sunnuntai 18. elokuuta 2013

Viesti kulkee

Tänään vedettiin hyvän mielen viestitreenit. Tarkoitus oli ottaa pitkää matkaa ja vain pari lähetystä. Tila ei ihan riittänyt kilsaan ja Sports Tracker ei pelannut, niin en sitten saanut oikein selkoa miten pitkälle menin. Varmaan jonkun reilu 600m. Maasto nousi vahvasti, eli toisaalta ihan hyvä ettei rinteessä tullut tuon pidempää matkaa, turhaan sitä koiraa hapottaa. Kiviä ym. myös riitti ihan tarpeeksi. Riehan vauhdilla nuo aina vähän jännittää.

Päätin tosiaan, että tehdään vaan kaksi lähetystä ja minä menin tuttuun tapaan B:lle. Tuike tuli mukaan häiriökoiraksi ja A:lle saatiin tuomariksi Veskun kaveri. Rieha odotteli hyvin ja lähti kuin ammuttuna, ääntäkään ei kuulunut. Siirryin n. 100m risukkoisessa maastossa C-pisteelle, eli saatiin pieni jäljestyspätkäkin aikaiseksi. Lähtö A:lta C:lle oli sujunut myös tosi hienosti. Muutaman äännähdyksen oli päästänyt pahimmassa rinteessä, mutta ei mitään häiritsevää.

Vauhti siis makea ja motivaatio kohdillaan, eli viime treeni oli vaan hetken sekoilu. Nyt saatiin myös hyvä palautteleva sille. Rieha juoksi vielä treenin päätteeksi C:ltä A:lle lelu suussa itsekseen, eli tulipahan siinäkin urheiltua. Tuike suoritti häiriökoiran tehtävänsä mainiosti ja puuskutti menemään maastossa reippaasti.

Viestin jälkeen käytin hyväksi mukana ollutta vierasta ja tehtiin vielä lyhyt janatreeni. Eli näyttöjana, josta lyhyt jäljestyspätkä, jonka päässä keppi.

En tiedä hiffasiko Rieha näyttöjanaa ihan täysin, eteni kuitenkin ok ja nosti jäljenkin pienen mietinnän jälkeen. Kepille hyvin ja siitä iloinen luovutus, eli treenin tavoite saavutettiin. Koiria tuntematon vieras oli muuten ihan otettu Riehan taidoista :).

Viima ei päässyt metsäreissulle mukaan, koska se pääsi ihan yksin juoksulenkille. Tosin ne ei ole Viiman lemppareita, ainakaan Veskun tahdilla tehtynä. Vasta kun se tajuaa, että puoliväli on ylitetty niin se siirtyy etupuolelle ja lähtee menemään kotia kohti innoissaan. Minun tahtiset juoksulenkit sopii sille paremmin ja olenkin nyt koittanut ryhdistäytyä oman juoksemisen kanssa.

Ei kommentteja: