perjantai 26. heinäkuuta 2013

Ollaan me treenattukin

Treenikirjaamiset on nyt vähän jääneet, olen vaan niin nauttinut hyvästä fiiliksestä kokeen jälkeen :). Koitetaan ottaa pikaisesti nämä kiinni.

Maanantaina Rieha sai vieraita ja esitteli sekä parhaita, että vähän villimpiäkin puolia itsestään. Käytiin tekemässä kenraalit Vihtavuoressa ja jouduin korjailemaan ohjattua, koska R meinasi mennä keskikapulalle. Kokeessa se toimi kuitenkin täydellisesti, eli kenraali teki tehtävänsä. Muuten treenattin zetaa ja luoksaria, nekin pelasi kokeessa hienosti.

Käytiin tekemässä myös esineruutu. Alue oli n.30x50m. Kolme esinettä, taakse, keskelle ja eteen. Etuesine oli aika vaikea ja mietin miten hyvin se haisee, mutta laitoin kuitenkin. Riehalla oli virtaa vaikka kuinka, en ollut ehtinyt sitä aamulla lenkittämään. Ekalla lähetyksellä se irtosi reilusti yli ruudusta, pikkaisen meni siis överiksi. Virta näkyi myös siinä, että nenä ei ollut kunnolla auki. Takaesine ja keskiesine nousivat kuitenkin ok. Etuesine oli vaikea, mutta lopulta sekin nousi. Rieha ei missään vaiheessa lannistunut, vaan lähti aina reippaasti uudestaan. Luovutukset oli ok.

Tiistaina oli koe. Keskiviikkona vaihdettiin lajia ja ajeltiin Killerille agitreeneihin.
 Ratana tälläinen:


Radalla oli sekä hillittömän hyvää pätkää, että sellaisia kohtia, mitä väännettiin oikein kunnolla. Alku meni ihan yllättävänkin hienosti. Rieha pyöri hyvin, eikä putki vetänyt puoleensa, mitä alkuun pelkäsin. 4-5-pätkää yritin ensin tehdä persjätöllä, mutta siinä Rieha irtosi vähän liikaa. Paremmin toimi pelkkä haltuunotolla kääntäminen ja takaaleikkaus pujotteluun.
A:lle selvittiin hienosti. 12-16 oli vaikein. Rieha haki 12-hypyn hyvin, mutta sen jälkeen meinasi väkisin ajautua 15-hypylle, vaikka ohjasin miten. Se piti ottaa ihan todella haltuun ja linjata, että sain sen putkeen. 15 hyppyyn kokeiltiin paria eri ohjausta, parhaiten toimi "niisto" hypyn takaa ja siitä valssilla puomille. Loppu pelasi hienosti, 17-hypylle ennakoiva valssi ja siitä loppuun. Hiki tuli, mutta selvittiin!
Eilen oli Laukaassa tokokoe, kävin siellä katsomassa ja vähän laittamassa paikkoja kuntoon. Sen jälkeen treenailtiin Raisan kanssa pikaisesti. Kai nämä oli ne palauttelevat.
Alkuun pientä seuruupätkää ja Rieha oli huikea, sen ilme on jotain aivan parhautta. Sitten vähän merkkiä ja ruutua eri kulmista ja paljon palkkaa. Luoksaria tehtiin kiertojen kautta ja Henna sai kunnian toimia kierrettävänä. Jostain blogista luin, että maajoukkuetason bortsuja oli koitettu opettaa kiertämään ihmistä ja se oli ollut vaikeaa. Rieha hiffasi asian ihan saman tien, esine, kuin esine, se kierretään, mitäs sen on väliä vaikka se on ihminen? Ei ehkä ihan tyypillisintä paimenta, mutta eipä sitä tuollaiset hidasta :D. Ihan hauska vaihtelu kuitenkin.
Loppuun tehtiin paikkaistuminen ja -makuu Narun kanssa. Istumisessa sain sen kiinni, kun meni maihin, sen jälkeen oli taas skarppi ja hyvä. Makuussa oli heittänyt lonkalle, muuten oli hyvä.

Tänään oli vuorossa lisää agia. Osallistutaan Kärnän Julian vetämälle Radanlukutaito ja ohjaustekniikat- kurssille.

Testailtiin kurssilla erilaisia tekniikoita. Kaikkia ei tietenkään ole tarkoitus osata, mutta jostain voi saada omaan ohjauspakkiin asioita. Tässä ohjaukset, joita testattiin:

1-2 Pakkovalssi-jaakotus
2-3 Twist
4-5 Sokkari
5 Vastakäännös
7 Pakkovalssi-jaakotus
9-10 Viskileikkaus
12 Poispäinkäännös
13 Niisto-sokkari
16 Ennakoiva valssi
19-20 Vastaanottovalssi
20-21 Flippi
22 Saksalainen


Alku sujui meiltä aika hyvin, pakkovalssi-jaakotukset on tuttuja ja ne sopii Riehalle. Twistikin onnistui, kunhan vaan lähdin edellisestä ohjauksesta heti liikkeelle. Vastakäännös oli meille vaikea, en meinannut saada Riehaa millään kääntymään oikeaan suuntaan. Lelun kanssa palkaten se alkoi onnistumaan.

9-11 tehtiin palkaten, koska viskileikkaus oli meille uusi ohjaus. Se sujui aika hyvin ja onnistui lopulta ilman palkkaa. Poispäinkäännös toimii Riehalle tosi hyvin ja sillä saa sen kääntymään hienosti. Pituus meni sen avulla upeasti, eikä ollut puhettakaan, että olisi kääntynyt kesken pois.

19-21 oli meille vaikein kohta. Rieha alkoi lukemaan muuria, eikä meinannut millään kääntyä toiselle hypylle. Ei auttanut, vaikka Julia meni istumaan muurin päälle, Rieha meni silti jostain kolosta. Ei paljon sitä tuollaiset hidasta :D. Lopulta otettiin muuri pois ja silloin se alkoi kääntymään hypylle. Ollaan treenattu sivuttain irtoamista ja ilmeisesti vähän liikaakin, kun ei osaa enää tulla lähelle... Flippi oli aika haastava, en oikein uskaltanut lähteä ja sain pinkoa ihan tosissaan, että ehdin tekemään saksalaista. Hiki virtasi!

Rieha on kyllä niin hauska aksakaveri. Se tekee ihan täysillä aina, se kestää loputtomasti toistoja, eikä vire laske yhtään. Silti se väliajoilla makoilee ihan rauhassa odottaen vuoroaan. Perustekniikassa sillä on vielä puutteita, koska en ole niitä sille opettanut. Mutta se oppii hurjan nopeasti ja on erittäin palkitseva ohjattava, kun saadaan kuviot kohdilleen.

Kivaa oli ja parin viikon päästä jatketaan!

Ei kommentteja: