keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Jäällä ja kuvapläjäys

Tänään käytiin myös jäällä. Tässä todistusaineistoa. Ja vaikka aurinko ei ihan eilisen malliin paistanutkaan, niin kivaa oli!

Viima näyttää mallia





Viima muuttui jossain vaiheessa väriltään brindleksi 



Tuiken tassuhuoltohetki


Rieha malttoi just yhden kuvan ajaksi pysähtyä...






Loppuvaiheessa jäälle laskeutui sumua, joka teki kelistä aika hyytävän



Iltapäivästä käytiin Hennan kanssa hallilla treenaamassa. Ongelmakohtien työstö on aloitettu. Ensiksi treenattiin kapulan vinoa luovutusta ja nimenomaan sieltä oikealta. Otin avuksi pienet "ohjurit", joiden läpi Riehan piti tulla, jolloin asento automaattisesti suoristui. Näillä muutama ja sitten pari ilman ja tuntui, että vaikutusta oli jo parilla toistolla.

Seuraamisessa jatkettiin askelsiirtymien korrektia ja nopeaa istumista oikealle paikalle. Samoin tehtiin reippaasti oikealle käännöksiä, joiden jälkeen aina perusasento. Josko tätä kautta saisi oikealle kääntymiset nätimmiksi.

Luoksetulosta myös muutama toisto, eikä stopeissa ollut ongelmaa. Eikä myöskään eteentulossa, eli oman hallin pohjalla osaa siis jarruttaa täysin ongelmitta. Vahvistelin vielä vähän sivulletuloja loppuun.

Loppuun tehtiin vielä liikkeiden aloitus-treeniä eilisen malliin. Nyt oli hyvä kun kentällä oli valmiina ruutu, niin pystyin sitä käyttämään hyväksi. Kokeessahan alun härväily johtuu pitkälti siitä, että Rieha bongailee kaikki kentällä olevat merkit ja törpöt. Nyt mentiin ihan ruudun reunalle ja siinä odotin kontaktia. Olipa muuten alkuun aika haastavaa, pieni kelpie oli ihan varma, että me mennään ruutuun, eikä meinannut irrottaa katsettaan siitä. Näitä kun tehtiin useampi ja liitettiin mukaan myös putken suulle meneminen, niin johan alkoi olla katkeamaton kontakti. Välillä pitää rikkoa kaavaa!

Päätin myös, että aina kun käydään hallilla, niin tehdään jotain agiestettä. Ja nimenomaan vaan yhtä agiestettä, tarkoituksena saada niistä niin varmoja kuin mahdollista eri ohjauksien ja häiriöiden kautta. Nyt tehtiin sitten pujottelua. Palkka eteen ja eikun menoksi. Ekalla kerralla varasti palkalle, mutta kun en leikkinyt sen kanssa, niin korjasi seuraavaan toistoon ja teki hienosti. Treenattiin avo- ja umpikulmat, joissa kummassakaan ei mitään ongelmaa. Vaikein lähetys oli avokulmaan lähetys, jossa vielä leikkasin takaa. Sitä piti tehdä pari kertaa, mutta alkoi sekin onnistua.

Tuike teki hallilla hieman rallytokojuttuja ja kävi myös ruudussa hämpöttämässä ja noutokapulaakin haettiin pari kertaa. Rallyssa ajattelin ottaa tavoitteeksi käsiapujen vähentämisen, eli nytkin vahvistelin sen oma-aloitteista hakeutumista eteen ja takaakiertoihin. Kyllä se siitä!

Ei kommentteja: