lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuoden vikat ja ekat treenit

Uuden vuoden aattona treenattiin vielä reippaasti Annan kanssa. Tuike ja Rieha treenasi kumpikin alkuun vähän rallyjuttuja. Tuike oli tosi kivalla mallilla. Peruuttamisestakin saatiin monta hyvää toistoa. Tosin se ehti kyllä myös syödä houkutuksesta nakin, kun en ollut tarkkana ja annoin sen hengailla vapaana. Mutta eikös uusi vuosi ja nakit kuulukin yhteen ☺.

Riehan tokojuttuja katsottiin toki myös. Tehtiin koemainen tunnari ja se oli super. Treenin rikkominen parilla edellisellä kerralla toi selkeästi hyvää itsevarmuutta.

Eteenmenoa otettiin myös lätkän kanssa. Toimi hyvin ja Rieha eteni hienosti. Hässäkästä treenattiin vaan kapulan luovutuksia takaa kiertäen. Suurin osa toistoista sujui hyvin, vasemmalta tullessa on kuitenkin edelleen hieman epävarmuutta. Mutta toistoja, toistoja.

Uuden vuoden ekana päivänä treffattiin Veera ja Riski-kelpie Jattilassa. Viileää meinasi olla tälläiselle lämpimässä treenaamaan tottuneelle. Mutta toisaalta tilaa oli paljon enemmän, eli puolensa siinäkin.

Hyödynnettiin sitten tilaa ja tehtiin isoja liikkeitä. Alkuun ruutua eli merkitöntä merkkiä ruutuhäiriöllä. Olin vienyt lelun valmiiksi eteen ja ruutu oli pysäytyspaikasta ehkä 15m päässä. Ja oli muuten paha häiriö. Rieha lähti kohti ruutua ihan väkisinkin ja sain suunnata sitä huolella ennen kuin vihdoin pystyi luopumaan siitä. Sen jälkeen eteenmenot sujuikin tosi hyvin ilman lelua ja lelun kanssa. Riehan vauhtia ei voi kuin kehua, se ei ainakaan epäröi. Häiriövarmuutta pitää vaan kasvattaa vielä hurjasti.

Rakennettiin myös hässäkkä. Merkin kierto onnistui tosi hyvin heti suorilta, eikä takana ollut ruutu häirinnyt. Otettiin kiertoja useampi, jonka jälkeen tehtiin erikseen noutoja. Hypyt onnistui tällä kertaa tosi kivasti, kerran piti vasemmalle antaa tuplakäsky. Luovutuksetkin oli ok. Ajattelin näiden jälkeen ottaa vielä pari kiertoa, mutta sepä olikin sitten haastavaa. Rieha yritti hyppyjä, kapulaa ja ruutua ennen kyin merkki löytyi. Jännä, että meni noin sekaisin kun alkuun kierrossa ei ollut ongelmaa. Pitää ehkä tehdä noutoja enemmän kierron kautta, eikä pilkkoa osiin.

Luoksetulo testattiin koemaisena ja se oli aikasta hyvä. Stopit sujui ja vauhti oli hieno. Seuraamista tehtiin pitkillä suorilla myös ja sain kivasti sanottua paikasta.

Viima kävi hallissa intoilemassa ja sai juosta aksaa. Onnea ja haukkua kuului treeniin kovasti ☺.

Nyt on vuosi siis startattu treenaten, siitä se lähtee!

Ei kommentteja: