keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kävelemisen sietämätön vaikeus ja muu hätäily

Yövuorojen välissä ei juuri muuta ehdi, kuin käydä pikaisesti treenaamassa. Onneksi äiti ja isä jelppaavat koirien lenkityksessä. Ja pakko on treenata, koska paniikki...

Tänään ajeltiin taas Vihtavuoreen, nyt oli mukana enemmänkin porukkaa. Lisäksi paikalle saapui jonkinlainen junnujalkapallokerho, joten häiriönä oli vielä sinkoilevia lapsia ja sinkoilevia jalkapalloja, mikä oli tietysti vaan hyvä juttu!

Seuraaminen: Katsottiin nyt erityisesti juoksua ja sen käännöksiä. Riehalla oli hyvä asenne ja takapalkalla sain paikkaa taaemmas. Mutta kuulemma itse teen jotain kummaa, eli liikun kohti koiraa, joka näyttää siltä, että koira tekee väärin, vaikka se olen minä itse. Argh, nyt en osaa enää juostakaan! Ei vaan, tosi hyvä juttu, että huomattiin ja saatiin sitä toivottavasti vähän korjatuksi. Huomasin, että kun kasvatan vähän vauhtia, niin pystyn juoksemaan suorempaan ja Riehakin on enemmän geimeissä mukana. Toivotaan, että kokeessa osaan! Tehtiin myös hidasta kävelyä, Rieha edelleen super, minulla tässäkin vähän vaikeaa...

Ohjattu: Tänään haettiin oikeasti se oikea :D. Merkki aivan super, samoin kapulan haku. Eteentulo oli hieman vino, mutta muuten tosi hyvä liike! Treenattiin eteentuloa erikseen pari kertaa. Rieha ei meinannut oikein irrottaa kapulasta, puri vaan lujempaa ja heilutti häntää. Eilen treenattiin luovutuksen malttia ja tänään malttia oli vähän liikaakin :D.

Ruutu: Merkistä ensin palkka, super. Sitten ruutuun lähetys, josta lentävä palkka. Sitten ruutuun maahan ja liikkurin käskyihin reagoimattomuutta. Loppuun vielä maahan kentälle ja siitä yksi sivulle tulo. Jokainen osa oli hienosti hallussa ja osien yhdistämisessä ei varmasti ole ongelmaa. Ruutua ihaili myös lauma lapsia merkin ja ruudun välillä, ei haitannut pätkääkään. Hieno R!

Paikkaistuminen ja paikkamakuu: Istuminen oli tosi hyvä. Paikkamakussa päätti alkaa reagoimaan muiden käskyihin, voi murr... Muuten makuu oli hyvä ja levollinen. Treenattiin erikseen maahanmenoa ja sivulle nousua vuoronperään ja alkoi onneksi taas kuuntelemaan. Ihanaa, kun ennen koetta saadaan tälläisiä uusia juttuja, mutta toivotaan, että ne treenillä korjaantui.

Ei kommentteja: