sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Edelleen vaan treenaten

Rieha on edelleen saikkarilla ja se on tiistaina menossa tassupaketin vaihtoon ja varpaan kontrollikuvaan. Peukut pystyyn, että varvas on lähtenyt hyvin paranemaan!

Muuten se on ollut ihan yllättävänkin nätisti. Oikeastaan minkäänlaista häiriökäyttäytymistä ei ole ilmaantunut, vaikkei olekaan päässyt mitään tekemään. Toki se välillä räkyttää, jos on joutunut häkkiin, eikä tekemistä ole, mutta suurimmaksi osaksi se on sielläkin nätisti syöden puruluuta tai "lukien" (eli repien) sanomalehtiä. Eikä se häkissä vietäkään kuin osan ajasta, sen verran hyvin on ollut. Kauluri ei edelleenkään haittaa, se tulee ihan innoissaan laittamaan sitä päähän aina kun on tarve. Ilman kauluria saa olla valvottuna, muuten jalkaa meinaa varmaan kutittaa, koska jalkaa olisi kiva jäystää.

Vähän ollaan treenattu rauhallisia juttuja, ettei ihan pääse kyllästyminen iskemään. Kapulan pitoa sekä metallilla, että puisella ollaan jatkettu. Kumpikin pysyy suussa hyvin ja ottaa kapulat tosi mielellään. Metallin kanssa istuminen edessä ei ole ihan niin varmaa, vähän tekisi mieli pomppia. Puisen kanssa istua napottaa edessä rauhassa ja valppaana.

Tänään treenailtiin myös vähän tunnaria. Kapulat meinaa aiheuttaa pienessä kelpissä ison hepulin, riippumatta siitä, missä muodossa ne ovat, eli sama pätee tunnareihin. Koitin aloittaa yhdellä omalla, jossa vahva apuhaju ja kasalla vääriä, joiden eteen selkeästi oma laitettiin. Tämä oli liian jänskää ja kapulat sinkoili sinne ja tänne, kelpi heilutti häntää ja kivaa oli. Vähennettiin kapulat kahteen ja mahdollisimman rauhallisella lähestymisellä palkkailin siitä, että nuuski omaa. Väärä ignoorattiin kokonaan. Alkuun meinasi olla häsäystä tämäkin, mutta joku idea sille ehkä jäi, koska jossain vaiheessa ihan selkeästi käytti nenäänsä. Hyvä tästä vielä tulee!

Illalla oltiin Doggien hallissa kera Hannan, Jennyn ja Annan laumoineen. Isot koirat pääsi mukaan ja kivat treenit olikin. Mukavaa on, kun on kivat treenikamut, jotka jelppii tarvittaessa ja koiratkin oli kovin päteviä.

Tuike aloitteli. Se pääsi tekemään pitkästä aikaa lyhyttä ja helppoa agipätkää, ihan vaan mielen virkistykseksi. Pätkässä oli U-putki ja kaksi hyppyä putken suilla. Tein ihan simppeleitä lähetyksiä hypyltä ristikkäiseen putken suuhun, tarkoituksena leijeröinti, eli että jäin itse hyppyjen taakse. Tämä toimi yllättävänkin hyvin ja T kuunteli, eikä paukannut suoraan edessä olleeseen päähän. Ja sillä oli niin kivaa ja vauhti hurjaa!

Hyppynouto: Tehtiin häirittynä, eli Jenny seisoi aluksi hypyn takana vieressä, sitten liikkui ja lopuksi vaihtoi puolta hypyn edestä kapulan heiton jälkeen. Eikä T juurikaan tästä häiriintynyt. Meni koko ajan hyvällä vauhdilla ja palauttikin oikein hyvin.

Seuraaminen: Pidempää pätkää ja siirtymiä eri kohdissa palkkaillen. Suurimmaksi osaksi oikein kivaa. Palkkauksen jälkeen meinasi tulla nuuskutusta mielenkiintoiseen hallin mattoon, siitä sai vähän huomautella. Mutta tökkiminen sujui ja paikka säilyi.

Kaukot: Isseksemme sivussa lyhyeltä matkalta. Hyvin kuunteli, vaikka Kit teki vieressä. Ja siirtymät oli kaikki oikein hyviä, jei! Ja se kuunteli niin hyvin, yhtään väärää siirtymää ei tullut. Tehtiin siis ihan koko litaniaa ja lyhyeltä matkalta onnistui liikkumatta.

Paikkamakuu: Kitn ja Nellin kanssa. Hieno, rauhallinen ja varma.

Viima tuli halliin ihan lopussa ja tehtiin koemaista. Se oli niin innoissaan J . Ketjutettuna, liikkuroituna ja loppupalkalla seuraavat: 

  • Seuraaminen: Ihan pientä paikan irtoamista alkuun ja yksi hidas perusasento. Muuten oikein hyvää ja loppua kohden vaan parani. Ilme oli ihana! Kyllä se nyt ainakin sellaista kasipuolen seuraamista oli.  
  • Nouto: Odotti niin täpäkkänä käskyä, meni vauhdilla ja nosti jopa aika korrektisti. Kiersi takaisin tullessaan yhden merkin, josta vähän vino luovutus. Sivulle meno ok. Vinosta luovutuksesta lähtisi varmana se piste.  
  • Hyppy: Tässä sekoili jotain, katseli ehkä idoliaan mitteli-Nalaa ja tuntui, ettei huomannut hyppyä ollenkaan. Kun näytin hypyn, niin teki iloisen ja hyvän suorituksen. Tästä pieni miinus vinosta sivulletulosta.

Luoksetulo: Yksi koemainen. Stoppi oli ihan nappi ja muutenkin oikein hyvää menoa.

Kaukot: Kympin kaukot, tosi täpäkät.

Täytyy vaan sanoa, että Viimalla oli ihan asenne kohdallaan! Hieman meinasi haukuttaa välillä, mutta kun antoi tekemistä eli laittoi maahan tai pyörimään, niin patosi todella hyvin ja oikein täristen odotti mitä saa tehdä. Ihana se on!

Ei kommentteja: