lauantai 5. joulukuuta 2015

Rallya ohjatusti

Tein sellaisen vedon, että ilmoitin Tuiken rallytokon valmennusryhmään. Tarjous oli niin hyvä, kun samaan hintaan sai myös vapaakortin lämpimään halliin. Eli päästään Riehan kotiutuessa treenaamaan oikein urakalla. Muutenkin on varmasti hyödyllistä käydä treeneissä, joissa joku katsoo vain meidän tekemistä. Lisäksi Tuike saa hyvää häiriötreeniä ja ihan omaa yksityisaikaansa. Tuike ei ole käynyt ohjatuissa treeneissä varmaan neljään vuoteen.

Torstaina sitten startattiin ja koko tunti oli jaettu kahdelle koirakolle, eli treeniaikaa jäi ruhtinaallisesti. Teemana oli käännökset, sekä oikealla, että vasemmalla seuraten. Hyviä huomioita tuli siitä, että käännösvinkki pitäisi antaa vieläkin aiemmin, että Tuike ehtii käyttämään takapäätään. Lisäksi monesti ajaudun ihan liian lähelle kylttiä, joka vähän jännittää pikkukoiraa ja siksi käännöksessä tulee epävarmuutta. Kotiläksynä takapään käyttö ja täyskäännös, jossa kumpikin käännytään oikealle. Oikein mukava treeni ja pikkukoira tykkäsi!

Tuikella on nykyisin myös toinenkin harrastus, eli minun tavaroideni hoitaminen kun en ole kotona. Tässä saavat Converset rakkautta!

1 kommentti:

Heidi S kirjoitti...

Hei Riikka! Sinut on haastettu :) Käyhän lukemassa blogissani terkuin Heidi ja pojat