kyllä missä ongelmat on ja mitä pitää treenata. Ja oli siellä paljon hyvääkin, pitää ottaa huomioon karsinnan tavallista tiukempi tuomarointikin. Koe oli erinomaista treeniä pitkään odotteluun, häiriöön ym. isojen kisojen juttuihin. Siinä mielessä harmi kun ei kaikkiin karsintoihin mukaan päästä.

Ei kommentteja: