Päivitykset taas laahaa, mutta yritetään. Ensiksi on laitettava esiin Tiinan upeita otoksia koirista. Käytiin poseeraamassa ja hienosti sujui sakilta studiokuvaus. Koirat on ihan itsensä näköisiä näissä kuvissa :). Kiitos vielä Tiinalle!
Tokon SM-kisat sujahti ohi myös viime lauantaina. Meillä on joku huono karma noihin skaboihin, Rieha ei taaskaan ollut ihan kunnossa. Ehkä jatkossa voisi oikeasti jäädä kotiin, jos yhtään epäilyttää koiran kunto. Tehtiin sellainen ok suoritus, mutta Rieha ei vaan ollut yhtään Riehamainen. Toki kuumuuskin verotti, mutta outo fiilis alkoi jo edellisenä iltana. No, ei voi mitään.
En ole saanut vielä kisakirjaa kaverilta, joten en tarkkoja pisteitä liikkeistä muista, mutta kyllä siellä hyviäkin suorituksia oli. Ruutu, luoksari, tunnari, ohjattu ja hyppynouto sujuivat hyvin. Paikkamakuussa R nousi vasta tokalla ja makasi vinossa, siitä lähti pisteitä ja zetassa eka asento meni väärin. Harmittavasti nollattiin kaukokäskyt kolmella tuplakäskyllä ja nelosen kertoimella oleva liike tietysti verottaa pisteitä kovasti. Tämä oli harmi myös sen takia, koska kaukoista sai pisteitä tosi helposti. Seuraaminen ei myöskään enää viimeisessä kehässä lähtenyt ollenkaan. Yhteensä saatiin kasaan 3-tulos 221p. sij. 80/103.
Mukava reissu ja hienoja suorituksia nähtiin. Katsellaan taas ensi vuonna uudestaan :).
SM-reissun jälkeen ollaan treenailtu pienesti, nyt lähinnä mielessä on pk-puoli. Eteenemenoa ollaan treenattu useampana iltana, jospa vaikka oikeasti vähän panostaisi. Riehan ja Viiman kanssa aksailtiin myös yksi aamu hallilla ja Tuike teki rallytokoa pätevänä.
Tiistaina oli meidän agiryhmän treenit, jossa hieman selkävaivaisena väänsin yllättävänkin hyviä ohjauksia ja Rieha oli pätevä. Yllättävästi on agilityn oloista ollut tämä toiminta viime aikoina :).
2 kommenttia:
Aivan mahtavia kuvia! Mua harmittaa, että en nähnyt teidän suoritusta SM:ssä, mutta onneks näin Riehaa noin muuten vaan livenä. Oli kiva nähdä! Jos eksyn Jyväskylään, niin olis huippua tulla kattomaan teidän treenejä :)
Joo, ehdottomasti tervetuloa myös treenejä katsomaan :)!
Lähetä kommentti