sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vuoden Tokotähti ja viestileiri osa 2

Rieha palkittiin eilen Jyväskylän Agility Teamin Vuoden 2012 Tokotähtenä :). Tähtihän se onkin, ihan kaikin puolin.

Tokotähti ja vauhdikas merkki

Ei valitettavasti päästy vastaanottamaan palkintoja, koska viestileiri vei koko viikonlopun. Tänään jatkettiin treeniä saman porukan kanssa kuin eilen. Vettä satoi koko päivän, mutta mitäs sitä ei hauskan harrastuksen eteen tekisi.

Tällä kertaa valittiin juoksupaikaksi hiekkamontut. Eka pätkä juostiin montulla, josta siirtymän jälkeen mentiin metsään. Treenissä tuli siis suht haastava pohjan vaihdos, aukealta ei ole mikään helpoin sukeltaa metsään. Hienosti koko porukka siitä kuitenkin selvisi, vaikka mukana oli kokemattomiakin koiria.

Kokonaisuudessa matkaa tuli reilu 400m kahden siirtymän kera. Eli aika lyhyttä Riehalle, mutta välillä näin. Rieha juoksi viisi matkaa ja lähti tällä kertaa kolmantena. Otin taas aika tiukan asenteen odottelussa ja seuraamisessa. Se oli hyvä, koska varsinkin ennen ekaa lähetystä R oli hieman tuhmana, eikä ihan malttanut kuunnella. Sillä on vaan niin kova motivaatio juoksemiseen ja ekalla matkalla tietysti eniten virtaa. Se on varmaan eka viestikoira, joka pitäisi juoksuttaa ennen viestille menoa... Mutta kun se joutui kuuntelemaan, niin alkoi itse kuuntelemaan ja lähetys oli hieno.

Rieha selvitti kummatkin siirtymät hienosti, eikä pohjan muutos hämmentänyt sitä ollenkaan. Lähetyksessä a-pisteeltä d-pisteelle se hieman jollotti matkalla, samoin viimeisessä lähetyksessä haukahti kun hyppäsi jonkun risun yli, mutta muuten oli hiljaa. Eikä noista kumpikaan olisi kokeessa haitannut, niin pientä se oli. Kokeilin myös sitä komentamista, mutta en tiedä oliko sillä vaikutusta. Odottelut sujui muuten tosi hienosti, se veteli taas kerällä torkkuja, eli ei paljon homma rassannut. Oikein mukava treeni!

Viestin jälkeen mentiin vielä esineruutuun. Tallattiin valmiiksi useampi ruutu ja Rieha haki kolmesta ruudusta esineen. Ensimmäinen tehtiin ihan selkeällä viennillä niin, että Rieha näki esineen (toppahanskan) pudotuksen. Siinä ei ongelmia. Toisessa ruudussa näki, kun appari otti esineen ja lähti, mutta sen jälkeen vein Riehan pois. Tässä tehtiin myös ilmottautuminen tuomarille. Lähti ruutuun täysiä ja jäljesti apparin jälkiä takareunaan. Sitten sai ilmavainun esineestä, meni sinne suoraan ja hyvä nosto ja vauhdikas tuonti.

Kolmas esineruutu tehtiin niin, että esine oli kokonaan valmiina. Tämä oli tosi vaikea, esineen paikka oli pienessä notkelmassa ja ilmeisesti haju ei sieltä liikkunut, koska edelliselläkin koiralla oli ollut vaikeuksia. Rieha yritti kovasti, mutta ei vaan saanut hajua, eikä sitten oiken lähtenyt uppoamaankaan tarpeeksi syvään. Ehkä se oli jo vähän väsynytkin? Lopulta kävelin sen kanssa ruutuun ja esine nousi. Tehtiin tähän sitten vielä helpotus näkölähdöllä, että saatiin sille mielikuva syvälle menosta. Löytyihän se ja toivottavasti Riehalle jäi hyvä mielikuva. Jatkossa täytyy tehdä noita kaistaleita, joissa esine on aina takana.

Tuike ja Viima olivat mukana myös ja käytiin niiden kanssa hömppäämässä esineruutua. Viima oli vaan niin onnessaan, ettei ehtinyt esineitä etsiä kaikelta hyppelyltä, mutta pikku-Tuike etsi niin hienosti ja nouti ruudusta kaksi esinettä :).

Välillä syötiin ja juteltiin ja vielä ihan loppuun käytiin tekemässä lyhyet tottikset. Rieha teki vähän seuruuta ja kolme eteenmenoa. Ekalla vietiin taas narupallo yhdessä, kahdessa muussa pallo oli valmiina. Hyvällä asenteella meni ja eteni suoraan. Eli ajatus vahvistuu!

Kiitos vielä mahtavasta leiristä koko porukalle!! Paljon hyviä juttuja ja treeniajatuksia jäi taas mieleen!

Nyt koitan olla treenaamatta, koska tiistaina nähdään viedäänkö viimeistä vaiko ei...

Ei kommentteja: