Taas haettiin sitä toista ykköstä sm-kisoja varten. En oikein tiedä onko tämä vaan naurettavaa vetää kokeita tähän tahtiin, mutta kun meinaa tulla kiire ja paniikki iskee. Osaaminen ja kisarutiini voisi olla paljon parempikin. Mutta mennään nyt tällä, varsinkin kun Riehan kanssa sen kisarutiinin saa vaan kisaamalla. Mahdollisuudet ykköseen kuitenkin on.
Eilinen hujahti siis Kuopiossa. Edellisenä iltana tuli viesti, että tuomari on vaihtunut. Tuomarina kokeessa oli Katja Rautiainen ja mukana oli myös harkka-arvostelija. Kaikissa kokeissa missä ollaan käyty tänä vuonna, on ollut harjoittelija mukana, mutta eilen oltiin kyllä todella tarkan syynin alla. Ei siinä mitään, niinhän se pitääkin. Oli vaan hauskan näköistä, kun koiran asentoa katsottiin sekä edestä, että takaa kahden silmäparin voimin. Arvostelu oli siis arvatenkin aika tiukkaa. Lisäksi me startattiin ekana, mikä tuo aina oman jännityksen, kun ei ole mitään tietoa liikkeiden aloituspaikoista tai seuruun kaaviosta.
Videota ei tällä kertaa saatu, mikä harmittaa. Mutta pisteet meni näin:
Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu & luoksetulo 10 : Jes, näissä on tullut edistystä. varmasti olisi pienikin tassun liikahdus huomattu.
Kiertonouto 8,5: Rieha lähti kiertoon hyvin ja pysähtyi mielestäni ripeästi. Kapulan nostossa oli ehkä vähän kiire ja luovutti vinoon.
Kauko-ohjaus 0: S-I-M-I-S-M. Rieha teki hienon seisomisen alkuun, mutta meni omatoimisesti siitä melkein heti maahan (hienolla tekniikalla tietysti). Ei noussut enää istumaan ja toiseenkin istumiseen tarvittiin tuplat. Selkeä nolla ja voi vitsi miten paljon harmitti. Rieha oli kivalla ilmeella ja skarpin oloinen, mutta joku nyt istumisessa vaan mätti. Pikkaisen piti keräillä itseä, että tuon jälkeen sai fiiliksen kuntoon. 40 pisteen menetyksen jälkeen kun ei enää juuri mahiksia ykköseen ole evl:ssä.
Tunnari 9: Rieha oli paljon skarpimpi sivulla kuin viime kokeessa. Lähti kapuloille hyvin ja nosti oman samantien. Hyvä luovutus eteen.
Ohjattu nouto 9: Merkki ja nouto tosi kivoja. Tässäkin vino luovutus sivulla.
Ruutu 8: En osaa yhtään sanoa, mistä lähti noin paljon pisteitä. Olisi toki voinut mennä eteen nopeammin, mutta osui kuitenkin ympyrään heti ja stoppasi hyvin. Epävarmemmistakin sai enemmän pisteitä. Ruutuun meni hienosti, seisoi hyvin ja meni maahan hyvin. Toki en voi olla ihan varma etteikö olisi nuuskinut ruudussa, mutta ainakin sivusilmällä Rieha oli minusta hyvin. Seuruukin oli minusta hyvä. Tosi hankala sanoa, mikä siellä mätti ilman videota.
Luoksetulo 8,5: Minusta hyvät stopit ja hyvä vauhti.
Zeta 8: M-I-S. Tässä kyllä syynättiin koiraa niin tarkkaan kuin vaan pystyi. Kaikki vaihdot onnistui, mutta pisteet lähti sitten varmaan seuruusta ja huomasin myös, että olin vähän väärillä linjoilla parilla suoralla. Muuten Rieha oli minusta skarppi ja hyvä.
Seuruu 7: Pitkä seuruu. Kontaktissa Rieha porsasteli taas, tuo on kyllä nyt ihme juttu, joka tulee vaan kokeessa. Lisäksi taas paikallaan käännöksissä hieman ääntä, joka kuului perässä kävelleen tuomarin korvaan. Mutta ei edistänyt pahasti, eikä painanut. Tuomari sanoikin, että perusseuruu oli hyvää. Peruuttamisessa liikkuri hieman mokasi, enkä oikein tiennyt mitä tehdä, joten siinä tuli säätöä.
yht. 239p. 2-tulos, sij. 2/7
Tiukalla tuomaroinnilla sai olla todella tyytyväinen liikkeiden tasoon noin yleisesti. Siinä mielessä nuo kaukot harmitti todella paljon. Viitonenkin olisi riittänyt ykköseen. Se on vaan todella turhauttavaa, kun tuollainen virhe tulee ihan puskista. Fiilis kehässä oli tosi hyvä. Onneksi se on ainut asia, minkä Rieha tajuaa ja lisäksi se sai vielä palkintoja, mikä kruunasi päivä. Minä nieleskelin ja nieskelen edelleen pettymystä. Leuka rintaan vaan ja kohti uusia seikkailuja.
Kerrataan pikaisesti vielä loppuviikon treenitkin. Tuike pääsi pitkästä aikaa torstaina rallytokovalmennukseen. Tohkeilun määrä oli edelleen ihan vakio. Tuikelle on tosi hankalaa rauhoittua treeneissä ja yleisillä paikoilla, joten harjoiteltiin sitä aina väliajat. Kun sille antoi tehtävän, eli namin vahtimisen, niin paikallaan makaaminen sujui ihan kohtuullisen rauhassa. Ihan hyvä mummokoiralle miettiä välillä tuollaisiakin juttuja.
Itse treenissä tehtiin puolenvaihtoja sekä jalkojen välistä, että takaa. Lisäksi otettiin sivulla seisomista ja peruuttamista. Puolen vaihdoissa minä olen isoin ongelma, eli vien Tuiken liian lähelle kylttejä, jolloin se alkaa jännittämään. Lisäksi meinattiin kerran taas törmätä, ei ihme jos sillä on välillä vähän vaikeaa noiden kanssa. Eli treenattiin omaa sijoittumista ja Tuikelle rohkeutta tulla, vaikka minä liikkuisinkin. Sivulla seisomiset sujui hyvin ja peruuttaminen on myös edistynyt paljon. Siihen testattiin avuksi viereen pientä estettä, että linja pysyisi vielä parempana.
Perjantaina käytiin tekemässä kenraaliharkat Maaritin kanssa. Rieha treenasi hässäkkää (meni yhden kerran ruutuhäiriöön, sen jälkeen hyvä), ruutua (hyvät eteenmenot pääasiassa, ruudussa malttoi seistä ja sain muistutettua myös pään ylhäällä pitämisestä), zetaa (hienot jäävät, yritin vähän saada ilmettä skarpimmaksi lentävällä palkalla) ja merkkiä. Näistä treeneistä jäi hyvä fiilis ja se kantoi myös kokeessa hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti