lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulun odotusta

Joulu lähenee, tällä kertaa saan viettää sen vapailla :). Suunnataan koko porukka mökille viettämään maalaisjoulua, pihasaunoineen ja herkkuineen. Viima lähti jo eilen äitin kanssa mökille, se on siellä niin mielellään maalaiskoirana ja ruuan maistelijana.

Eilen käytiin iltalenkillä metsässä ja tehtiin hieman alkeellista esineruutua, eli hanskojen etsintää pimeällä metsätiellä. Tuike rakastaa sitä, se on maailman pätevin hanskojen tuoja ja niin tohkeissaan! Rieha treenasi vähän enemmän vakavasti, tarkoituksena oli treenata luovutuksia. Hyvin se sitten loppupeleissä luovuttikin, tosin meinasi herkästi tikata hanskaan uudestaan, koska se oli niin kiva juttu.

Tänään ajeltiin Raisan kanssa Saarijärvelle treenaamaan ihanaan lämpimään halliin. Saarijärvellä saatiin seuraksi vielä Anna ja Saija. Oltiin yllättäen Raisan kanssa katsottu aloitusaika väärin (tai oikeastaan ei katsottu sitä ollenkaan, ainoastaan oletettiin) ja myöhästyttiin melkein tunnin verran. Päästiin sitten suoraan hommiin, tosin itsellä oli hieman levoton treenifiilis johtuen tuosta hässäkästä.

Ihan alkuun Rieha teki pitkän seuruun, johon halusin sellaista koemaista fiilistä. Tarkoituksena oli päästä puuttumaan pään tipahteluihin, mitä sillä herkästi tulee vieraassa hallissa, jossa on niin paljon kaikkea jännää. Hyvin se tulikin esiin, reunoilla oli agiesteitä ja niitä olisi pienen keepin tehnyt niin kovasti mieli vähän tsiigailla. Suhtautui palautteeseen, eli ärähdykseen hyvin ja konktakti parani huomattavasti. Muuten fiilis oli hieman levotonta, vähän sellaista ryysivää. Nyt pitää ottaa joku paikanparannus ja imuttelukuuri.

Merkkiä ja ruutu tehtiin sitten myös. Ekalla kerralla ruudussa oli lelu, mikä aiheutti hieman pomppimista matkalla, mutta ilman lelua meni täysiä ja suoraan. Merkki hieno, eikä yrittänyt varastaa. Luoksetuloa tehtiin ensin kiertojen kautta ja sitten kokonaisena. Kierroissa stopit oli parempia (matka lyhyempi?), mutta hieman hieman hallin liukas lattia häiritsi parasta terää. Suorassa luoksarissa oli kuitenkin hienoa se, että tuli tosi hyvin eteen, eikä törmännyt ollenkaan, vaikka lattia liukas olikin.

Kaukoissa olen viime aikoina palkkaillut paljon pelkästä jätöstä, että siitä tulisi mielenkiintoisempi ja skarpimpi. On toiminut ihan kivasti. Nyt tehtiin parit sellaiset myös ja päälle sitten vielä siirtymiä, jotka meni ihan kivasti. Pitkästä matkasta muut toimi aika hyvin, mutta S-M-vaihdossa ei ihan kunnolla mene taakse. Toisaalta S-I-vaihdossa se on viime aikoina ylikompensoinut ja peruuttanut sitten jo vähän liikaa. Tasapainoilua, tasapainoilua :).

Ohjatussa haettiin vasen liikkuroituna. Aivan tosi päheä meno, hieno merkki ja mahtis nosto, vaikka kapula ei ihan suoraan näkynytkään lähtöpaikalle. Lennosta palkka ja tyytyväinen mieli. Loppuun vielä hetsausmerkki, vauhdin takaamiseksi.

Zeta tehtiin myös, koska Raisa halusi liikkuroida, järjestys M-S-I. Ja mulla oli taas vaikeuksia muistaa järjestystä... Ei voi olla näin vaikeaa... Riesku teki hyvää työtä ja nätit vaihdot, ohjaaja mokaili. Tosin seurussa koitti kiertää yhden merkin toiselta puolelta. Tämä on niin ohjaajan mokailuliike nro1!!

Paikallolot tehtiin porukassa, rivissä neljä koiraa. Lisäksi tehtiin jättöjä. Rieha oli hieno, istui ja makasi levollisesti, eikä reagoinut muiden käskyihin. Super!

Loppuun piti kokeilla vielä yksi nouto pk-kapulalla, että osaako se koira vielä noutaa. Ja osasihan se, aivan normaalia, pätevää, vauhdikasta Riehaa. Aina ei vaan vissiin voi maailman fiksuin kelpikään onnistua.

Rieha sai reissusta myös aivan superihanan lelulahjan, nimittäin nännikumeja. Olen aina halunnut testata noita monien kehumia vempaimia ja Riesku ihastui niihin heti aivan kympillä. Meni suorastaan sekaisin niillä leikkiessään. Kotonakin se halusi vaan leikkiä nännikumilla, eikä esim. syödä luuta. Niissä on vielä se ihana maalaistalon tuoksahdus, ei ihme, että tykkää :D.

Loppuun vielä joulukortti kaikille blogin lukijoille, ystäville, treenikavereille ja satunnaisille matkaajille. Olkaahan kiltisti :).

Ei kommentteja: