maanantai 21. joulukuuta 2015

Like mother like son

Saatiin tälläinen söpöstys hoitoon.


Kyseessä siis Riehan pentu Neo alias Nallikallion Mä Olen Niin Pop. Ikää kaverilla on nyt sen 8 viikkoa. Neo on hyvin järkevän ja reippaan oloinen pikkukaveri. Se ei vaikuta yhtä tuliselta kuin Rieha pienenä, mutta toisaalta, se on uros. Hauska seurata sen menoa hetken verran!

Neo saapui eilen ja siitä lähtien meno on näyttänyt tältä.




Rieha on pennusta aivan onnessaan. Saman tien kun se tuli niin alkoi vimmattu hännän heilutus ja se leikkisi pennen kanssa ihan koko ajan. Siis jos Rieha saisi päättää, niin ne ei edes nukkuisi välillä. Tuntuu, että Rieha on taantunut itse 8 viikkoisen tasolle.

Muutenkin Rieha on aivan järjettömän kärsivällinen. Neo saa imeä tissiäkin, eikä Rieha sano mitään. Olen sitten mennyt itse väliin jos olen vaan huomannut, koska eiköhän se jo riitä. Muutenkin pentu saa kiskoa ja riehua ja purra Riehaa ihan niin paljon kuin sielu sietää. Jopa luita se saa ottaa äidiltä, leluista puhumattakaan. Onneksi Neo on vaan hoidossa, muuten siitä saattaisi tulla aikamoinen peräkammarin poika...


Tuike on tapansa mukaan vihaannut pentua alusta saakka. Neo ei siitä juurikaan välitä, menee vaan. Viima on ollut hoidossa, eli porokoiran suhtautumista kelpien pentuun ei olla vielä päästy testaamaan. Muuten elo pennun kanssa on ollut kohtuu helppoa, koska Rieha tosiaan viihdyttää sitä minkä ehtii.

Pentukuvia siis luvassa hetken verran :)

Ei kommentteja: