perjantai 31. heinäkuuta 2015

Painotus peekoohon


Viime päivinä teemana on ollut esineruutu. Ollaan tehty kolme isompaa treeniä, joista kaksi vierailla esineillä. Olen haetuttanut Riehalla joka kerta vähintään 4 esinettä, että kokeen kolme olisi ihan helppo nakki. Hyvin se on työstänyt ja yhtenä päivänä haki 6 esinettä ihan ongelmitta. Välillä on vaikeimpien esineiden kanssa iskenyt pieni uskon puute, mutta hyvin se on taas nostanut itsensä hommiin ja esine on löytynyt. Hyvää työstöä siis!

Ollaan myös joka kerta treenattu ilmottautumista tuomarille, siinä hanskassa pysyminen kun meinaa olla Riehalle välillä aika vaikeaa. Sillä on niin kova palo etsimään, että ei aina pysty. Olen palkkailut ja tänään ärähdin ihan kunnolla, jonka jälkeen palasi paremmin ruotuun. Onneksi tuosta osuudesta ei saa kokeessa pisteitä :D.

Pystykorvat ovat myös aktivoineet itseään esineruudussa. Jompi kumpi tai kummatkin on olleet aina mukana tallauksessa ja lopussa ne ovat saaneet etsiä itsekin. Innon määrä tuntuu olevan vakio tässäkin. Viimalla vaan ilohaukku raikaa. Olen välillä tehnyt jopa pieniä kilpailuita siitä, kuka ehtii hakea esineen ekana ja ne tuntuvat olevan kovasti mieleen.

Eilen käytiin pitkästä aikaa myös tiistain agitreeneissä. Treenattiin rataa maajoukkuekarsinnoista:

Tämä oli kyllä hyvin Riehan tyyppinen rata. Siellä oli paljon kohtia, joissa se sai itsenäisesti hakea esteitä ja mennä. Vaikein kohta radalla oli 2-hypyn takaakierto, koska rima meinasi tippua ihan väkisinkin. Kulma oli vähän jyrkempi kuin kuvassa ja Rieha haki hyppylinjaa ihan liian lähelta siivekettä, jolloin linja meni huonoksi ja en ehtinyt alta pois. Kiertotreeniä siis.

4-putken pimeän pään Rieha haki heti ihan ongelmitta ja pystyi itse lähtemään pujotteluun. Pujottelussa teki tosi hienosti ja pystyin irtoamaan sivuttaissuunnassa 6-hypyn taakse tekemään päällejuoksua. 7-hypylle vastakäännös ja takaaleikkauksella putkeen. Sopi Riehalle kuin nenä päähän ja kun vaan olin rohkeasti liikkeellä, niin ehdin hyvin ohjaamaan pituudelle. Loppu menikin oikein mukavasti. 9-putki löytyi kaukaa, kunhan vaan autoin hieman vetämällä. Kiva rata ja Rieha oli hieno!

Äsken tultiin metsästä viestitreeneistä. Katsotkaa nyt tuota ilmetta, voiko koira onnellisempi olla? Kaikkensa antaneena, räkä poskella. Semmoinen se on.


Itse treenissä keskityttiin lähetyksiin ja hiljaisuuteen. Matka oli lyhyt, mutta tehtiin enemmän toistoja. Yksi haukahdus Riehalla pääsi Raisan päässä, mutta kun otettiin heti pois, niin sen jälkeen oli ihan hiljaa. Eli hyvällä mallilla. Itse yritin saada lähetystilanteita rennommiksi ja palkkailin sitä paljon seuraamisesta. Alkoi pitämään heti paljon paremmin kontaktia ja varsinkin pienet leikit kesken seuruun saivat sen skarppaamaan. Juoksemisessa ei ollut mitään ongelmia, täysiä mentiin. Lisäksi samalla tuli häiriötreeniä, kun A-pisteellä pyöri irti pari ylimääräistä koiraa häirikköinä. Ja apuohjaajan apuohjaaja Milla oli paras palkkaaja!

Ei kommentteja: