Niin kai se sitten menee. Varsinkin jos ohjaaja on hermoheikko jännittäjä. Hävettää ja harmittaa, mutta ei sille valitettavasti enää mitään voi. Mietin pitkään kirjoitanko tästä mitään, mutta ehkä se hyödyttää jotain muutakin jännittäjää. Eilen käytiin siis pitkän matkan päässä Kannuksessa kokeessa ja reissun ainoa tulos oli se että Tuike askarteli menomatkalla kevythäkkinsä rikki, eipähän tarvitse enää pikkukoiraa häkittää.
Eli yksinkertaisesti taas jännitys nostaa päätään. Ehkä se on ollut tämä koetauko, ei vaan osaa toimia kokeessa, mutta alusta saakka kaikki meni pieleen. Halli oli lämmin sisähalli, eli oikein mukava paikka. Yleisöä oli paljon, niin koiria kuin ihmisiä, ehkä se sitten oli se ensimmäinen jännitysmomentti. Avoin luokka aloitti ja sen perään oli heti alokas, isoimmat luokat tietysti.
Ensimmäinen virhe oli se etten kertonut koiralle että ollaan tekemässä töitä. Jotenkin sain päähäni että tässä vaiheessa on ihan turha treenata ja muutenkin siellä ihmispaljoudessa ei jännittäjä edes oikein uskaltanut touhuta. Eli istua kökötettiin aika lailla paikallaan ennen kehään menoa. Siinä vaiheessa en edes osannut miettiä miten normaalisti ollaan toimittu, ainahan mie sen kanssa "treenaan" ennen koemaisia, siitä sen fiilis vaan nousee kun saa onnistuneesta tekemisestä palkkaa. Nyt kun mentiin kehään niin Tuike oli oikeasti ihan pihalla, se varmaan ajatteli että ollaan suunnilleen jonkin luona kyläilemässä.
Juoksuntarkastus meni ok, siitä mentiin paikkamakuuseen, Tuike oli reunimmainen koira kolmesta. Se, ettei se ollut yhtään mukana näkyi siinä ettei kuunnellut ekaa käskyä, katselee vaan muualle. Toisella meni maahan. Se makaa ehkä 20 sekuntia jonka jälkeen nousi ylös. Videolta näkee ettei se ole yhtään jännittynyt, pälyilevä tai pelokas. Se vaan nousee ja katselee terhakkaasti mun perään. Pysyi alkuun paikallaan mutta sitten alkaa ottamaan askelia, edelleen ihan terhakkaana. Siinä vaiheessa mut haetaan paikalle ja neiti tulee iloisesti vastaan. En edes muista milloin se olisi noussut paikkamakuusta yhdessäkään treenissä tai häiriössä, se on sille ihan 100-varma liike. Se ei vaan yksinkertaisesti tajunnut tekevänsä paikkamakuuta.
Tässä vaiheessa mulla on itselläni pasmat ihan sekaisin. Lähdin heti miettimään että jatketaanko ollenkaan, mikä ei todellakaan tee hyvää suoritukselle. Edelleenkään en tehnyt koiran kanssa mitään, lähinnä olin vaan ihan järkyttynyt. Mentiin kuitenkin kehään. Taas Tuike ei kuunnellut ekaa käskyä eli jo seuraamisen lähtöön jouduin antamaan kaksoiskäskyn. Eihän se edelleenkään tajunnut tekevänsä oikeasti hommia, mistä se oisikaan sen voinut tajuta kun ohjaaja on muutenkin jo paniikissa. Se seurasi väljästi, mutta tuli mukana. Muutaman kävelyaskeleen jälkeen tuli juoksupätkä ja lähdin juoksemaan. Ilman liikkeenohjaajan käskyä aloin taas kävelemään ja tajuntaan iski että ei hitto, mitä oikein teen. Tajusin että en edes kuuntele mitä liikkeenohjaaja sanoo, koira tulee perässä mutta tuntui että se oli aivan kauheaa. Ainoa mikä tuli mieleen on että tästä on päästävä pois. Ja niin n. 20 seuraamisaskeleen jälkeen ilmoitan että me keskeytetään. Tuomari on ihan ihmeissään, että eikö me tosiaankaan tehdä mitään, itse siinä vaiheessa suunnilleen juoksen ulos kehästä.
Vähän aikaa kun istuin niin tajusin että mitä ihmettä oikein tein, eihän tuossa ollut mitään järkeä. Seuraamispätkä on videolla eikä se edes näytä niin pahalta, mutta siinä vaiheessa kun kehässä oltiin se tuntui aivan järkyttävältä. Saman tien kun lopetan niin Tuike tulee kehästä mun kanssa ihan innoissaan eli varmasti se olisi herännyt aika pikaisesti tekemään sen varmoja liikkeitä, kun olisi tajunnut että nyt ollaan hommissa. Ja vaikka olisin keskeyttänyt seuraamisen, niin olisin voinut ottaa edes jotain, ihan vaan koiran fiiliksen ja tekemisen kannalta. Mutta siinä vaiheessa en tajunnut yhtään mitään, ajatus oli vaan että pois ja äkkiä.
Sen jälkeen se iski kyllä tajuntaan aika hyvin ja voin sanoa että tätä on tullut mietittyä nyt aika paljon. Miten voikin olla noin epäreilu ohjaaja, Tuike oli varmasti ihan ihmeissään koko touhusta. Tultiin myöhemmin halliin uudestaan ja tehtiin liikkeitä rauhassa ja iloisesti, Tuike oli aivan mukana. Se teki upeaa seuraamista ja hienoja kaukkareita, luoksetuloja. Tuon virittelyn kun olisin tehnyt ennen kehään menoa niin kummankin fiilis olisi ollut ihan erilainen.
Myös se tuli opittua tästä että mun on mietittävä myös se vaihtioehto että mitä jos joku menee pieleen. Jos en ole sitä miettinyt jossain päässäni ihan varmuuden vuoksi niin menen ihan lukkoon tuollaisessa yllättävässä tilanteessa. Agilityssä olen sen tehnyt ja nykyään jos joku menee pieleen niin jatketaan iloisesti loppuun saakka. Sielläkin aikaisemmin saatoin lähteä kävelemään virheen jälkeen jännityksessä, mutta eihän se kerro koiralle mitään positiivista siitä tilanteesta ja varsinkin kun aika harvoin se vika on koirassa. Ja eihän sen asian miettiminen tekemistä huononna, varsinkin kun muistan tästä lähtien kertoa koiralle mitä ollaan tekemässä, koska silloin Tuike kyllä osaa ja tekee.
Sellaista meillä. Toivottavasti tämä nyt syöpyy mieleen ja seuraavassa koitoksessa osaan taas toimia jotenkin järkevästi. Heti katselin kolme, neljä koetta mihin lähdetään, muuten tästä ei tule mitään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti